13: Maistuvat joulutähdet

torttu.jpg

Päätin joulukuun alussa kokeilla päivittäistä postausta tekemällä joulukalenterin jouluaiheista. Jos haluat osaksi kalenterin sisältöjä, ota haltuun mun päivittäinen jouluäänestys Instagramissa @nooraroon. 

13. luukku: Joulutortut

Joulutorttu on ihanan helppo joululeivonnainen. Tälläkin hetkellä mulla on neljä torttua uunissa. Kun elää yksin tai kaksin, on kiva voida leipoa jotain hyvää ilman riskiä, että syö heti pellillisen tai pohdintaa, mihin loput säilöisi. Joulutorttutaikinalevyjä voi napata pakkasesta vain yhden tai kaksi ja silloin saa nautiskella niistä tuoreina, joka on se paras vaihtoehto mun mielestä. Toki voihan niitä mikrossa myöhemminkin lämmitellä, mutta tomusokerilla ne lumettaessani ei tuo ole paras vaihtoehto (sokeri siis sulaa lämpimässä).

Kyselin Instagramissa, oliko moni jo leiponut ensimmäiset joulutortut. Vaikka jouluun on enää vähän yli viikko, oli suurimmalla osalla tortut vielä leipomatta. Ja tunnustan, nämä uunissa paistuvat yksilöt ovat myös mun ensimmäiset. Tämä tosin on poikkeus, usein tortut ovat menneet uuniin jo aikaisemmin. Sain onneksi yhden jo maistaa ystäväni muksun synttäreillä viime viikonloppuna ja hyvää oli. Siellä juuri puhuimme torttujen täyttävän makean himon suhteellisen nopeasti, jolloin överit ovat vähän epätodennäköisemmät kuin vaikka suklaakonvehteissa.

Sitten ikuisuuskysymykseen; tuleeko hillo päälle vai alle? Tämä äänestys oli niin tiukka, että jouduin juuri lunttamaan lopputuloksen. Itse vastasin alle… ja tada.. seuraajistani suurin osa (nippanappa) oli samaa mieltä. Enemmistö muuten laittaa myös päälle tomusokeria. Hillovaihtoehdoissa selkeä enemmistö laittaa torttuihin luumuhillon, mutta tuli muutama muukin vaihtoehto. Omena-kanelia olin itsekin kokeillut, mutta nutella ja aprikoosi olivat joulutortuissa oudompia. Äiti tosin teki lapsuudessani joskus vierasvaraksi leivoksia, joissa voitaikinat jätettiin neliöiksi ja niihin tuli persikkahilloa. Päälle saattoi tulla vielä vähän kuorrutetta tomusokerista ja vedestä(?). 

Miten tortut sitten tulisi taitella. Löysin aiheesta ihanan videon, jonka jaan alle. Kannattaa muuten katsoa loppuun saakka – siellä löytyi ainakin mulle tutumpia yksilöitä ja nauratti kovasti. Omat torttuni ovat usemmiten tähden muotoisia, tosin vähän erilaisilla sakaroilla kuin videolla. Joulun alla haluaisin vielä kokeilla myös paria näistä alla olevista.

Mikä noista oli sun suosikki?

Nyt meen maistelemaan torttuja, mutta ensin se tomusokeri! 🙂 

 

-Noora

 

 

 

Puheenaiheet Ruoka ja juoma Höpsöä

12: Joulu tulee kotiin

IMG_9942.JPG

Päätin joulukuun alussa kokeilla päivittäistä postausta tekemällä joulukalenterin jouluaiheista. Jos haluat osaksi kalenterin sisältöjä, ota haltuun mun päivittäinen jouluäänestys Instagramissa @nooraroon. 

12. luukku: Joulukoristeet

Tykkään laittaa joulua kotona. Niin myös suurin osa mun Instagram-kyselyyn vastanneista. Haluaisin joka vuosi aloittaa koristelun kotona aiemmin, koska pidän joulun tunnelmasta. Musta on ihana fiilistellä jouluntuloa ja istuskella kynttilän valossa juomassa glögiä iltaisin. Älä kuitenkaan ymmärrä väärin: kotini ei ole eikä siitä tule mitään överiä joulumaata, vaan lisään maltillisesti joulua sinne tänne. Joulukoristeluuni kuuluvat ainakin valot, nuo kynttilät, tähtinauhat ja pari suurta palloa ikkunassa. Valot ja kynttilät sekä himmelit osoittautuivat myös mun Instagram-seuraajieni suosikeiksi. Suurin osa myös koristelee kotiaan mieluummin hyvin maltillisesti.

Tänä vuonna joulukoristeluni kuitenkin jäi, sillä muutamme uuteen osoitteeseen viimeistään alkuvuodesta. Ei tuntunut järkevältä alkaa sisustamaan vaiheessa, jossa pian työnnämme kaiken muunkin laatikoihin. Hetken suunnittelimme muuttavamme jo ennen joulua ja ehdin miettiä, miltä kuusi näyttäisi uudessa olohuuoneessa. Totesimme kuitenkin pian aikataulun olevan liian haastava. Eikä meidän ollut kuitenkaan tarkoitus viettää joulun pyhiä kotona, niin sinänsä kuusen puuttuminen tuskin häiritsee hirveästi. Pääsemme toivon mukaan fiilistelemään kuusia muualle ilman tuskaa kaikkialle leviävistä neulasista joulun jälkeen. 

 

IMG_9944.JPG

 

Kuusi mulla on ollut melkein joka joulu. Yksin asuessani se oli muovinen, suhteessa oikea. Viime vuonna ostin omaan asuntooni huonekuusen, joka kuoli vasta kesähelteissä. Sitäkin pystyi koristelemaan maltillisesti ja pitkän elinaikansa vuoksi saatoin myös nauttua siitä kauemmin. Eikä neulasiakaan irronnut niin kamlaasti. Tänäkin vuonna haaveilen huonekuusen ostosta vielä muuton jälkeen. 

Yksi mun vakkarikoristeista ovat pienet suloiset aarikan tontut. Mulla on niitä muistaakseni kolme. Viime vuonna sain lahjaksi myös hittikoriste tonttuoven. En ehtinyt sitä enää viime vuonna pystyttää, mutta ehkä ens vuonna sitten. Jos et tiedä, mikä on tonttuovi, kurkkaa esim. tänne. Mun Instagramissa kellään muulla kuin mulla ei ollut tonttuovea tai ehkä siitä tietoakaan. Huvitti vähän. Olin nimittäin ihan varma toisenlaisesta tuloksesta. Toissa vuonna kävin joulun alla elämäni ensimmäistä kertaa New Yorkista ja poimin Times Squarella seisovasta joulukoristepajasta mukaani ihanan kuusenkoristeen, johon on kuvattu New Yorkin jouluinen Rockefeller Center. Tuo sydämenmuotoinen riipus on ehkä mun lempparini. 

Taidan vielä hetkeksi kääntää tietokoneen sivun sisustusaukeamalle ja uppoutua Pinterestiin suunnittelemaan uuden kodin huoneita. Huomiseen luukkuun saakka siis moimoi!

 

-Noora

 

 

Puheenaiheet Höpsöä