Kaikki ne ammatit, joihin en (vielä) päätynyt

Muistatteko ne lapsuuden ystäväkirjat, joita heti lukemaan opittuamme täyteltiin? Ne, joiden mieleenkiintoisin, ensimmäisenä aina kavereilta tarkistettava vastaus oli ”tämänhetkinen ihastus”. Samaan kysymyspatteristoon kuului myös unelma-ammatti. Pienen urapohdinnan seurauksena aloin muistella, mitä aikoinaan halusin.

Mäkihyppääjä

Kun Jari Puikkonen, Matti Nykänen ja Toni Nieminen ponnistivat hyppyrinnokalta, olin aina ruudun äärellä. Tästä kiitos isälleni, joka opetti musta sporttiperunan jo ihan pienestä lähtien. Isän kanssa talviurheilun lisäksi heräsimme katsomaan olympialaisten keihäänheitot aamuyöllä, vaikka seuraavana päivänä oli koulua. Ulkona lasketin tinasta tehtyjä mäkihyppäjiä tekemistäni hyppyreistä ja selostin villisti suorituksia. Ystäväkirjoihin rustasin hatarilla, osin nurinperin olevilla aakkosilla mäkikotkahaaveeni, vaikka omat hypyt rajoittuivat läheisen kukkulan kumpareisiin.

Hiihtäjä

Intohimoni hiihtoa kohtaan syttyi Harri ja Marjaliisa Kirvesniemen kovimman kilpailukauden aikaan. Kävimme katsomassa kilpailuja Puuluodossa, Torniossa lähellä mummolaani. Pyysin hiihtäjiltä nimmareita mummon nurkista löytämääni vihkoon. Isä nappasi kuvan äidistä ja Marjaliisasta, jossa jälkimmäisellä on suu täynnä pullaa. Kunnon paparazzi. Toisina päivinä suuntasimme Puuluodon hurjan mäkisille laduille sukset jalassa. Pelkäsin ja olin innoissani yhtä aikaa. Tykkäsin hiihdosta vielä ala-asteellakin, mutta jäätyäni liian usein kolmanneksi ja pudottuani koulujenvälisistä skaboista, jäi innostus taakse.

Selostaja/radiojuontaja

Kirjoitin aiemminkin tuottamistani Podcastien esi-isistä, eli omista radio-ohjelmistani. Höpötyksen, BSB:n ja Aquan biisien sekä perheenjäsenten haastatteluiden lisäksi ohjelmalla oli eräs suosikkikonsepti: jääkiekko-ottelu. Pelasin milloin kenenkin kanssa pöytäkiekkopeliäni ja selostin kuin Mertaranta konsanaan. Joskus joku pahaa aavistamaton ystäväni sanoi nauhalle pelin lomassa jotain hauskaa, joka nolotti myöhemmin. Ihailin Antero Mertarannan lisäksi Antero Viherkenttää, joka oli vähän hajamielisempi, ns. ”hauska-mies”, joka hoki tuota sanaa aina selostuksissaan. Musta ei vielä tullut selostajaa tai äänityöläistä, mutta alkuvuodesta vierailin eräässä podcastissa, jonka seurauksena pala kipinää tuli takaisin. Ehkä jatkan omalla podcastilla blogiani jossain vaiheessa. Lupaan, ettei aiheena ole jääkiekko!

Risteilyemäntä

Alakouluikäisenä hurahdin laivoihin. Kävimme perheen kanssa laivalla noin kerran vuodessa ja nuo hetket olivat silloisen elämäni kohokohtia. Rakensin laivan legoista, toisen barbeilleni ja osasin nimetä Itämeren laivat reitteineen ulkoa. Suosikkini oli Silja Symphony. Vajaa kymmenvuotiaana työ laivalla oli suurin ammatillinen unelmani. Mietin luonnollisesti, missä ammatissa voisi tehdä eniten kaikkea erilaista ja päätin haluavani risteilyemännäksi. Myöhemmin laivayhtiössä (ja laivallakin) työskenneltyäni opin, että oikea nimike on risteilypäällikkö. Näissä hommissa olevat tyypit ovat yhä idoleitani, nyt vaan tunnen heidät paremmin. Laivalle suuntaan jälleen tulevana viikonloppuna, mutta matkustajan roolissa. Laivatyön rytmi 8/8 tai 10/10 ei enää vakiintuneemmassa elämänvaiheessa kiehdo kuten aiemmin. Opiskeluaikoina se oli hyvä sivutienisti ja maakravun roolia laivayhtiössä toimittaessani ajoittaiset matkat toivat mukavaa piristystä arkeen.

