Muutin pois Oulusta 10 vuotta sitten. Tänään palasin huudeille turistina, moikkaamaa sukulaisia ja toteuttamaan haaveilemani kesäseikkailun. Nappasin fillarin alle (kuinkas muutenkaan, Ouluhan on tunnettu hyvistä pyöräteistään) ja lähdin huristamaan pohjois-Oulusta kohti keskustaa.

Ohitin alkumatkasta vanhan ala-asteen kouluni, joka tosin on sen jälkeen vaihtanut jo nimeään. Vanhat asfalttimaalaukset, kiipeilytelineet ja koulun kello olivat kuitenkin tismalleen niin kuin ne 18 vuotta sitten poistuessani viimeistä kertaa tältä pihalta jäivät. Ehkä nostalgisin fiilis tuli siinä metsässä, jossa lapsena rakennettiin majoja risuista ja lehdistä, josta osa kaadettiin suruksemme leikkipuiston ja asuntojen tieltä ja jonka läpi aina pyyhälsimme niin keskustaan kuin pesäpalloharjoituksiinkin. Pysähdyin hetkeksi kuuntelemaan metsän ääniä ja fiilistelemään vehreyttä.

Pyöräillessäni pidemmälle, en voinut olla ajattelematta miten mahtavaa oli, että aikoinaan lähdin. Ei suinkaan siksi, että Oulussa olisi varsinaisesti mitään vikaa, mutta olen onnellinen mahdollisuudestani nähdä maailmaa – siitä, ettei tämä paikka jäänyt ainoaksi jonka tiedän kuin omat taskuni. Kotikulmia on nyt muuallakin.

Kävin lounaalla rakkaan isosiskoni kanssa, joka ei vielä päässyt kesälomilleen. Oli hassua olla lounaalla kaupungissa, jossa en ole koskaan varsinaisella työpäivän lounastauolla ollut. Valitsimme Tuban ja Rauhalan buffetlounaiden väliltä päätyen jälkimmäiseen, jossa jälkkärinä oli jätskiä. Helppo valinta. Oli ihana vaihtaa siskon kanssa kuulumisia – emme näe järin usein pitkän välimatkamme vuoksi. Juttua kuitenkin aina riittää ja se jatkuu siitä mihin viimeksi jäimme. Ja nauramme edelleen samoille jutuille, usein niille, joita muut eivät tajua.

Jatkoin matkaa keskustaan, jonne vastikään valmistui uusi ostoskeskus Valkea. En ollut paikkaa vielä nähnyt. Vertaukset Kampin keskukseen tai Forumiin olivat ehkä hieman suureelliset, mutta Oulun kokoiseen kaupunkiin Valkea tuo isompaa fiilistä sopivassa mittakaavassa.

Nautiskelin hyvästä palvelusta Oulun myymälöissä. En halua yleistää, mutta olen aiemminkin kiinnittänyt huomiota hyvään palveluun Oulussa. Siellä se tuntuu lähes vakiolta, pk-seudulta kun löytyy vähän kaikenlaisia kokemuksia. Hassua myös, miten kiinnitän nykyään huomiota Oulun murteen voimakkuuteen. Se on jotenkin läpitunkevaa, vaikka ennen sitä itsekin sujuvasti väänsin (edelleen silloin tällöin) eikä se särähtänyt ikinä korvaani. Kaikkeen näköjään tottuu, kun nykyään pk-seudulla en kuuntele ihmisten puhetta ja Oulussa sen sijaan kiinnittyy huomioni murteeseen välittömästi. Onkohan muilla vastaavia kokemuksia.

Pehmis rotuaarilla oli edelleen 2 €, kuten ennenkin, tosin nyt kyltissä luki ”Vain tänään!”.  Istahdin rotuaarilla palloiltuani Ottokarhin puiston uuden Puistokahvila Makian aurinkoiselle terassille nauttimaan jäälattea ja tarkkailemaan ohi kulkevia oululaisia.

Paluumatkalla hurautin Nallikarin uimarannan kautta. Piti pysähtyä kuvaamaan maisemaa.: ihan mieletöntä, miten tällainenkin ranta on Oulussa. Muistan mestan ihan erilaisena, vähän leväisenä, matalana, hieman roskaisenakin. Matkailu on tehnyt Oululle hyvää. Nyt ranta muistuttaa Ranskan Rivieraa.

Jännä, miten paljon muistoja voi kytkeytyä paikkoihin. Polkiessani kotiin tuttuja reittejä, tuli matkalla mieleen kymmeniä tarinoita, muistoja ja hetkiä. Menneisyys on kyllä siisti juttu.