Saluti da Venezia

Viime perjantaina pakkasin jälleen maksimekon ja sandaalit putkikassiin ja suuntasin aamuvarhaisella bussiasemalle, tällä kertaa määränpäänä Venetsia. Neljän vaihtaritytön porukalla viikonlopun ajan kävelimme, söimme, joimme viiniä, kävelimme, söimme jäätelöä, kävelimme lisää, söimme ja joimme lisää viiniä.

Venetsia on kaunis kaupunki, mutta sinne on myös erittäin helppo eksyä mutkikkaiden ja välillä yhtäkkiä kanaaleiksi muuttuvien kujien takia. Tällä reissulla eksyminen ei kuitenkaan ollut kovin suuri ongelma, vaan pikemminkin keino päästä näkemään uusia mielenkiintoisia paikkoja.

Luonnollisesti kävimme myös gondoliajelulla. Retki oli varsin lyhyt ja suhteellisen kallis mutta hei, kuinka usein Joensuussa tai Zagrebissa pääsee gondolin kyytiin? Poikkesimme sunnuntaiaamupäivällä myös Dogen palatsiin, mutta muuten jätimme museot ja vastaavat nähtävyyden vähemmälle huomiolle, sillä itse kaupungissa riitti yllin kyllin nähtävää yhdelle viikonlopulle.

Vaikka olin kuullut etukäteen pelotteluja Venetsian ylihinnoitelluista ravintoloista ja kahviloista, hintataso oli mielestäni varsin kohtuullinen esimerkiksi Suomeen verrattuna. Useimmissa ravintoloissa gluteenittoman ruuan saaminen ei ollut minkäänlainen ongelma, ja joissakin oli tarjolla jopa gluteenitonta pastaa. Jäätelökojuja taas on joka kulmalla, ja taisin syödä lähes yhtä paljon gelatoa kuin keskivertokesänä Suomessa yhteensä.