Meille tulee koira + nimi-dilemma

Lähde: Pixabay

En ihan tiedä, miten tähän päädyttiin, mutta meille tulee näillä näkymin kesään mennessä koira! Tarkemmin labrdorinnoutaja. Ja ei tämä toki täysi yllätys ole, olemmehan puhuneet karvaisesta perheenjäsenestä jo puolisen vuotta. Olimme vaan ajatuksiemme kanssa ääripäissä: minä ihastuneena siskon chihuahuaan, joka täytti helmikuun alussa jo hurjat 15 vuotta ja mieheni muistoissa oman siskonsa jo edesmenneet bullmastiffit. Jep, vähän kokoeroa!

Miten päädyimme labradorinnoutajaan

Noutajat ovat keskikokoisia noin 25-40 kiloisia koiria. Niitä on näyttelylinjaisia ja käyttölinjaisia. Käyttölinjaiset, vahvan noutovietin omavat koirat ovat kooltaan usein vähän sirompia, kun taas näyttelylinjaiset usein leveämpiä ja rotevampia. Me olemme katselleet jälkimmäistä, sillä vaikka vietämmekin aktiivista elämää, emme käy metsällä tai ole siitä kiinnostuneitakaan. Toiveenamme on aktiivinen kotikoira, joka on kiinnostunut ihmisistä ja helposti koulutettavissa. Tähän rotu sopii erinomaisesti.

Noutajien luonne vaihtelee paljon kasvu-, koulutus- ja perintötekijöistä riippuen. Useimmat noutajat kaipaavat paljon aktiviteetteja – tylsistyneenä ne keksivät niitä itse. Rodun koirat ovat nimittäin melkoisia remonttijamppoja, jos niitä ei aktivoi riittävästi. Aktivoinnin ei aina tarvitse olla liikuntaa, myös esimerkiksi haistelutehtävät ja muu aistien käyttö väsyttää koiran ja tyydyttää sen aktiivisuustarpeen.

Valmistautuminen

Olemme valmistautuneet koiran tuloon lukemalla paljon erilaisia oppaita niin noutajaroduista kuin niiden koulutuksestakin. Yksi parhaista opuksista tähän mennessä oli ’Arjelle kultareunus’-niminen kirja koiran perus-, nouto- ja metsästyskoulutukseen. Saattaa kuulostaa tylsältä, mutta teos oli rakennettu oivallisesti. Se oli jaettu koiran ikävuosien mukaan ja mukana oli paljon tarinoita siitä, miten käytöstä voi muuttaa tai taitoja opettaa vanhempanakin. Pentuaika on parasta aikaa uuden opettamiselle, suhteen koiraan rakentuessa silloin. Alle kokosin muutamia täsmävinkkejä pennun koulutukseen ensimmäisinä kuukausina.

Huom! Opit perustuvat lukemaani ja kuulemaani. Mulla ei ole ollut omaa koiraa aiemmin.

Lähde: Pixabay

Pennun koulutus – taidot

  • luoksetulo ja nimi: nämä kulkevat käsikädessä, sillä helpoin tapa opettaa koiralle oma nimensä, on käyttää sitä luoksekutsuttaessa. Noutajille on hyvä opettaa luoksetuloa pillistä, esim. kutsumalla vihellyksellä syömään, vaikka pentu olisi jo jaloissa odottamassa ruokaa. Pillin kutsulle ehdollistuminen auttaa jatkon noutokoulutuksissa.
  • istuminen, makaaminen, paikka: hyvät perustaidot ovat olennaisia koiran jatkokoulutuksen kannalta. Sen sijaan hauskat temput, kuten tassun antaminen ja pyöriminen ovat lähinnä show-temppuja, joilla ei ole niinkään tekemistä käyttäytymisen kanssa.
  • esineestä irrottaminen: etenkin noutajille on tärkeä opettaa esineen luovuttamista jo kahdesta syystä. Noutajalle ominaista on kantaa suussaan aina jotain, jolloin kotona mukaan lähtevät helposti niin kengät, sukat kuin arvokkaampikin irtotavara. Jos siis toivot saavasi esim. avaimesi tarvittaessa takaisin, on hyvä opettaa koira luovuttamaan sinulle asioita jo pentuna. Toinen syy irrottamisen opettamiseen on koiran käyttö riistan noutajana. Vetoleikit eivät sovi noutajapennuille, etteivät ne jatkossa suhtaudu myös noudettavaan riistaan leikkikaluna.
  • seuraaminen: ulkoillessa taitavasti seuraava koira on huomattavasti helpommin hallittavissa. Noutajille voi lukemani mukaan opettaa jopa niin tunnollisen seuraamisen, että niitä on sopivissa paikoissa mahdollisuus lenkittää ilman hihnaa. Seuraaminen tarkoittaa vierellä taluttajan tahtiin kulkemista ilman omia mutkia matkan varrella.
  • yksinolo ja rauhoittuminen: ensimmäisten viikkojen aikana pentua ei tulisi jättää yksin. Ennen yksin jäämistä taitoa voi harjoitella rajaamalla koiran aluetta ja menemällä itse esim. aidan taakse kahville. Palata voi vasta, kun koira rauhoittuu. Välimatkaa ja aikaa pidentämällä tulisi lopulta päätyä tilanteeseen, jossa koira jää rauhassa yksin kotiin.

