Elämän erilaiset minä-roolit
Oletko huomannut hyppääväsi kengistä toisenlaisiin saman päivän aikana useita kertoja? Havahduin eilisissä futistreeneissä miettimään, miten olemiseni lähes tiedostamatta muuttuu erilaisissa tilanteissa. Jos ajatus ei vielä täysin avaudu, annan muutaman esimerkin.
Työminä
Työminäni on kunnianhimoinen, tavoitteellinen ja aikaansaava. Jos saan idean tai näen kehityskohdan, en kauaa pyörittele peukaloitani vaan tartun toimeen. ”Sä vaan meet ja alat tekeen ja sitten pian kaikki muutkin tekee niin”, sanoi entinen kollegani viime viikolla mulle lounaalla. Nauratti ensin, mutta sitten huomasin tämän kaavan toistuneen menneessä monta kertaa. Töissä mulla on myös selkeästi asiantuntija-minä, joka hyppää esiin tilanteissa, joissa aiheeni on tuttu ja tiedän tietäväni asiasta eniten. Toisaalta välillä muut yllättää myös hassuttelevampi-minä, kun ilmapiiri on rentounut, eikä sillä hetkellä ole kesken mitään tärkeämpääkään. Työyhteisö tarvii meitä molempia.
Kotiminä
Tässä on persoona, joka kokee ajoittain voimakkaimpia muutoksia. Uskon, että monelle meistä koti on se paikka, jossa voi aidoimmin tuntea mitä tuntee ja myös näyttää sen. Hyvinä päivinä nauran paljon ja puhun vielä enemmän. Puhun välein myös itsekseni, sillä kiintiö on sisäänrakennettu. Huonoina päivinä olen hiljaisempi, mutta niitä on vähemmän. Väsyneenä en jaksa höpötellä, vaan kaipaan tilaa ja hiljaisuutta. Joskus on ihana kiireisen päivän jälkeen vain istua hetki ilman mitään äänilaitteita ja olla. Kotiminä kaipaa myös paljon läheisyyttä ja tunnetta siitä, että joku turvaa taustaa hyvässä ja huonossa.
Ottaako teistä joku helposti lapsen roolin lapsuuden kotona vieraillessaan? Pyrin nykyään jo hanakammin välttämään näitä tilanteita, mutta huomaan lapsuuden kodin ja perheen vaikutukset minuuteeni. Sisäinen lapsiminäni on kaikkine puolineen oma itsensä, osoittaen herkemmin mieltään tai esittämällä mielipiteitänsä sen enempää ulosantia pohtimatta. Vaikka ja toisaalta sen takia, että puolisoni on mulle kaikkein rakkain, kotiminäni jättää välillä sanomatta ensimmäisen ajatuksensa ja toimii mielipidetilanteissa hieman harkitsevammin. Ainakin vielä.
Kaveriminä
Kaveriminä on tuttujen kavereiden seurassa melko samanlainen kuin hyvän päivän kotiminäkin. Kotiminä ehkä vaan pukeutuu vapaammin ja esiintyy usein yöpaidassa tai oloasussa meikittä. Kaveriminässä on energiaa ja olen ehkä vielä hieman kotiminääni puheliaampi. Kaverien kanssa tulee puhuttua kaikki jutut aina töistä ihmissuhteisiin ja vapaa-aikaan. Kotona vältämme töistä puhumista, jotta voisimme molemmat keskittyä paremmin vapaa-aikaan. Koin pitkään vaivaantuneisuutta, kun tajusin kertovani usein kavereille puolisoani enemmän elämästäni. Selitin tätä itselleni sillä, että olen tuntenut monet ystäväni jo yli 10 vuoden ajan, jotkut pidempäänkin. On siis täysin luonnollista ja joskus myös helpompaa puhua kavereiden kanssa niistä jutuista, joilla on pidempi historia. Ja toki meillä on kunkin kanssa myös lukuisia yhteisiä muistoja, joita ei muille jaeta. 🙂
Harrastusminä
Koko postauksen inspiraatio lähti futistreeneistä, joissa olin eilen (lisää tästä uudesta harrastuksestani täältä). Aloitin siis pitkästä aikaa taas joukkulajin. Pelasin nuorena vuosia pesäpalloa, jonka jälkeen olen ollut yli 10 vuotta lähinnä yksilölajien, kuten juoksun ja tanssin parissa. Treeneissä on ollut tosi kivaa! Harmistuin vaan hiukan yhdestä tilanteesta, kun en onnistunut ja tuntui, että muut saivat enemmän kehuja suorituksistaan. Moni joukkueessa on myös kokeneempi kentällä kuin eilen vasta toisissa harjoituksissa ollut minä. Pyöräillessäni treeneistä kotiin mietin tunnettani ja huvituin. Siinä oli jotain tuttua. 10-vuotias pieni pesäpalloilija-minäni oli samalla tavalla harmissaan, kun silloinen joukkueensa jakaantui hyviin ja kehityskelpoisiin. Kuuluin jälkimmäiseen ja se vaikutti motivaatiooni. Nappasin tässä kohtaa harrastusminäni niskasta tiukan otteen ja nostin pään pystyyn. Olen aikuinen. Voin suhtautua tähän eri tavoin. Harrastus-minäni ei tarvitse olla taas itseään sättivä ja pieneksi kutistava tyyppi. Voin iloita muiden suorituksista, harjoitella kovasti ja jossain vaiheessa kehuja tulee mullekin. Vähintä mitä voin tehdä, on kannustaa lasta sisälläni – hyvin sä vedät!
Kun minät kohtaavat
Huomaan elämässäni tilanteita, joissa minät kohtaavat. Esimerkiksi kertoessani työstäni ystävilleni, ottaa työminä usein puheenvuoron ja madaltaa hiukan ääntään. Huvitun. Tai harrastusminän tullessa kotiin, harmistun kun joku yrittää neuvoa mua asiassa, jossa haluaisin olla jo hyvä. Joskus kaveri- tai kotiminäni lähtee repussani salaa töihin ja innostun kertomaan kollegoilleni itsestäni ja elämästäni asioita, joita en ehkä olisi kuitenkaan halunnut jakaa.
Muutostilanteissa konsultoin jokaista minää. Kysyn niiden kaikkien mielipidettä ja teen päätöksen sen pohjalta. Mietittyäni päätöksen vaikutusta jokaiseen rooliini on helppo vetää johtopäätökset, onko kulkemani suunta oikea.
Noora
