Shit happens

16.7. Menen kuntosalille reilun viikon purjehdus- ja rokkitauon jälkeen. Jalat tuntuvat jäykiltä, ja kyykätessä reidet huutavat armoa jo lämmittelysarjoissa. Seuraavalla kerralla joudun vähentämään painoja maastavedossa. Mikähän nyt on vikana? Pitäisikö venytellä enemmän? Ehkä sain vaan lihakset jumiin purjehtiessa. Eihän kukaan paukuttele sarjaennätyksiä joka päivä, ei niitä muuten edes kutsuttaisi ennätyksiksi.

4.8. Vaa’an viisari osoittaa lukeamaa, jota en ole nähnyt muistaakseni sitten yläasteen. Äiti vitsaili viime viikolla, että mahdun kohta teiniaikaisiin vaatteisiini, ja niin sujahtavat ikivanhat farkkushortsit vaivatta jalkaan. Minun pitäisi varmaan olla tyytyväinen, mutta edelleen liikkuessa paheneva väsymys vaivaa mieltä. 

8.8. Väsyttää valtavasti, en ole saanut muutamaan yöhön nukuttua kunnolla. Pitäisi lukea tenttiin mutta en jaksa edes avata kirjaa. Alan epäillä ylikuntoa ja mittaan pulssin: 120 lyöntiä minuutissa sohvalla istuen. Peruutan iltapäiväksi sovitut salitreffit ja pelaan Angry Birdsiä koko päivän.

Maanantaina soitan YTHS:lle ja saan ajan loppuviikolle. Googlaan kaiken mahdollisen diabeteksesta sydänkohtauksiin.

19.8. Olen pitänyt muutaman päivän terkkarin määräämää sairaslomaa maaten ja herkkuja syöden. Vaaka näyttää edelleen yhtä alhaista lukemaa. Iltapäivällä terveydenhoitaja soittaa verikokeen tuloksista: syy on selvillä, kilpirauhasen liikatoiminta. Saan lääkäriajan seuraavalle päivälle. Minulla on enemmän kysymyksiä kuin vastauksia: Mitä sitten tapahtuu? Millaiset lääkkeet saan? Kuinka nopeasti se alkaa vaikuttaa?  Joudunko taas sairaslomalle? Milloin pääsen treenaamaan? Voinko mennä huomenna joogatunnille?

21.8. Istun saunajäähyllä ja mietin, että tänään on ollut omituisen normaali päivä. Kävin töissä, yliopistolla ja pilatestunnilla. Eilen lääkäriäkäynnin jälkeen teki mieli itkeä: sain vain ”ensiavuksi” beetasalpaajia ja lähetteen erikoislääkärille. Taas lisää odottelua ja epätietoisuutta. Beetasalpaajat kuitenkin auttavat oikeasti – vaikka edelleen väsyn helposti, saan taas iltaisin unta ja kroppa ei käy koko ajan ylikierroksilla. Elämä näyttää valoisammalta kuin pariin viikkoon.

Yöllä unessa seison Joensuun rautatieasemalla. Junia on yhtäkkiä monta ja kaikki ovat lähdössä samaan aikaan. Astun hätäpäissäni sopivan näköiseen junaan, mutta se lähteekiin väärään suuntaan raiteita. Viime tipassa onnistun hyppäämään pois ja vaihtamaan oikeaan junaan. Pääteasemalla etsin ensimmäiseksi terveyskeskuksen, jossa pääsen verikokeeseen.