Lihaton lokakuu päättyi eilen, ja lupasin raportoida teille, kuinka kävi. Osallistuin suhteellisen kevyellä panoksella: olin kuukauden syömättä punaista (=nisäkäseläinten) lihaa.

Tuliko nälkä? Ei. Menikö hermo? Ei. Kutistuiko ruokavalioni olemattoman suppeaksi? Vähän normaalia suppeammaksi, muttei olemattomaksi. Kaipasinko lihaa? Vähän, mutta söin sitten mm. broilerinjauhelihasta tehtyä bolognesea.

Voisinko jatkaa tällä ruokavaliolla loputtomiin? Halutessani voisin. Teinkö niin? En. Tänään söin äidin tekemää sepherd’s pie’ta, joka oli yksi parhaista ruuista, joita olen pitkään aikaan maistanut. 

Syyni syödä (silloin tällöin) punaista lihaa ovat täysin itsekkäät: ruokavalion monipuolisuus ja nautittavuus. Edelleen olen sitä mieltä, että kasvisruokaa ja ainakin karjataloustuotteiden vähentämistä kannattaa suosia silloin, kun siihen on helposti mahdollisuus. Keyword: helposti.

Tiedän, että minun syyni elää toisten elävien ja tuntevien olentojen kustannuksella ovat monen mielestä tekosyitä. En yritäkään väittää vastaan. Minusta ei kuitenkaan ole laskemaan ravintoaineita excel-taulukoilla tai syömään joka päivä samoja ruokia vitamiinipillereillä täydennettynä, saati syömään ruokia, joiden takia istun seuraavan päivän luentojen sijaan vessassa.

Mitä kuitenkin lupaan tehdä, on arvostaa ruuakseni päätyneen eläimen henkeä. Lupaan olla tekemättä pahaa ruokaa ja varsinkin heittämättä sitä pois. Lupaan syödä, aina kun mahdollista, eläimiä, jotka ovat eläneet mahdollisimman eläinarvoisen elämän.

Tämä on vähän, mutta samalla kaikki, mihin juuri nyt pystyn. 

Juttu on kuvitettu satunnaisilla hassuilla netistä pöllityillä kuvilla.