Elämässä voi tehdä kahdenlaisia valintoja: selkeitä, turvallisia ja helppoja tai epävarmoja, pelottavia ja kauas mukavuusalueelta vieviä. Voi valita varmasti työllistävälle alalle johtavan koulutuksen, pysyä tutussa ympäristössä ja ihmissuhteissa, vaikka ne tuntuisivat tylsiltä, ja käydä joka viikko samassa jumppassa. Tai sitten voi lähteä toteuttamaan omaa intohimoaan taloudellisen ahdingon uhallakin, myydä kaiken ja lähteä kiertämään maapalloa tai kokeilla fyysisen suorituskykynsä äärirajoja extreme-urheilussa.

Turvalliset valinnat tekevät elämästä mukavaa, ennustettavaa ja kevyttä. Silti epävarmoissa poluissa on jotain vastustamattoman kiehtovaa. Niitä pitkin pääsee elämyksiin ja saavutuksiin, jotka turvallista tietä kulkiessa olisivat jääneet kokematta. Toki matkalla on taatusti epätoivon ja epäuskon hetkiä, ja kuten sanottua, edes perille pääseminen ei ole millään tapaa varmaa.

Parhaassa tapauksessa nyt pelottavilta mutta siisteiltä tuntuvista asioista tulee jossain kohti osa normaalia arkea ja omaa mukavuusaluetta. Me suomalaiset olemme siinä mielessä etuoikeutetussa asemassa, että useimmille meistä omien unelmien toteuttaminen on täysin realistinen vaihtoehto, oli kyse sitten oman kahvilan perustamisesta tai Mount Blancille kiipeämisestä. 

Matkalla tähän täytyy kuitekin välillä sulkea ovia, ennen kuin seuraava avautuu, ja hypätä tuntemattomaan tietämättä tarkkaan, mihin ja miten päin laskeutuu. Se on hinta, joka on maksettava turvallisten valintojen ulkopuolelle asumisesta. 

Tänään suljin jälleen yhden oven (tällä kertaa sekä kuvainnollisesti että kirjaimellisesti) ilman mitään varmaa tietoa tulevasta. Vaihtoehtoisessa todellisuudessa olisin nyt tuntiopettajana koulussa, jossa olisin tehnyt ensin harjoittelut ja sitten sijaisuuksia opiskelun ohella, katselisin rivitaloasuntoja tutulta alueelta ja kävisin arki-iltaisin tutun kuntokeskuksen tutuilla jumppatunneilla. Juuri nyt tämä skenaario kuulostaa lähes houkuttavalta. Leijailen tällä hetkellä jossain ponnistus- ja laskeutumispaikan välitilassa tietämättä, milloin maa tulee vastaan ja mitä siellä odottaa.

Mutta jos en olisi koskaan hypännyt, en saisi tietää, miltä tuntuu lentää. Jos en olisi uskaltanut sulkea yhtä ovea, en erottaisi toisten, vielä kiinni olevien, karminraoista tihkuvia valojuovia pimeässä.

Kuva: hidastaelamaa.fi / Pinterest