Helppo lasagne ilman pastaa

Lasagne ilman pastaaKesälomalla on aikaa inspiroitua asioista, tehdä juttuja, joihin arkena ei ole uhrannut aikaa – kuten ruokaa alusta asti. Löysin vasta Facebookista ”Tasty”-ruokavideosivuston, jonka ohjeita on helppo soveltaa arjessa niiden tullessa aina videon kera. Innostuin lasagnereseptistä, jossa pasta on korvattu kesäkurpitsalla ja juustokastikettakin on muokattu helpompaan suuntaan. Päätin kokeilla!

Halusin kerrankin napata ruoanlaitostani myös blogikelpoisia kuvia, joten aloitin homman asettamalla kaikki tarpeet pikkuruisessa keittiössämme oikeisiin paikkoihin. Tällainen järjestäytyminen pitäisi tehdä aina: se tekee valmistuksesta paitsi siistimpää ja visuaalisempaa, myös huomattavasti käytännöllisempää ja helpompaa. Jos alat vasta jauhelihaa paistaessasi kaivaa mausteita ja tomaattimurskaa kaapista, on tulos yleensä kärähtänyt jauheliha tai ympäriinsä levinneet mustepussukat tai vähintään liian pitkäksi aikaa auki jäänyt jääkaapinovi.

Resepti

1. Leikkaa kesäkurpitsa kahtia ja viipaloi siitä juustohöylällä ohuita liuskoja. ”Hei, tämähän toimii!” oli ensireaktioni, kun tartuin juustohöylään. En uskonut, miten vaivatonsa liuskojen höylääminen kesäkurpitsasta oli ennen kun itse kokeilin. Tätä pitää käyttää jatkossakin.

kesäkurpitsan kuivaus2. Aseta liuskat talouspaperille ja kuivaa painelemalla ylimääräiset nesteet. Nestettä tulee sen verran, että saatat tarvita toisenkin arkin.

3. Paista sipuli pannulla, lisää jauheliha. Note to self: älä lisää sipulia liian kuumaan pannuun tai siitä osa voi pompata lattialle. Siivousoperaatio check, lattian luutuaminen huomenna checkidicheck.

4. Mausta jauheliha ja lisää joukkoon tomaattimurska tai haluamasi muu tomaattipohjainen mausteseos. Itse käytin valmista chili sin carne-seosta, jossa olevat pavut tuovat ruokaan lisäproteiinia.

5. Mausta vielä suolalla, pippurilla, persiljalla, basilikalla ja oreganolla. Maista! Tai mä ainakin maistoin ja hyvää oli.

kevyt uustokastike6. Sekoita kulhossa yrttituorejuusto, raejuusto, yksi kananmuna, parmesaani, persilja, suolaa ja pippuria. Tässä seoksessa on alkuperäisen ohjeen mukaan ricottajuustoa yrttituorejuuston ja raejuuston tilalla. Itse sävelsin, koska ricottaa ei ollut meidän Alepassamme. Tunnustan, että lisäsin täytteen riittävyyden pelossani vielä puolikkaan raejuustopurkin (100 g) ekstraa aikomaani yhteen purkkiin (200 g).

7. Raasta vielä pieni kulhollinen juustoa valmiiksi ja voitele vuoka esimerkiksi oliiviöljyllä. Juustoraastetta tulee aina liikaa, olen tosi huono arvioimaan määriä. Tai voiko sitä edes olla liikaa?! 🙂

8. Kokoa kerrokset vuokaan järjestyksessä jauheliha, kesäkurpitsasiivut, juusto-yrttiseos, juustoraaste. Toista sama. Laita vielä päällimmäiseksi kerrokseksi jauhelihaa ja ripottele sen päälle hieman juustoraastetta.

laatikko_k.jpglaatikko_j.jpg9. Paista 200 asteessa n. 45 minuuttia.

10. Nauti tuoreen persiljan (ja hyvän seuran) kera. Itseltäni seura tällä kertaa puuttui, mutta jäipä herkkua vielä huomisellekin. Puoliskolleni pistin kuvat menemään WhatsAppissa – pitäähän herkkuruoalla aina tehdä vähintään joku kateelliseksi.

lasagne ilman pastaa

Olin lopputulokseen todella tyytyväinen – maistui! Kannattaa ehdottomasti kokeilla. Resepti on helppo, riittoisa ja onnistuu myös tällaiselta vähemmän ruokaa laittaneelta oman elämänsä keittiömestarilta. 🙂

Kauppalista

(oletan, että suolaa ja pippuria on kaikilla):

  • Kesäkurpitsa
  • Kananmuna
  • Jauheliha 400 g (oma oli 9,5 %:sta)
  • Chili sin carne tomaattimurska tai vastaava
  • Tomaattipyre (sellainen tosi pieni)
  • Basilicaa, oreganoa
  • Tuoretta persiljaa
  • Yrttituorejuusto (omani oli Valion Eila 14% rasvaa)
  • 1-2 purkkia raejuustoa (käytin reseptiin n. 300 g)
  • Parmesaanijuustoa
  • Juustoa (itse raastoin Oltermannia 17 % rasvaa)

Olisi kiva kuulla mielipiteitä tällaisesta reseptipostauksesta. 🙂

– Noora

kulttuuri suosittelen ruoka-ja-juoma
Kommentit (2)
  1. Hei täähän on ilmiselvä moussakan ja lasagnen välimuoto, pitääpä muuten pistää resepti kokeiluun! Oon aina inhonnut lasagnea ku se tehään usein pelkäks pastamössöksi enkä oo niin iso hiilareiden ystävä. Tää vois siis mennä oikein hyvin 🙂

    1. Kiitos kommentista, kannattaa kokeilla! 🙂 Tuli tosiaan herkullista ja syödessä säästyy pastaähkyltä. Itellä kans turpoaa maha pastasta lähes poikkeuksetta ja usein paljonkin. Tän jälkeen ei käynyt niin, mutta tulin silti kylläiseksi.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *