Mitä koiranpentu tarvitsee + varusteita koirakotiin
Meille muuttaa ensi viikonloppuna pieni, tuolloin 7 viikkoinen labradorinnoutajan pentu. Mulla ei ole koskaan aiemmin ollut koiraa, joten tulevaisuus on samalla innostava ja vähän jännittävä. Olen lukenut oppaita, selannut verkkoa ja seurannut rodun koirayhteisöä somessa. Ahminut tietoa, miettinyt skenaarioita, järjestellyt kotia puppy proof-ajatuksella ja tietty kerännyt listaa kaikesta, mitä koiranpentu tarvitsee. Maanantaina vihdoin rekisteröidyin Mustin ja Mirrin kanta-asiakkaaksi ja aloimme haalia tilausta kasaan.
Mitä koiranpentu tarvitsee?
Ruoka- ja vesikuppi
Vesikupiksi ostin teräksisen kipon, jonka pohjassa on liukueste. Ruokakupiksi valikoitui keraaminen ahmimisenestokuppi, sillä rodun koirat ovat vauhdikkaita ruokailijoita. Jos koira syö ruoan liian nopeasti, voi seurauksena olla oksentelua.
Koiranpediksi
valikoitui Koirantassu.fi koirantyyny/-peti. Tärkeintä on, että peti on hyvä ja houkutteleva paikka koiralle, mutta itse arvostin myös tämän sopivuutta meidän sisustukseen.
Koiranruoka ja lisäravinteet
Pentua on hyvä ruokkia ensimmäisten viikkojen aikana tutulla ruoalla, jota se on nauttinut kasvattankin luona. Tämän lisäksi pentuöljy, tässä tapauksessa Nutrolin, pitää huolta pennun nivelten kehityksestä.
Panta ja hihna
Pennun ensimmäinen hihna on noutajatalutin, johon ei tarvitse erillistä pantaa. Talutin on kohtuullisen lyhyt ja sopii siten hyvin vierelläkulkemisharjoituksiin. Pantaostoksille menemme sitten yhdessä pennun kanssa. Se on helpompi hankkia sovittamalla. Ajattelin myös tilata pantaan yhteystietoplakaatin, jossa on mun numero ja tietysti pennun nimi. Heti, kun vaan päätämme, mikä tuo nimi on! 🙂
Hampaidenpesuvälineet
Valitsin setin jossa on sormeen kiinnitettävä hammasharja, toinen kaksipäinen harja ja tahna. Puolisoani hammasvehkeet naurattivat: yritti kuvitella mut puhdistamassa tuon puremista rakastavan pikkuisen suuvärkkiä aamuisin ja iltaisin. No, ehkei tuota tarvitse toteuttaa ihan niin usein.
Kynsileikkuri
on myös välttämätön jo pienen koiran aloituspakkaukseen. Koira on hyvä totuttaa kynsien leikkaamiseen pienestä saakka. Kynsiä ei varsinaisesti lyhennetä, ennemmin tasoitetaan. Jotkut koirat pitävät siitä, toiset eivät. Isosiskoni esimerkiksi joutuu nykyään kantamaan setterinsä autosta kynsienleikkaukseen, kun koira tietää jo parkkiksella, mihin tultiin.
Lelut
pitää tietysti olla tulokkaalle kunnossa. ”Mummi” oli ostanut jo pari vinkuvaa pehmoa ja itse tilasin jalkapallon näköisen pehmopallon lisäksi suloisen sammakon. Pehmojen lisäksi on hyvä ollaa myös aktiivileluja. Niiden ykkönen on kongi, johon piilotetaan makupaloja ja koiran pitää itse selvittää, kuinka ne saa ulos. Hyvää tekemistä etenkin yksinolon hetkiin.
Varusteita koirakotiin
Pissa-alustat
tilasin koossa XL minimoidakseni kerrat, kun ei ihan osu. Aitasimme tosin myös isohkon takapihamme ja mies askarteli siihen itse upean portin. Koira on siten helppo opettaa sisäsiistiksi kannustamalla tyyppi ovesta ulos aina ruoa ja leikin päätteeksi.
Pyyhe ja makuualusta
tulivat nekin lahjana pennun ihmismummilta. Alusta jäi pentulaan hajustumaan, että pienellä olisi mukana tutut kotihajut myös uudessa kodissaan ensi viikon jälkeen.
Koiraportti
oli ostoslistamme arvokkain asia. Meillä on sisällä portaat ja yläkerrassa pieni makuuhuone, jota kaavailimme koiran oleskeluun, sen ollessa jossain vaiheessa yksin kotona. Portti tulee tuon huoneen ovelle ja on siirrettävissä myöhemmin vaikka rappusiin pääsyn estämiseksi. Pentua pitää kantaa pienenä rapuissa, etteivät sen kasvavat nivelet vahingoitu portaissa kulkiessa. Tyyppi kasvaa kilon viikossa, mun haba varmaan samassa suhteessa.
Edellämainittujen lisäksi tilasin tahranpuhdistusaineen ja puremisenesto-sprayn. Jälkimmäisen hyödyistä olen lukenut vähän monenlaista, mutta törppö ei ollut kallis. Joku kertoi myös estävönsä lattialistojen ja huonekalujen puremista valelemalla jalapenoliuosta pinnoille. Kuulosti jotenkin karmealta – en ehkä halua lähteä moiseen.
Jospa näillä pärjättäisiin. Yksi ystävistäni vertasi koiran tavarahankintoja ekan vauvan varalta tehtyyn varusteluun: kaikkea mahdollista ajatuksella ”onpahan ainakin” ja lopulta puolet on ihan turhaa.
Noora
Lue myös: