Mifu-kasviscurry
Tutustuin (vasta) tällä viikolla Mifuun, Valion hiljattain lanseeraamaan ”lihankorvikkeeseen”. Mifua on kritisoitu siitä, että eläinperäinen vaihtoehto ei ole juuri sen eettisempi tai ekologisempi, kuin pihvin syöminen. Itsekin suhtauduin tuotteeseen varauksella: miksi haluaisin syödä raejuustoa lämpimässä ruuassa?
Aloin kuitenkin miettiä, että ehkä asian voisi kääntää toisin päin – eikös Mifu toisaalta ole vähän kuin tofun korvike niille, joille soija ei syystä tai toisesta sovi? Oli miten oli, mikä tahansa uusi helppokäyttöinen proteiinin lähde on tervetullutta vaihtelua arkiruokavaliooni.
Mifu todellakin muistuttaa tofua melko paljon: miedon makuiset ja ainakin omasta mielestäni suutuntumalta ihan mukavat rakeet taipuvat monenlaiseen ruokaan, mutta niiden kanssa kannattaa käyttää reilusti mausteita ja erilaisia kasviksia. Olen testannut Mifua vakiopastakastikkeeseeni pinaatin kera ja alla olevaan kasvis-nuudelicurryyn. Molemmat maistuivat oikein mainiolta, joten tämä uutuus taisi jäädä arkiruokakiertoon pysyvästi.
MIFU-KASVIS-RIISINUUDELICURRY
kahdelle nälkäisille tai kolmelle pieniruokaiselle
2-3 porkkanaa
1 pieni kesäkurpitsa
(tai muita vihanneksia maun ja saatavuuden mukaan)
1 pkt maustamatonta Mifua
oliiviöljyä paistamiseen
reilusti curryjauhetta tai -tahnaa
2 dl kookosmaitoa
n. 4 dl vettä
suolaa
riisinuudeleita
tuoretta korianteria (ei pakollinen)
Kuori ja suikaloi porkkanat. Poista kesäkurpitsasta kannat ja pehmeä sisus ja pilko ohuiksi suikaleiksi.
Kuumenna tilkka öljyä isossa paistinpannussa, wokkipannussa tai laakeassa kasarissa. Lisää Mifu ja curry ja paista muutama minuutti. Lisää porkkanat ja jatka paistamista pari minuuttia.
Lisää kesäkurpitsa, kookoskerma, suola ja vesi. Sekoita joukkoon nuudelit ja lisää tarvittaessa edelleen vettä, kunnes saat kaikki nuudelit paineltua liemeen (älä kuitenkaan liioittele – tästä ei ole tarkoitus tulla keittoa). Anna kiehua, kunnes nuudelit ovat kypsät, yleensä pari minuuttia.
Koristele halutessasi tuoreella korianterilla ja nauti heti.