Tärkeintä kaikessa kouluttamisessa on johdonmukaisuus. Se ei kuitenkaan tarkoita samanlaisten tilanteiden tai koulutusoppien toistamista liian usein. Koiralla tulee olla myös aikaa ajatella ja sisäistää oppimaansa. Samalla omistajan täytyy vaihdella käskyjään eri tilanteissa niin, ettei koiralle synny rituaaleja ja omistajan selkeä rooli pomona säilyy. Näin koiran ei tarvitse tuntea vastuuta ottaa johtajuutta, joka ilmenee usein häiriökäyttäytymisenä ja tottelemattomuutena.

Koiran harrastukset

Labradorinnoutajan aktiivisuuden vuoksi, olen googlannut myös rodun harrastelajeja. Tällä hetkellä eniten kiinnostusta herättivät pennun peruskoulutuksen lisäksi hajuaistia aktivoiva nose work-treeni sekä tottelevaisuuskoulutus ja -kokeet. Rodun koirat ovat innokkaita uimareita, joten selvitin läheltä myös koirauimalan ja liudan ulkoilumaastoja. Yksi kasvattajista tiesi kertoa myös koirien hoplopista lähistöllä, linkkaan sen tähän. Siellä on kuulemma pallomerikin!

Koiralle nimi

Yksi parhaista jutuista koiran hankinnassa on ollut nimen pohtiminen. Luonnollisesti aloitimme sen jo ensimmäisten kennel-yhteydenottojen jälkeen. Lomalla oli hyvin aikaa pyöritellä vaihtoehtoja. Nyt meillä on pitkä lista nimiä, joita aina välillä luettelen puolisolleni. Joinain päivinä hän pitää joistain, toisina toisista ja sitten taas niistä ekoista. Prosessi on siis hitusen haastava.

Musta labradorinnoutaja, Pixabay

Ja se dilemma

Eilen puolisoni ehdotti koiralle nimeä, josta pidän kovasti. Ainoa ongelma on, että olen mielessäni ajatellut tuota nimeä mahdolliselle tulevalle lapsellemme sitten joskus. Siksi kysyn nyt sulta neuvoa, mitä mun tulisi tilanteessa tehdä 🙂 Voit vastata vaikka vain kommentoimalla kirjaimen!

a) Suostun epäilemättä. Silloinhan edes joku perheessämme kantaisi tuota nimeä.

b) En suostu ja selitän tilanteen rehellisesti, vaikka puolisoni saattaa saada slaagin, että mietin jo tulevan lapsen nimiä. 🙂

c) Kieltäydyn ja sanon, etten koe nimen olevan sopiva koiralle.

d) En palaa aiheeseen ja ohitan nimen sujuvasti, jos se vielä jossain keskustelussa tulee ilmi.

Noora

Kommentit (4)
  1. Heippa! Mä päätin mun lapsen nimen ennenkuin hän syntyi. Mutta pettymys oli suuri kun ei hän näyttänytkään yhtään Venlalta. 😂 Vaikka oli kaunis nimi niin se ei vaan sopinut siihen😎

    1. Meillä kävi tämän kans lopulta samoin: ensin vaihtui koiran sukupuoli, jolloin nimilista meni täysin uusiksi. Ja lopulta valitsimme nimen listan ulkopuolelta pennun ekaa kertaa nähtyämme. Siitä tuli Nemo! <3

      Mun isosiskon 15-vuotias chihuahua on Venla. 🙂

  2. B (tai D, jos mies ei jää jankkaamaan). Kyllä mun mielestä parisuhteessa pitäisi uskaltaa puhua potentiaalisesta perheenlisäyksestä, jos sellainen on itsellä ajatuksissa. 🙂

    1. Kiitos kommentista! Ja toki meillä puhutaankin, muttei vielä sentään nimistä. Paljon pitää vielä tapahtua ennen sitä 😉

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *