Eilen pakkasin jälleen omaisuuteni matkalaukkuun (ja muutamaan ylimääräiseen nyssäkkään), jotka retuutin aamuauringon paisteessa Zagrebin bussiasemalle. Muutaman tunnin sateisten vuoristomaisemien, rantakaupunkien läpi ajelun ja vatsaa vääntävän serpentiinitien jälkeen löysin itseni Pulasta, Istrian niemimaan suurimmasta kaupungista.

Ensimmäisen reilun vuorokauden perusteella paikka vaikutta erittäin kivalta – ei kovin turistirysältä, vaan ennemmin normaalilta satamakaupungilta, ehkä vähän kuin Kotka siirrettynä Välimerelle. Vanha keskusta on pieni ja ravintoloita on vähintään viisi korttelia kohden, kun taas alue, jossa Airbnb-kämppäni sijaitsee, vaikuttaa taas enemmän hiljaiselta lapsiperhelähiöltä.

Eilen olin parin huonosti nukutun yön jälkeen liian väsynyt lähtemään muualle kuin lähikauppaan (jonka löytämisessä oli siinä kohti ihan riittävästi haastetta), mutta tänään kävin kaupungilla, isommassa supermarketissa ostamassa kaapit täyteen ruokaa, koska luulin että huomenna on pyhäpäivä (on, mutta se ei vaikuta kauppojen tai ravintoloiden aukioloihin) sekä iltalenkillä ja -uinnilla rannalla. Siinä missä muutamina viime päivinä Zagrebissa olin kiroillut ihmisten epäystävällisyyttä, täällä jopa rannalla kaljaa tarjonneet keski-ikäiset ukot vaikuttivat aidosti ystävällisiltä (tai sitten en vaan osaa kieltä tarpeeksi).

Päivitän blogia sen minkä hitaalla wifillä pystyn, mutta reissuani pääset reaaliaikaisemmin seuraamaan Instagramissa @suvi_ko ja hashtagilla #olenpulassa.