Mitä opin elämästä koiranpennun kanssa viikossa x 10

koiranpentu

Viikko sitten saavuimme kotiin pienen koiranpennun kanssa. Hassua. Tuntuu kuin tuosta olisi jo monta viikkoa, niin vauhdikasta on meno ollut. Olemme opetelleet uusia rutiineja, tulkitsemaan pennun tarpeita ja vireystilaa sekä ennakoimaan seuraavien minuuttien todennäköisiä tapahtumia. Unettomat yöt ovat sekoittaneet omia ajatuksia ja blogin kirjoittaminen tuntuu edelleen verkkaiselta, flown jäätyä väsymyksen alle. Halusin kuitenkin kertoa, että elossa ollaan ja tätä menoa elämäkin palautuu pikkuhiljaa normaalimpaan suuntaan. Jos haluat seurata pentumme elämää useammin, ota haltuun mun Instagram!

Mitä opin elämästä koiranpennun kanssa viikossa?

1. Pentu nukkuu paljon. Olen jo hyvä ajoittamaan päivän pakolliset tehtävät tuolle ajalle. Tänään listalla ovat mm. kynsien leikkaaminen ja lakkaaminen, kukkien istutusta ja raparperipiirakan leivonta.

labradorinnoutaja

2. Kakka ja pissa tulevat unen, ruoan ja leikin jälkeen. Silloin ulkoilemme takapihalla sinnikkäästi aina toimitukseen saakka. Pentu myös ilmoittaa lähes aina jollain tapaa lähestyvästä vessatarpeesta, joka on myös helpottanut sisätilojen siistinä pitämistä.

3. Opin käymään nopeasti vessassa, välillä ovi auki. Koira potee eroahdistusta alussa tosi helposti ja aloittaa konsertin välittömästi meidän häipyessä näköpiiristä. Joskus säestykseen liittyy myös pissa, yleensä matolle.

pentu nukkuu4. Koiranpennun leimaantumisvaiheessa lauman läheisyys on tosi tärkeää. Pentu seuraa meitä kaikkialle ja nukahtaa päiväunillekin lähinnä ihmiskosketuksessa.

5. Koirakin tarvitsee unikoulua. Aloitimme sen melko alussa, jolloin valvoimme pari yötä hauvan vinkuessa portin takana huoneessaan. Näköyhteyskään ei auttanut, kun ei päässyt lähelle. Vaikka opetus tuntuu pahalta, pitää sitä tässäkin tapauksessa vain sietää. Kolmantena yönä pikkuinen oli rauhallinen jo koko yön, vaikka olikin herännyt yöllä leikkimään ja vessahommiin.

koiranpentu leikkii6. Pentu puree kaikkea ja kaikkia, mutta unohtaa kohteen nopeasti, kun tilalle antaa jotain sallittua. Sanavarastomme yleisimmästä sanasta oli vauhdikkaasti tulossa ”EI”, kunnes keksimme korvaavan virikkeen tarjoamisen kivien, voikukkien, varpaisen, seinän, sohvan kulman ja verhojen tilalle. 

7. Koira kakkaa aina suunnilleen samalle alueelle ulkona ja sisällä. Alusta on siten helppo sijoittaa yöksi oikealle paikalle. Ulkona toimitusta voi myös edistää pyörimällä pennun kanssa tuon paikan läheisyydessä. Ei tosin toimi aina.

8. Koirat yhdistävät ihmisiä. Totesimme puolison kanssa, ettemme ole vielä 1,5 vuoden aikana puhuneet niin paljon naapureiden kanssa kuin tällä viikolla koiranpennun kanssa heihin törmättyämme. Kaikkia kiinnostaa miten meillä menee ja saako pentua vähän paijata. Kyläilijöitäkin olisi oven takana jonoksi asti.

koiranpentu9. Koiranpennun ja pienen lapsen kanssa elämisellä on paljon yhteistä. Ulos lähteminen on alussa melko haastavaa, pennulla syynä hihnaan tottuminen, jonka kanssa olemme vasta parkkipaikkavaiheessa. Ajatus, lause, kahvikupillinen ja aamupuuro jäävät itsellä usein kesken, pikkuisen keksiessä tuolloin juuri jekkujaan tai vaatiessa huomiota. Ja ensimmäisten öiden jälkeen väsymys on melkoinen. Toisaalta pennun kiivetessä syliin nukkumaan, pakahdun onnellisuuteen, eikä kukaan ole vielä ikinä saanut mua tuntemaan itseäni näin tärkeäksi. 

10. Koira oli ihan paras päätös! Olemme rakastuneet pikkuiseen ihan satasella. Olemme ne hupsut ”vanhemmat”, jotka tuijotamme nukkuvaa haukkua hymyillen ja huokaillen. Ja ylpein olen siitä yhteispelistä, joilla asioita hoidamme toinen toisemme jaksamista tukien.

Noora

Lue myös nämä:

Meille tulee koira

Mitä varusteita koiranpentu tarvitsee

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *