Jos olisin valinnut toisin
Kävin joululomalla kotikaupungissani Oulussa moikkaamassa perhettäni. Vuoden viimeisinä päivinä lapsuudestani tutuilla teillä lenkkeillessäni, mielen valtasi pieni kaiho siitä, mitä kaikkea näillä kulmilla on tapahtunut. Tuossa risteyksessä odotin aina ystävääni, kun pyöräilimme yhdessä kaupungille. Tuossa leikkipuistossa hengasimme teineinä. Tuli outo olo. Ahdistus siitä, että on vanhentunut, eivätkä nuo nuoruuden hetket enää palaa. Ja kela siitä, onko lähteminen ollut aikoinaan oikea ratkaisu.
Jos olisin jäänyt kotipaikkakunnalleni
Yläasteeni ohittaessani tulvahti mieleen muistoja. Aloin pohtia, olisiko elämäni erilaista, jos olisin aikoinaan jäänyt paikkakunnalle. Olisin ehkä opiskellut tradenomiksi, sillä intohimo-alani matkailun koulutusta ei tuolloin Oulussa ollut. Olisin luultavasti silti ajautunut tekemään markkinointia työkseni ja päätynyt alani hommiin. Ja viimeistään siinä vaiheessa olisi tullut houkutus nähdä enemmän. Kokea muita paikkoja. Elää elämää tuttujen kuvioiden ulkopuolella.
Ajatuskulku oli helpottava. Olisin kuitenkin lopulta lähtenyt, koska olen minä.
Jos olisin jatkanut ensimmäistä suhdettani
Samankaltaisia keloja pyörittelen joskus pohtiessa vanhoja suhteitani. Olisinko jättänyt kokematta työt ja vaihdon ulkomailla, jos olisin jatkanut ensimmäisen poikaystäväni kanssa. Tapailimme hänen ollessaan intissä ja opiskelin tuolloin jo etelä-Suomessa. En kuitenkaan kokenut olevani tarpeeksi sitoutunut suhteeseen tai tuntenut suurta ikävää. Päätin jutun lopulta itse.
Kyseinen kundi meni myöhemmin naimisiin seuraavan pitkäaikaisen tyttöystävänsä kanssa, heillä taitaa olla lapsiakin. Luontoni ei olisi antanut mun vakiintua vielä tuossa vaiheessa. Nuoruuden suhteet kaatuivat usein ahdistukseen pysyvyydestä tai jäämisestä aloilleen, ennen kun itsekään tiesin mitä haluaisin elämältäni.
Jos olisin saanut pitää kaikki ystäväni
Olen tavannut elämässäni liudan ihmisiä, joiden kanssa meitä on yhdistänyt milloin elämänvaihe, milloin työt, opiskelut, harrastukset tai ulkomaankokemukset. Suurin osa heistä on kuitenkin jäänyt taakse ajan kuluessa. Vaihdoin AMK-opintojeni aikana kerran koulua ja kaupunkia, jonka vuoksi opiskelijakaveripiirini ei koskaan vakiintunut. En oikein tutustunut kehenkään kunnolla, vaikka sosiaalisen luonteeni vuoksi mulla oli sitäkin enemmän ns. hyvänpäiväntuttuja. Tuo käyttämäni nimitys kertoo erinomaisesti myös sen, minne tyypit jäivät. Parikymppisenä koettujen, osaltaan näkyvien haasteiden aikana näin, ketkä ovat todella mun ystäviä. Samalla menetin harmikseni monta potentiaalista ihanaa ystävyyssuhdetta, joita en jaksanut pitää yllä vaikeuksien aikana. Suurin osa näistä ystävistä oli ulkomailla. Se harmittaa joskus, mutta tunnen sitäkin suurempaa kiitollisuutta näistä muutamista sielunkumppaneistani, jotka ovat kulkeneet rinnallani pitkän matkan.
Jos olisin jatkanut ensimmäistä kokopäivätyötäni
Töiden osalta suurin ”mitä jos”-kysymykseni liittyy matkaoppaan työhön. Olin oppaana vuoden heti opiskelujen jälkeen. Sain kesäkohteessani kuitenkin niin mielenkiintoisen työtarjouksen, että päätin tarttua siihen, vaikka se tarkoitti opastelun katkeamista jo varhaisessa vaiheessa. Joskus mietin, kauan urani olisi jatkunut, jos olisin sulkenut silmäni tarjoukselta. Olisinko löytänyt elämäni ulkomailta, kuten opintojen jälkeen uhosin. Olisinko vielä joskus tullut ja sopeutunut Suomeen? Uskon kuitenkin, että kunnianhimoni olisi viimein ajanut mut vastaaviin matkailualan siisteihin sisätöihin, joita tein vuosia ennen nykyistä pestiäni mediassa.
Yksi parhaista ystävyyssuhteistani alkoi tuossa kohtalokkaassa, mutta kiinnostavassa matkaopasurani katkaisseessa työpestissä, joten en voi katua sitä täysin. Tuo ystäväni myös auttoi mua rakentamaan elämäni kotimaahan paluun jälkeen Helsinkiin, josta olen hänelle ikuisesti kiitollinen.
Luonne ohjaa valintoja
Yhteenvetona summaisin luonteen lopulta määrittävän eniten valintojamme elämässä. Päätöksiäni on aina ajanut halu nähdä ja kokea uutta – elää. Intohimo kehittyä, menestyä ja oppia. Tahto tehdä valintoja vapaana muista, joskus spontaanistikin. Ja näitä arvoja pyrin soveltamaan vielä näin lähes 20 vuoden jälkeenkin: vaikka asuinpaikkani ja suhteeni ovat vakiintuneet, intohimo elämään ja vapauteen tehdä säilyy.
Noora
Ostos: taas haluaisin sanoa Koti! Mutta valitsenkin kuoripuvun, jonka ostin Lofoottien reissulle. Mun on usein vaikea investoida hirveästi rahaa uusiin vaatteisiin, mutta tämä asu on maksanut itsensä takaisin erilaisissa sääolosuhteissa jo niin monta kertaa, että hykertelen tyytyväisyyttäni hankinnasta.