Pitäisi-ajattelu

Kuva ei ole lavastettu.

”Vain kolme tavua ja seitsemän kirjainta, joilla on mieletön kyky aiheuttaa pahaa mieltä”, kirjoitti Roosa Murto Hs.fi:ssä jokin aika sitten. Kuten Murto, pidän ”pitäisi”-sanaa yhtenä suomen kielen ällöttävimmistä ja inhottavimmista ilmauksista. Pitäisi syödä enemmän kasviksia, pitäisi juoda vähemmän viiniä, pitäisi olla nätimmät olkapäät, pitäisi vetää enemmän leukoja, pitäisi kärväyttää ylimääräiset napa- ja reisiläskit pois ja samalla pitäisi massata vähän että saisi voimatasoja ylös, mutta tietysti ilman yhtään suklaapalaa.

Suomen kielen konditionaali on lähtökohtaisesti negatiivinen. Lähtisin mielelläni kahville, mutta pitää hakea lapset hoidosta. Ottaisin kyllä lasillisen, mutta olen autolla. Treenaisin enemmän, jos ei olisi tätä työtä. Uisin tosi hyvin, jos minulle kasvaisi kidukset ja pyrstö. Konditionaalin sisäänrakennettu oletus on, että tekisin vaikka mitä toisissa olosuhteissa, mutta nykytilanteessa ja -todellisuudessa ko. asia ei ole mahdollista.

Kuten Onnenpäivä-blogissa kuvatut ruokanillittäjät, jokainen pitäisi-ajatteluun sortuva luo oletusta, että hänen kuuluisi tehdä jotain, mutta ilman todellista aikomusta toteuttaa asiaa. Viisaat psykologit ovat kuitenkin jo kauan sitten tutkineet, että ihmisestä tulee onneton, jos hänen tekojensa ja ajatustensa välillä on ristiriita. Syyttävää konditionaalia ajatuksiinsa tai puheeseensa suoltava ihminen siis ainoastaan onnistuu tekemään itseestään ja mahdollisista pitäisi-puheen kohteista onnettomia. Pitäisi-ajattelulla nimittäin on myös ikävä taipumus tarttua.

Törmäsin joskus Facebookissa mainioon ongemanratkaisukaavioon, jonka perusajatus oli tämä: Jos voi ratkaista ongelman, tee se. Jos et, lakkaa murehtimasta. En voi kasvattaa kiduksia enkä jaksa alkaa millekään superruokadieetille, joten keskityn opettelemaan hapen haukkaamista pinnan yläpuolelta sekä syömään silloin kun on nälkä, ja olen sillä tyytyväinen.