Parhaassa iässä?

Olen 33-vuotias. Mun on välillä hankala muistaa sitä itse. Läheisestä kuudesta ystävästäni vain yksi on syntynyt samana vuonna. Emmin aina, kun joku kysyy ikääni. Kerran taisin jopa laskea sen syntymävuodestani, todentaakseni itselleni ajankohtaisen tilanteen.

Elämäntilanteeseen liittyvä ikäkriisi

Ikäkriisini alkoi oireilla vähän ennen, kun täytin 30. Tuolloin olin eroamassa poikaystävästäni. Samalla sosiaalinen media kohdensi mulle vaippa- ja raskaustestimainoksia yhä enenevissä määrin ikään kuin vihjaillakseen, millaista elämäni kuuluisi olla. Ystävät ympärilläni perustivat perheitä, mua neljä vuotta vanhemman exäni jo aiempina vuosina. Asuin vuokralla, vaikka tiesin, että pk-seudulla olisi ollut järkevämpää ostaa jo aikoja sitten. En vaan tiennyt, mitä halusin. Missä kaupunginosassa saati maassa haluisin asua? Haluaisinko reissata vai olla paikallani?

Pääsin kriisin pahimman vaiheen yli, löysin rinnalleni ihanan ihmisen ja rauhoituin. Ostimme asunnon ja tuntui, että elämällä oli pitkästä aikaa suunta. En kuitenkaan halunnut enää suunnitella tulevia vuosia samalla tavalla kuin aiemmin. Uudessa suhteessa iän tuomat paineet eivät tuntuneet merkityksellisiltä. Olihan kaikki niin tosi hyvin!


Ikuinen lapsi

Ikäkriisi ei kuitenkaan loppunut tähän. Eräänä aamuna peilistä katsoi kummajainen. Olin aiemmin samana syksynä havainnut jo pidempään vaivanneen uupumukseni ja alkanut selvittää siihen liittyviä syitä. Peilikuvassa mua eivät kuitenkaan säikäyttäneet silmäpussit, vaan rypyt. Koska ne olivat siihen ilmestyneet? En ollut juonteista niinkään harmissani, mutta ensi kertaa näytin muulta kuin musta tuntui.

Vannoin jo lapsena, etten koskaan kasva aikuiseksi. En halunnut olla se tylsä tyyppi, joka kieltäytyy leikistä, kun ei halua istua lattialle pelätessään, ettei pääse enää ylös. Vanhempani olivat sanoneet näin pienenä, kun olisin halunnut heistä leikkikaveria. Tämä mielessäni olen aina punnertanut kaverien jälkikasvun perässä itseni milloin mihinkin asentoon. Haluan muutenkin säilyttää leikkimielisyyden elämässäni, jonka vuoksi perheettömänä kolmekymppisenäkään en usein tunne itseäni kovin vanhaksi. Tai niin vanhaksi, miltä näytän.

Parhaassa iässä

Istuin viime viikolla lounaalle 5 vuotta nuoremman ystäväni kanssa. Olen ystävystynyt häneen mua 3 vuotta vanhemman isosiskonsa kautta.

Te ootte kyllä ihan parhaassa iässä!

hän tokaisi siskostaan ja minusta kesken keskustelumme. Pyynnöstäni hän perusteli kantansa sillä, että tiedämme jo mitä haluamme, olemme uralla vaiheessa, jossa jokainen päivä ei vaadi todistelua ja vääntöä arvoisestaan palkasta, olemme ostaneet asunnot ja löytäneet rinnallemme kumppanin. Toki kaikki edellämainittu ei päde jokaiseen kolmekymppiseen, mutta ehkä useammin kuin moneen parikymppiseen.

Ystäväni viisas huomio sai mut ajattelemaan. On aivan totta, että olen paljon mieluummin tässä iässä ryppyineni ja elämänkokemuksieni kera kuin taas 25-vuotias. Enkä lopulta ole vielä lainkaan vanha. ”Edes nelikymppinen ei ole vanha”, ystäväni tyynnytteli kriisiäni. Ja oikeastaan lähipiirini nelikymppisiä tarkastellessa yhdyn tähän, vaikka tuossa tilanteessa taisin vielä vähän hangata vastaan.