TV-kokki

Olin ruokaohjelmien suurkuluttaja jo ennen kuin opin kirjoittamaan. Katsoimme äidin ja kanssa Kokki Kolmosta ja Kati Nappaa. Toimin apurina reseptien ylösottamisessa piirtämällä ne omaan vihkoon. Äiti kirjoitti viereen ”kala” ja ”peruna”. Kun myöhemmin opin kokkailemaan, selostin tätäkin toimintaa innoissani. Kuvittelen edelleen joskus kameran eteeni leipoessani ja mietin, millaista juttua heittäisin, jos tilanne olisi live. Pienenä mulla oli myös tapana stailata ihan ne tavalliset päivällisannokseni. Tein hienon asetelman ja kysyin äidiltä ”mitä maksaisit tästä?”

Allergikkona ja muutenkin hieman ruokarajoitteisena jätin kokin opinnot väliin, mutta salainen haaveeni on olla jonain päivänä leipuri-kondiittori. Musta on kaivautunut vuosien varrella innokas kotileipuri. Siisteintä on nähdä oman työn jälki konkreettisesti, meni putkeen tai ei. Mokistakin väistämättä aina oppii jotain ja lopputulos on harvoin muuta kuin namia ulkonäöstä huolimatta.

Toimittaja

Vaikka selostajan haaveet jäivät, ajatus toimittajan työstä säilyi. Jo ensimmäisen tietokoneen kotiimme tullessa tykkäsin kirjoittaa paljon. Kirjoitin tarinoita, joissa tapahtuva elämä sai inspiraationsa unelmistani. Kuvasin aina henkilöiden vaatteita tarkasti, valitsin heille nimiä, jonka olisin omani sijaan halunnut (lisää nimi-kriisistä täällä) ja piirsin heidän taloilleen pohjapiirrustuksia tarinaa kirjoittaessa. Vähän vanhempana aloin haaveilla työstä lehdessä ja jossain vaiheessa verbaalisten intohimojeni saattelemana mukaan astui myös televisio. Suosikkini oli aamu-TV (Huomenta Suomi), jossa aiheet olivat vapaampia ja monipuolisia. Mukana oli sitä ruoanlaittoakin.

Hain toimittajakoulutukseen kolmesti tuloksetta ja lopulta päädyin lainaamaan muutamia kurssikirjoja huvikseni. Luovutin haaveeni suhteen tuolloin ja tilalle tuli muita juttuja.

Ammattini nyt

Lapsuuden haaveammateille on helppo nauraa, mutta lähemmin tarkasteltuna havaitsen niiden asettaneen raameja kaikelle, mitä lopulta päädyin tekemään. Olen markkinointi- ja media-alalla (vaikken olekaan toimittaja), liikunta on lähellä sydäntäni (tosin ei mäkihyppy) ja työskentelin ensimmäiset 8 vuotta työelämästäni matkailun parissa. Tiesin aina, mitä haluan, mutta sen sanoittaminen ja konkreettiset ammatit tulevat eteen elämän kokemuksen myötä. Työelämäkin muuttuu koko ajan ja esimerkiksi nykyistä ammattiani ei vielä 5 vuotta sitten ollut olemassakaan. Myös uuden oppiminen muovaa omia kiinnostuksia ja antaa mahdollisuuden kulkea kohti sen hetkistä unelmaa.

Olisipa mukava kuulla myös sun lapsuuden ammattihaaveistasi ja ohjasivatko ne nykyiseen suuntaan?

Noora