Mitä crossfit tekee kropalle?

Crossfit ja sen vaikutukset (nais)ihmisen kehoon puhuttaa aika ajoin nettikansaa. Milloin on postailtu hurjia ennen-jälkeen-kuvia, huolestuttu lajin vaarallisuudesta tai hehkutettu sen tuottamia endorfiinipöllyjä.

Itse olen harrastanut crossfitia noin puolitoista vuotta, josta reilun vuoden verran päälajinani. Missään vaiheessa en ole tänä aikana tarkoituksellisesti dieetannut tai muutenkaan muuttanut ruokavaliotani kovin radikaalisti, mutta sivuhuomiona mainittakoon, että menetin viime syksynä muutaman kilon elopainoa kilpirauhassairauden takia. Mutta miten itse crossfit on vaikuttanut kroppaani?

2015-11-23 16.32.48.jpg

Ennen-kuvat vuosilta 2011-2013 lakkiaisista, risteilyltä ja festareilta.

Ulkonäköön ja kropan malliin liittyen huomaamiani eroja:

  • Vaatekoko, ja varsinkin kuppikoko, on pienentynyt 2-3 pykälää. 
  • Sopivassa sivuvalossa ystävällismielinen katsoja voi kuvitella näkevänsä joitakin lihasmaisia muotoja. Jopa vatsassa, jos sitä ei turvota. Mitään kaapinkokoinen bodari -efektejä ei kuitenkaan toistaiseksi ole syntynyt. 
  • Käsien ihossa on jatkuvasti kovettumia ja säärissä (sekä satunnaisissa muissa kohdissa) mustelmia. Pitkien kynsien kasvattaminen on mahdotonta.
  • Ryhtini on parantunut sekä oman että parin tutun jumppaohjaajan arvion mukaan.

2015-11-23 16.24.49.jpg

Jälkeen-kuvat tältä syksyltä. Näköjään olen ainakin alkanut ottaa selfieitä.

Muita muutoksia, jotka eivät liity ulkonäköön:

  • Arkisissa puuhissa ei tule enää vastaan tehtäviä jotka olisivat fyysisesti (liian) raskaita. Puhun nyt siis askareista kuten mattojen tai ruokaostosten kantaminen portaissa, huonekalujen siirtely, työmatkapyöräily kiireessä jne., jotka ennen saivat aikaan puuskutusta ja ähinää, mutta hoituvat nykyisin vaivatta.
  • Ruokahalu ja energiantarve on lisääntynyt varmaan puolitoistakertaiseksi, eikä enää esimerkiksi yhdellä lämpimällä ruualla pärjääminen tule kysymykseenkään.
  • Treeneistä tuli alkuun aina lihakset kipeiksi, mutta nykyisin enää silloin, jos teen jotain liikettä, jota en ole harjoitellut pitkään aikaan. 
Kauneus Liikunta Meikki

Liian tunnollinen

Tunnollisuus, reippaus, itsekuri. Hienon kuuloisia ominaisuuksia, vai mitä? Jotain mitä suuri osa meistä tavoittelee – tai joita ainakin ”kuuluisi” tavoitella?

Tunnollisuudella ja reippaudella on paikkansa: asiat tulevat hoidettua ja muut asianosaiset eivät joudu pahimmassa tapauksessa pulaan. Jos on töissä aivokirurgina, ei voi hoitaa töitään puolihuolimattomasti (tai toivottavasti ainakaan kukaan ei niin tee). Itsekuria taas pidetään tämän päivän vastineena vanhanaikaiselle hyveellisyydelle. Kunnon ihminen ei sorru maallisiin huokutuksiin vaan napsii viherpirtelönsä ja aamulenkkinsä mukisematta.

20151116_091827(1).jpg

Mutta milloin tunnollisuus menee överiksi? Töistä, ihmissuhteista, kodin- ja lastenhoidosta, ruokavaliosta ja elämäntavoista on helppo stressaantua, jos pyrkii täydellisyyteen. Kaikkiin vaatimuksiin on mahdoton vastata, vaikka olisi kuinka superihminen.

Toisaalta moni työstään tai opiskelustaan innostunut nauttii aidosti itsensä haastamisesta ja saa lisämotivaatiota parasta mahdollista lähentelevästä suorituksesta. Toiselle taas voi ihan oikesti tuottaa suurta mielihyvää viimeisen päälle sisustettu koti tai peilistä erottuvat vatsalihakset.

Ongelmia syntyy, jos tunnollisuuteen tai itsekuriin pyritään sen itsensä vuoksi. Hyvään tulokseen pyrkiminen siksi, että itse työ tai harrastus on merkityksellistä, motivoi. Huippusuorituksen tavoittelu sen takia, että voisi näyttää hyvältä ulospäin, johtaa ennen pitkää uupumiseen ja ahdistukseen. Työpaikan ahkerimman näkymättömä kruunun tavoittelu on epätervettä miellyttämisenhalua ja syömisen kontrollointi pelkästä kontrolloinnin ilosta viittaa syömishäiriöön.

Eräs vanhempi työkaverini ihmetteli kerran nykyajan nuorisoa, joka ”tekee töitä sen verran, että saa vapaa-ajan rajoitettua”. Minusta tämä on erittäin terve suhtautumistapa työhön. Jos töissä on niin kivaa, että siihen haluaa panostaa enemmän kuin vaaditun minimituloksen verran, sen pitäisi olla omasta halusta eikä julkisuuskuvan tavoittelusta kiinni.

Hyvinvointi Mieli Työ