Purkanheittäjät ja muut koiralenkkien painajaiset
Teen tällä hetkellä meidän kaikki koiralenkit olosuhteiden pakosta. En mene siihen sen syvemmälle, sillä asia ei ole täysin omani. Vitsailen kotona, että koira käyttää mua lenkillä, eikä niinkään toisinpäin. Osaksi se on totta: tuskin lähtisin huvikseni tallustelemaan ympäri lähikortteleita ilman tätä suloista hännänheiluttajaa.
Itse lenkkeily on tosi kivaa, mutta matkan varrella törmään valitettavan usein samoihin haasteisiin, jotka johtuvat toisten ihmisten huolimattomuudesta. Nyt avaudun, mitkä asiat ärsyttävät eniten koiralenkillä ja pahoittelen jo etukäteen rivien väleistä mahdollisesti pursuavaa tuohtumustani.
Koiralenkillä ärsyttää eniten
- Purkat. Purkka tai tarkemmin ksylitoli on koiralle myrkkyä ja voi johtaa pahimmassa tapauksessa kooman kautta kuolemaan. Se, että niitä heitellään pitkin tien poskia ei siis ole koiranomistajan mittakaavassa mikään ihan pikku juttu. Onneksi vaikuttaisi siltä, ettei pienet jo-syödyt purkat tapa labradoria, mutta reaktiokykyni kohtaa lenkillä aikamoiset testit yrittäessäni välttää riskit.
- Tumpit ja nuuskapussit. En ole koskaan ennen havainnut, miten paljon nuuskaa kasvaa luonnossa. Etenkin niissä pienissä valkoisissa pusseissa. Sitä esiintyy jostain syystä eniten autojen vieressä ja parkkipaikkojen välittömässä läheisyydessä. Tumppeja sen sijaan on ihan siellä täällä, mutta onneksi oma koirani vaikuttaa vielä päihteettömältä tapaukselta.
- Omenat. Elin 2 kuukautta sitten vielä siinä uskossa, että lähikortteleiden omenapuut olivat onni. Ihanat omeniaan jakavat naapurit tuntuivat suorastaan lottovoitolta. Nyt lenkkeillessäni Etsivä Nuuskun kanssa samoissa kortteleissa olen alkanut epäillä onnekkuuttani. Mädäntyneet omenat löytyvät lehtikasasta nopeammin kuin ehdin kissaa sanoa ja illalla on luvassa (nyt herkät silmät kiinni!!) löysää kakkosta.
- Jätetyt kakat. Nyt kun päästiin asiaan, ärsyttävät mua myös pussittomat koiranulkoiluttajat. Ei ole suuri vaiva kerätä wuffen jätöksiä pussiin ja nakata lähimpään roskikseen. Joo, ne maatuvat, mutta on myös koiria, joille toisen kakkonen on ihan ykkönen. Omani pitää niitä välipaloinaan (valitettavasti).
- Ajattelemattomat moikkaajat. Yksi koiranpennun tärkeimmistä taidoista on ihmisten rauhallinen ohittaminen. Olemme opettelussa jo pidemmällä kuin uskalsin vielä alkusyksystä toivoa, mutta toisten koirien naruja pitelevät eivät ole tehneet hommaa helpoksi. Monet päästävät koirat pentuni kimppuun, vaikka yritän väistää ja aina kuuluvaan ääneen ohjata koiraani ohi. Samoin ne koirattomat ihmiset, jotka rientävät silittämään lupia kyselemättä, pliis muistakaa, että kaikkien koulutusvaiheeseen se ei sovi!
Olen avautunut :)! Klikkaa sydäntä, jos samaistut!
Noora
Lisää koirajuttuja:
