Uimapukuostoksilla
Muutama päivä sitten kävin shoppailemassa, ostoslistallani kaksi ehkä vaikeinta mahdollista asiaa: farkkushortsit ja bikinit. Jo etukäteen suunnitelmastani kertoessani kuulin myötätuntoista huokailuna: ”Uimapuvun ostaminen on niiiin kamalaa.”
Minun käsitykseni tehtävän vaikeudesta perustui siihen, että epäilin (osin aiheesta) kauppojen valikoiman ja omien vaatimuslistani kohtaamista. Löysin kuin löysinkin lopulta bikinit, jotka ovat sekä kivan näköiset että pysyvät päällä, ja jalkaan istuvat farkkushortsit, joissa on lahjetta enemmän kuin alushousuissani, joskin melko marginaalisesti.
Oletusarvoisesti minun olisi kuitenkin pitänyt huolestua aivan toisesta asiasta: vähäpukeisen vartaloni tiirailusta sovituskopin peleistä.
Jokainen nainen (miksei mieskin) miettii takuulla tähän aikaan vuodesta, kuinka vähissä vaatteissa uskaltaa näyttäytyä julkisesti, sikäli kun hellekelit joskus tänne asti saapuvat. Niin mietin minäkin – mutta vuosi vuodelta vähemmän.
Liikuntaharrastukseni on vaikuttanut ulkoiseen muotooni sen verran, että kuppikokoni on pienentynyt, yläkroppaan on ilmestynyt vähän lihasta, reidet pysyvät vähintään yhtä paksuina kuin ennenkin ja sääreni ovat jatkuvasti mustelmilla. Kesävaaterintamalla tämä tekee bikinien ostamisesta hieman helpompaa, mutta shortsien kanssa ei auta yhtään. Olen todella kaukana uimapukumallien bikinikunnosta. Vaan väliäkös tuolla.
Kun googlasin tätä postausta varten, törmäsin karkeasti suomennettuna sitaattiin: ”Peityn mieluummin hikeen kuntosalilla kuin vaatteisiin rannalla.” Minä jätän kroppani mieluummin peittämättä muulla kuin aurinkorasvalla, jos pitkien hihojen ja lahkeiden käyttö tarkoittaisi hikoilua. Niin salilla, rannalla kuin kaupungilla.
Tämä maaginen bikinikunto ei ole kiinni kropan mallista, vaan korvienvälistä. On ihan okei, että sääret paljaana ihmisten edessä kulkeminen tuntuu talven jälkeen vähän oudolta. Sitä suuremmalla syyllä shortsit kannattaa kaivaa kaapista heti kun lämpömittari kipuaa yli kahdenkympin: ettei sitten helteillä tarvitse jänistää ja hikoilla farkuissa vain, koska pelkää tuntemattomien ihmisten katseita.
Mitä sovituskoppiin tulee, en mene sinne arvostelemaan omaa kroppaani. Menen arvostelemaan vaatteita, joihin harkitsen käyttäväni rahani. Jos ne eivät saa minua näyttämään hyvältä, ei tule kauppoja.