Päivänä muutamana Facebookia selatessani silmiini sattui erään tunnetun fitness-valmentajan päivitys. Kuvassa oli lasi appelsiinimehua ja sen vieressä kasa sokeripaloja. Kuvateksti kuului jotakuinkin: näin paljon sokeria on yhdessä lasillisessa tuoremehua, ethän aloittanut aamuasi tällä? 

Päivityksen kommentoijista pari ihmetteli, eikö mitään enää saa syödä, mutta suurin osa kertoi ylpeänä nauttineensa aamupalaksi kaurapuuroa ja vettä. Nähtävästi ketään ei enää kiinnosta vitamiinit, jos kaupan päällisinä tulee, hui kauhistus, ylimääräisiä kaloreita.

Ruokien luokittelu hyviin ja pahoihin energiatiheyden perustella saa kannatusta aina virallisista ravitsmussuositukista alkaen. ”Turhia kaloreita” voidaan nauttia kerran kuussa cheattipäivänä tai Anni-mummon 80-vuotiskahveilla, mutta silloinkin on kiirehdittävä kertomaan, kuinka kamala turvotus tuli ja en kyllä yhtään haluaisi syödä näin oikeasti. 

Mutta kuka päättää, mikä on turha kalori? Laihdutusvalmennuksilla rahaa tahkoava yritys? Superfoodeista bloggaava julkkis? Lauma professoreita ja elintarvikkealan edustajia ministeriön läpi filtteröitynä?

Onko kalori turha, jos sen syömisestä on saanut nautintoa? Jos se on helpoin tapa napata C-vitamiinit naamariin kiireaamuna? Jos sen avulla tuodaan saman pöydän ääreen neljä sukupolvea tai kaksi ihmistä kohtaamaan baarin tanssilattialla?

Ihan kiusallani laitoin tähän kuvan suklaakonvehtirasiasta. On muuten hyviä.