Syksy tulee, mutta selviydyn!

Hei apua! Ihan hirveästi kaikkea tekemistä ja ajattelemista ja kaikkea. Ensin nautin – sitten taas ahdistun. 

Päässä soi, JES, ei tarvitse miettiä, mitä tekisi, kun on niin paljon kaikkea. Kaikkea kivaakin. Oli juoksulenkkejä ja ihana huipentuma adidasheimo-taipaleelle Helsinki Midnight Runilla. On uusi suosikkitanssilajini Lyrical Jazz. On kavereiden kanssa kahvittelutreffejä, lounastreffejä ja viikonloppuhubaa. 

Kuvankaappaus 2015-9-2 kello 21.19.51.png

Kuvan juoksuvaatteet ja -kengät saatu adidakselta. #adidasheimo

Mutta vähitellen kaikki alkaa rasittamaan. Onkin liikaa töitä, joka ilta manoa jonnekin ja stressitila, jossa mikään muu ei huvita kuin herkuttelu ja nukkuminen. Toisaalta käy ylikierroksilla, eikä saa unta. Kävelee laidasta toiseen, avaa selainta, laittaa kiinni ja avaa taas. Ei pysty enää keskittymään mihinkään ja päässä soi tekemättömien asioiden lisäksi ihmeellisiä ajatuksia kaikesta uudesta ympärillä. 

Kuvankaappaus 2015-9-2 kello 21.23.40.png

Kaikki on kuitenkin lopulta ihan hyvin. Pitäisi vaan istua alas, rauhoittua, ajatella asia kerrallaan. Hoitaa yksi homma loppuun, sitten toinen. Ja lopulta kaikki omalla painollaan. Unohtaisi työt viikonlopuksi ja keskittyisi olemiseen ja läheisiin ihmisiin. Avaisi välillä Snapchatin duunimeilien sijaan ja kertoilisi sinne jotain kivaa – positiivinen päivässä vai miten se oli?

Kiire loppuu joskus. Loppuu ihan varmasti, siitä olen varma. Kun syksystä on selviytynyt ja joulu alkaa tehdä tuloaan, on viimeistään taas hyvä olla. (tulispa luntakin!)

Piparintuoksua odotellessa ;),

Noora

 

P.S. Jos oot jo Snapchatissa, laita tunnaria tulemaan – kaipaan lisää kivoja seurattavia!

Puheenaiheet Työ Ajattelin tänään Höpsöä

Syksyn lupaukset itselleni

Nyt on aika taas napata itseä niskasta kiinni ja alkaa keskittymään hyvinvointiin tai sen säilyttämiseen arjen kiireissä. Syksy näyttää varsin hoppuiselta ja jo muutaman hassun työviikon jälkeen tuntuvat sen jäljet niin kropassa, mielessä kuin kalenterissakin. On siis aika tehdä jotain.

Kuvankaappaus 2015-8-9 kello 22.12.25.png

Ravinnollisesti ajattelin taas ottaa stepin kohti kunnollisempaa ruokarytmiä. Rytmiä, joka ei sisällä suklaata siellä täällä ja jätskiä normi ”kahvileipänä”. Rytmiä, joka sisältää terveellisen, kevyehkön lounaan ja kunnon välipalan, jolla jaksaa treeneihin, sekä lämpimän illallisen kotona (mielellään itse tehtyä ruokaa, ei valmisjuttuja). Ja vettä. Sen juontia pitää taas lisätä ja jättää hapolliset virvoitusjuomat pois.

Kuvankaappaus 2015-8-9 kello 22.08.59.png

Liikunnallisesti on kesä mennyt varsin putkeen juoksukilsojen kertyessä, joten syksyn tsemppaus sen suhteen pyrkii säilyttämään edes suhteellisen järkevän syklin. Juoksemisen etappi on elokuun lopun Helsinki Midnight Run adidasheimon riveissä, jonka jälkeen pyrin jatkamaan lenkkeilyä, mutta mahdollisesti maltillisemmin. On aika palata salitreenin pariin sekä tanssitunneille, joista innokkaimmin odotan mulle uutta, pitkään janoamaani lyrical jazz -tuntia.

Työt ja opinnot ovat olleet mulle jokasyksyinen kalenterihirmu, mutta tänä syksynä olen toistaiseksi jättämässä viestinnän opinnot sivuun. En kokonaan, mutta ainakin nyt syksyltä, sillä kalenteri täyttyy jo muutenkin ja on tehtävä muutakin kuin istuttava koneella. Lupaan myös yrittää olla tekemättä liikaa työhön liittyviä juttuja vapaa-ajalla ja jättää useammin työkonetta toimistolle.

Kuvankaappaus 2015-8-9 kello 22.02.17.png

Aion syksyllä hemmotella itseäni enemmän ja huolehtia omasta hyvinvoinnistani. Kuukausittainen hierojakäynti on kohdallani jo pakkopullaa, mutta lisäksi aion jatkaa tiettyjä kauneudenhoitorutiineja, jotka löysin kesällä. Otin ekaa kertaa kestovärin kulmiin ja ripsiin, joista ensimmäistä ajattelin jatkaa syksylläkin. Otin myös rakennekynnet, sillä omani ovat kovin hauraat. Niidenkin ajattelin ensin olevan kesäjuttu, mutta nyt olen koukussa. Aikansa kutakin, mutta ehkä vielä pari kuukautta kuitenkin. 🙂

Näitä lupauksia itselleni toteuttaen jouluun saakka ja sitten uusia etappeja keväälle, että jaksaa virkeänä jälleen uuteen kesään!

Hyvinvointi Hyvä olo Liikunta Mieli