Jäin pohtimaan muhun iskostettuja totuuksia siitä, että pitäisi ”näyttää ikäiseltään”, ”käyttäytyä ikäiselleen sopivasti” tai muuta paskaa, mitä olen kuullut. Miksi pitäisi yhtään mitään? Vaikka jäseneni jäykistyvät iän myötä, aion edelleen kontata lattialle ystävieni lapsien perässä niin kauan, kun se on fyysisesti mahdollista. Ehkä nuo auttavat vielä viimeisenä päivänä sieltä ylös.

Noora

Suhteet Oma elämä Ystävät ja perhe Mieli

Meille tulee koira + nimi-dilemma

Lähde: Pixabay

En ihan tiedä, miten tähän päädyttiin, mutta meille tulee näillä näkymin kesään mennessä koira! Tarkemmin labrdorinnoutaja. Ja ei tämä toki täysi yllätys ole, olemmehan puhuneet karvaisesta perheenjäsenestä jo puolisen vuotta. Olimme vaan ajatuksiemme kanssa ääripäissä: minä ihastuneena siskon chihuahuaan, joka täytti helmikuun alussa jo hurjat 15 vuotta ja mieheni muistoissa oman siskonsa jo edesmenneet bullmastiffit. Jep, vähän kokoeroa!

Miten päädyimme labradorinnoutajaan

Noutajat ovat keskikokoisia noin 25-40 kiloisia koiria. Niitä on näyttelylinjaisia ja käyttölinjaisia. Käyttölinjaiset, vahvan noutovietin omavat koirat ovat kooltaan usein vähän sirompia, kun taas näyttelylinjaiset usein leveämpiä ja rotevampia. Me olemme katselleet jälkimmäistä, sillä vaikka vietämmekin aktiivista elämää, emme käy metsällä tai ole siitä kiinnostuneitakaan. Toiveenamme on aktiivinen kotikoira, joka on kiinnostunut ihmisistä ja helposti koulutettavissa. Tähän rotu sopii erinomaisesti.

Noutajien luonne vaihtelee paljon kasvu-, koulutus- ja perintötekijöistä riippuen. Useimmat noutajat kaipaavat paljon aktiviteetteja – tylsistyneenä ne keksivät niitä itse. Rodun koirat ovat nimittäin melkoisia remonttijamppoja, jos niitä ei aktivoi riittävästi. Aktivoinnin ei aina tarvitse olla liikuntaa, myös esimerkiksi haistelutehtävät ja muu aistien käyttö väsyttää koiran ja tyydyttää sen aktiivisuustarpeen.

Valmistautuminen

Olemme valmistautuneet koiran tuloon lukemalla paljon erilaisia oppaita niin noutajaroduista kuin niiden koulutuksestakin. Yksi parhaista opuksista tähän mennessä oli ’Arjelle kultareunus’-niminen kirja koiran perus-, nouto- ja metsästyskoulutukseen. Saattaa kuulostaa tylsältä, mutta teos oli rakennettu oivallisesti. Se oli jaettu koiran ikävuosien mukaan ja mukana oli paljon tarinoita siitä, miten käytöstä voi muuttaa tai taitoja opettaa vanhempanakin. Pentuaika on parasta aikaa uuden opettamiselle, suhteen koiraan rakentuessa silloin. Alle kokosin muutamia täsmävinkkejä pennun koulutukseen ensimmäisinä kuukausina.

Huom! Opit perustuvat lukemaani ja kuulemaani. Mulla ei ole ollut omaa koiraa aiemmin.

