Juoksu ja tunteet
Juoksu on tunnelaji. Uskon, että jokainen sitä kokeillut voi samaistua ajatukseen jollain tapaa. Mullekin tämä ilmenee eri tavoin. En puhu ärsytyksestä tai tylsistymisestä, mitkä moni vähemmän juossut liittää lajiin ensimmäisenä. Puhun endorfiineista, mutta myös siitä, kun kaikki menee ihan pieleen.
Juoksun vaikutus mieleen
”Mee ja juokse ittes kivaksi” on lause, jonka olen kuullut usein ja jota lopulta olen alkanut hokea itselleni nostaakseni pyllyni sohvalta. Juoksu voi vaikuttaa energiatasoihin merkittävästi, mutta lenkki jää usein tekemättä väsymyksen vuoksi. Valmentajat neuvovat, ettei väsyneenä kannata treenata, mutta väitän väsymystä olevan monenlaista. Tyypin tunnistaminen onkin sitten vähän haasteellisempi homma.
Jos olen miettinyt lenkkiä päivällä, mutta ruoan jälkeen kotona koen itseni väsyneeksi, on usein kyse laiskistumisesta. Jos olen nukkunut huonosti ja ollut siksi väsynyt tai elämä on vienyt edestakaisin ja pitkin seiniä viime viikot, voin antaa sohvalle periksi. Tuossa ensimmäisessä tapauksessa juoksu alkaa todennäköisesti rullata jo menemällä ovesta ulos. Lue lisää motivointivinkkejä lenkille täältä. Lenkiltä palattuani olen iloisempi, virkeämpi ja poikkeuksetta onnellinen, että menin. Jos tunnetta rullaavudesta ei tule, voin kääntyä hyvillä mielin takaisin. Ainakin yritin!
Uupumuksen tunnistaminen
Jos juoksu muuttuu yhtäkkiä vaikeaksi ja jalat tuntuvat raskailta, voi kyse olla liian kovasta tahdista. Joskus elämässään uupuneet tietävät, että tuohon aikaan liikuntakaan harvoin sujuu. Mulla kaikki pohdinta liittyen omaan jaksamiseeni lähtee usein treeneistä tai lenkiltä. Jos juoksu ei kulje, osaan jo etsiä syitä polun ja jalkojeni ulkopuolelta.
Ajattelen juostessani paljon. En ota lenkille ikinä mukaan musiikkia tai edes puhelinta. Jos mielessä on huolia tai stressaavia pulmia, pyrin joko tuomaan niiden tilalle muuta kivempaa pohdittavaa tai ratkomaan haasteita tietoisesti. Nämä ”sisäiset” keskustelut eivät aina ole hedelmällisiä, mutta joskus jakamattomasta hetkestä oman mielen kanssa voi olla apua. Joskus laitan kuitenkin vain sisäisen levyni päälle: mulla soi päässä yleensä 1–2 biisiä, jolloin en aina edes tajua, ettei tuo musa tule kuulokkeista. Hullu mikä hullu!☺️
Juoksutapahtumat ja tunteet
Yksi ehkä käsittämättömimmistä tunnelatauksista juoksuun liittyen ovat kaikenlaiset juoksutapahtumat. Olen juossut useita puolimaratoneja ja kaksi täyspitkää matkaa. Ensimmäisissä tapahtumissa huomasin lähtöviivalla tuntevani ylpeyttä ja innostusta mukanaolosta. Puolimaratonin viimeisillä kilometreillä tulivat kyyneleet. Valtava liikutus siitä, että olin saavuttamassa maaliviivan ja tavoitteeni pitkän harjoittelun jälkeen. Seuraavilla kerroilla tunteet toistuivat. Kerran muistan itkeneeni vähän jo matkalla tapahtumaan ja viime viikolla yllätyin tunnetulvasta vain katsoessani Vantaan maratonin starttia Instagram-videolta.
Suurin tunteiden vyöry toistaiseksi tuli kuitenkin Tukholman maratonin maaliinpääsyn seurauksena viime kesäkuussa. Samaan juoksuun osallistunut n. 15 min nopeampi isosiskoni odotti maalissa hyppien, kun tulin vaikeiden viimeisen 8 km jälkeen näköetäisyydelle. Kun ylitin maaliviivan, purskahdin holtittomaan itkuun. Vielä 2 viikkoa ennen kisaa olin perua koko jutun lenkkien tuntuessa niin vaikeilta. Lue koko maraton-tarina kilometri kilometriltä täältä.
Juoksu menee siis tunteisiin – totisesti. Ja nykyään kuuntelen jalkojani ja mieltäni enemmän kuin tuijotan kelloa. Kun tekeminen tuntuu hyvältä, ei ajalla tai pituudella ole väliä! Pätee muuten myös bloggaamiseen!
Noora