Osallistuin eilen elämäni ensimmäisiin hiihtokilpailuihin, Joensuun Metsäylioppilaiden järjestämään Räkäposkella-hiihtoon. Harjoittelutausta vakuuttava: puolen tunnin lenkki viime lauantaina ja sitä ennen edellisen kerran sukset jalassa kolme talvea sitten. Hyvin meni silti!

Kilpailun idea on, että joukkueet keräävät kilometrejä kiertämällä lyhyttä rataa niin, että joukkueesta vähintään yhden on oltava ladulla koko 12 tunnin kilpailun ajan, ja toimitsijat pitivät tukkimiehenkirjanpitoa kierroksista.

Oma ”vastuuvuoroni” oli tunnin mittainen, ja ensimmäinen tavoitteeni oli hiihtään sen aikana 1,6 km mittainen kierros neljästi. En ihan ehtinyt vaihtoon ajallaan, joten joukkueemme seuraava hiihtäjä oli ehtinyt jo lähteä ladulle ennen kuin palasin viimeiseltä kierrokselta, mikä aiheutti hyvän verran epätietoista palelemista lähtöpaikalla, kun en tiennyt voinko lähteä ladulta ilman että kisasuorituksemme katkeaa. Kun asia viimein selvisi, olin jo melkein valmis lähtemään samantien saunan kautta kotiin, mutta koska olin jo etukäteen ajatellut hiihtää vähän lisääkin tauon jälkeen, en halunnut lopettaa näihin tunnelmiin.

Evästauko nuotion äärellä piristi sen verran, että lähdin seuraavan joukkuemme hiihtäjän seuraksi ladulle. Viidennen tai kuudennen kierroksen aikana aloin laskeskelemaan, milloin tulisi 10 kilometriä täyteen, ja päätin hiihtää ainakin sen verran, vaikka nollakelin aiheuttaman huonon pidon ja vähintäänkin ruosteessa olevan hiihtotekniikan ansiosta hiihtämien alkoi jo tuntua lihaksissa. Lisäksi oli hieman masentavaa, kun suurin osa muista hiihtäjistä paineli vauhdilla ohitse. Mutta tämähän on kestävyys- eikä nopeuslaji!

10 kilometrin ja seitsemän kierroksen tultua täyteen pidimme jälleen nuotio- ja tankkaustauon. Tässä vaiheessa kuitenkin seuraavaan naisten saunavuoroon oli aikaa yli tunti, joten ajattelin hiihtää vielä ”ihan vähän” ja ottaa muutamia valokuvia. Kahdeksannen kierroksen jälkeen päätin lähteä vielä yhdeksännelle, ja yhdeksännellä päätin että on se kymppi saatava täyteen kierrosluvussakin. Ihme kyllä viimeisellä kierroksella suksi tuntui luistavan paremmin kuin koko päivän aikana, vaikka pari edellistä oli ollut jo mennyt enemmän tuskan puolelle. Tämän takiako ihmiset ottavat maratoneillakin loppukirejä?

Lopullinen henkilökohtainen tulokseni oli siis 16 kilometriä, kellottamatta mutta varmasti varsin hitaalla vauhdilla. Harjoittelun määrään ja haastaviin keliolosuhteisiin nähden kuitenkin mielestäni varsin hyvä tulos! Koko joukkueemme hiihti huimat  yli 140 kilometriä!

Ensi kerralla voisin tähdätä siihen, että ainakin kaksi kymppiä tulisi rikki (kierroksissa tai kilometreissä, riippuen tilanteesta) ja kierrosaika laskisi reilusti. Eli ei muuta kuin treenaamaan!