Lähde: Pixabay

Pennun koulutus – taidot

  • luoksetulo ja nimi: nämä kulkevat käsikädessä, sillä helpoin tapa opettaa koiralle oma nimensä, on käyttää sitä luoksekutsuttaessa. Noutajille on hyvä opettaa luoksetuloa pillistä, esim. kutsumalla vihellyksellä syömään, vaikka pentu olisi jo jaloissa odottamassa ruokaa. Pillin kutsulle ehdollistuminen auttaa jatkon noutokoulutuksissa.
  • istuminen, makaaminen, paikka: hyvät perustaidot ovat olennaisia koiran jatkokoulutuksen kannalta. Sen sijaan hauskat temput, kuten tassun antaminen ja pyöriminen ovat lähinnä show-temppuja, joilla ei ole niinkään tekemistä käyttäytymisen kanssa.
  • esineestä irrottaminen: etenkin noutajille on tärkeä opettaa esineen luovuttamista jo kahdesta syystä. Noutajalle ominaista on kantaa suussaan aina jotain, jolloin kotona mukaan lähtevät helposti niin kengät, sukat kuin arvokkaampikin irtotavara. Jos siis toivot saavasi esim. avaimesi tarvittaessa takaisin, on hyvä opettaa koira luovuttamaan sinulle asioita jo pentuna. Toinen syy irrottamisen opettamiseen on koiran käyttö riistan noutajana. Vetoleikit eivät sovi noutajapennuille, etteivät ne jatkossa suhtaudu myös noudettavaan riistaan leikkikaluna.
  • seuraaminen: ulkoillessa taitavasti seuraava koira on huomattavasti helpommin hallittavissa. Noutajille voi lukemani mukaan opettaa jopa niin tunnollisen seuraamisen, että niitä on sopivissa paikoissa mahdollisuus lenkittää ilman hihnaa. Seuraaminen tarkoittaa vierellä taluttajan tahtiin kulkemista ilman omia mutkia matkan varrella.
  • yksinolo ja rauhoittuminen: ensimmäisten viikkojen aikana pentua ei tulisi jättää yksin. Ennen yksin jäämistä taitoa voi harjoitella rajaamalla koiran aluetta ja menemällä itse esim. aidan taakse kahville. Palata voi vasta, kun koira rauhoittuu. Välimatkaa ja aikaa pidentämällä tulisi lopulta päätyä tilanteeseen, jossa koira jää rauhassa yksin kotiin.

Tärkeintä kaikessa kouluttamisessa on johdonmukaisuus. Se ei kuitenkaan tarkoita samanlaisten tilanteiden tai koulutusoppien toistamista liian usein. Koiralla tulee olla myös aikaa ajatella ja sisäistää oppimaansa. Samalla omistajan täytyy vaihdella käskyjään eri tilanteissa niin, ettei koiralle synny rituaaleja ja omistajan selkeä rooli pomona säilyy. Näin koiran ei tarvitse tuntea vastuuta ottaa johtajuutta, joka ilmenee usein häiriökäyttäytymisenä ja tottelemattomuutena.

Koiran harrastukset

Labradorinnoutajan aktiivisuuden vuoksi, olen googlannut myös rodun harrastelajeja. Tällä hetkellä eniten kiinnostusta herättivät pennun peruskoulutuksen lisäksi hajuaistia aktivoiva nose work-treeni sekä tottelevaisuuskoulutus ja -kokeet. Rodun koirat ovat innokkaita uimareita, joten selvitin läheltä myös koirauimalan ja liudan ulkoilumaastoja. Yksi kasvattajista tiesi kertoa myös koirien hoplopista lähistöllä, linkkaan sen tähän. Siellä on kuulemma pallomerikin!

Koiralle nimi

Yksi parhaista jutuista koiran hankinnassa on ollut nimen pohtiminen. Luonnollisesti aloitimme sen jo ensimmäisten kennel-yhteydenottojen jälkeen. Lomalla oli hyvin aikaa pyöritellä vaihtoehtoja. Nyt meillä on pitkä lista nimiä, joita aina välillä luettelen puolisolleni. Joinain päivinä hän pitää joistain, toisina toisista ja sitten taas niistä ekoista. Prosessi on siis hitusen haastava.

Musta labradorinnoutaja, Pixabay

Ja se dilemma

Eilen puolisoni ehdotti koiralle nimeä, josta pidän kovasti. Ainoa ongelma on, että olen mielessäni ajatellut tuota nimeä mahdolliselle tulevalle lapsellemme sitten joskus. Siksi kysyn nyt sulta neuvoa, mitä mun tulisi tilanteessa tehdä 🙂 Voit vastata vaikka vain kommentoimalla kirjaimen!

a) Suostun epäilemättä. Silloinhan edes joku perheessämme kantaisi tuota nimeä.

b) En suostu ja selitän tilanteen rehellisesti, vaikka puolisoni saattaa saada slaagin, että mietin jo tulevan lapsen nimiä. 🙂

c) Kieltäydyn ja sanon, etten koe nimen olevan sopiva koiralle.

d) En palaa aiheeseen ja ohitan nimen sujuvasti, jos se vielä jossain keskustelussa tulee ilmi.

Noora

Koti Oma elämä Ajattelin tänään