Takaisin treeneihin

Heti ensi töikseni Joensuuhun palattuani hankin kortin vanhalle tutulle salilleni. Viime viikolla kävin aukomassa matkustuksen jälkeisiä jumeja joogassa ja keveysti testailemassa muun muassa kyykkyjä ja push pressiä punttisalin puolella valmentajan ollessa reissussa. Eilen viimein pääsin ensimmäistä kertaa lähes kuukauteen crossfit-treeneihin*.

Kroatiassa olon aikana koen notkeuteni ja kestävyyskuntoni parantuneen, kiitos ahkeran joogaamisen, pyöräilyn ja uuden lenkkeilyharrastuksen, mutta nyt viimeistään kävi selväksi, että lihaskuntoni ja voimatasoni ovat selvästi heikentyneet. Eilen kyykkäilin kymmenen kiloa pienemmillä painoilla kuin vastaavassa treenissä tammikuussa. Leuoista, rinnallevedoista ja askelkyykyistä koostuvaa metconia pakersin parisenkymmentä minuuttia reilusta skaalaamisesta huolimatta, siinä missä nopeimmat olivat valmiita yhdeksän minuutin paikkeilla.

Arvatkaa mitä: ei haittaa yhtään. 

Se tunne, kun pääsen pitkästä aikaa nostelemaan rautoja ja hikoilemaan parhaiden treenikavereiden kanssa, on niin mahtava, että mitattavilla tuloksilla ei ole mitään väliä; sitä paitsi kokemuksesta tiedän, että kunto palautuu tauon jälkeen varsin nopeasti. Eilisten treenien jälkeen olin niin endorfiinipöllyssä, että hymyilin koko kotimatkan miettien kuinka mahtavia ihmisiä minulla on ympärilläni, kuinka kaunis kaupunki Joensuu on kesällä (no onhan se, katsokaa vaikka!), kuinka elämä on kerta kaikkiaan ihanaa juuri nyt.

*) Sali, jossa käyn tarjoaa virallisesti crosstraining-tunteja, koska sillä ei ole crossfit-nimeen oikeuttavaa lisenssiä. Käytän kuitenkin blogissani selkeyden vuoksi kaikista samansisältöisistä treeneistä nimitystä crossfit.