Syyllistynyt suklaapatukan nautintaan

”Söin suklaapatukan ja nyt on morkkis.”

Kuulostaako tutulta? Toivottavasti ei, todennäköisesti kyllä – jäkimmäisessä tapauksessa jatka lukemista.

On todella erikoista, miten ihmiset, erityisesti nuoret naiset, syyllistävät itseään aivan turhista pikkuasioista. Toki syyllisyyden tunto on sivistyneen yhteiskunnan elinehtoja (mm. estää useampia ryhtymästä psykopaattisarjamurhaajiksi), mutta kamala morkkis ihan normaaleista asioista menee jo överiksi.

Sallin itselleni pienen nautinnon joten nyt joudun kärsimään rangaistuksen -periaate kuulostaa ihan Harry Potter -sarjan kotitontuilta. Tiedättehän ne tyypit, jotka pienen sääntörikkomuksen jälkeen polttavat kätensä rakoille silitysraudalla? Tämä ei ole kovin kaukana siitä, että yhden pullakahvin jälkeen mennään seuraavana päivänä nälkä kurnien maratonspinningiin sisäinen ruoska vauhtia piiskaten. 

Pahinta on se, että kuten kotitontuille, myös meille säännöt ja rikkomukset on määritelty ulkoa päin. On yleisessä tiedossa, että suklaan nauttiminen on rike yhteiskuntaa ja omaa itseä vastaan, jollei se ole niin tummaa että irvistyttää. Olemme itse omia Isoveljiämme, joka rankaisee jopa vääristä ajatuksista. Kunnollinen ihminen ei ajattele ”jäisinpä mieluummin sohvallekatsomaan telkkaria” vaan marssii kyseenalaistamatta suorittamaan treeniohjelman mukaisen tehokkaan ja tavoitteellisen harjoituksen, riippumatta siitä huvittiko vai ei.

Kotitontun voi vapauttaa antamalla sille vaatteen, vapaan olennon symbolin. Kuuluisa vapaa kotitonttu Dobby piti erityisesti värikkäistä eriparisukista. Taidan alkaa huomisesta lähtien käyttää vain eriparisia sukkia.

Summa summarum: Lopeta whinetys ja ota suklaapatukka jos mieli tekee. Et ole (toivottavasti) tappanut sitä varten ketään.