15: Miksi matkustan joulukuussa ulkomaille?

IMG_0091.JPG

Päätin joulukuun alussa kokeilla päivittäistä postausta tekemällä joulukalenterin jouluaiheista. Jos haluat osaksi kalenterin sisältöjä, ota haltuun mun päivittäinen jouluäänestys Instagramissa @nooraroon. 

15. luukku: Joulutorit

Asuin Berliinissä keväällä 2007. Rakastin ja rakastan kyseistä kaupunkia ja mulla on aina tarve päästä sinne takaisin tietyin väliajoin. Vuonna 2010 palasin Berliiniin vähän ennen joulua. Joulutorit olivat auenneet ja ensimmäisellä vierailtuani loppumatkani agenda oli aika selkeä. Näitä lisää. Käyskentelin joulutunnelman ympäröimänä, nautiskelin kuumia glühwein-mukillisia, maistelin herkkuja ja juttelin ihmisten kanssa lämmitetyissä kotahökkeleissä, joiden penkeille oli levitetty lämmikkeeksi taljoja. Tunnelma oli ihana ja tiesin, että haluaisin palata paikalle jonain toisenakin jouluna.

Vuosi tuon jälkeen joulun alla, olin Budapestissä viikonloppureissulla. Sielläkin oli joulumarkkinat ja tuon jälkeen joulunalusmatkasta toreille tuli perinne, joka kesti useamman vuoden. Budapestin ja Berliinin lisäksi kävin mm. Frankfurtissa, Prahassa ja viimeisimpänä New Yorkissa ja Lontoossa. New Yorkiin olin aina haaveillut pääseväni juuri joulun alla (jos joskus sinne matkustaisin) ja jokainen unelmani kävi siellä toteen. Rockefeller Centerin joulukuusi oli päiväsaikaan vähän vaisumpi kuin elokuvissa, mutta illan hämärtyessä ja valojen syttyessä tunnelma oli taianomainen. Torvia soittavat valoenkelipatsaat. Macy’s tavaratalon musiikilla säestetty valoshow ja luistinrata täynnä ihmisiä – ei voinut toivoa mitään parempaa. Bryant parkissa tunnelmaa riitti myös päivällä joulutorin ja luistinradan ympärillä.

Prahassakin oli täysin oma tunnelmansa. Prahan joulumarkkinoilta jäivät mieleen erikoiset tikkupullat, joissa siis pullataikinaa grillattiin tikunnokassa avotulella ja se päälle siroteltiin kaneli-sokeria. Budapestistä mieleen jäi leivän sisälle kaiverrettu tila keitolle, johon seinistä koverrettuja leivänpalasia oli upotettu. Lämmintä keittoa oli ihana nautiskella ulkona pakkasen purressa poskipäitä. Lontoon talven ihmemaassa (Winter Wonderland) vierailin viime vuonna joulun välipäivinä viettäessäni uutta vuotta kaupungissa asuvan ystäväni kanssa. Innostuimme kokeilemaan maisemakarusellia, joka oli aika hurja sekä vietimme aikaa kuuman omenasiiderin kanssa avotulin lämmitetyssä norjalaiseksi tituleeratussa kojussa. Ihmemaassa oli myös upeita puusta kaiverrettuja tonttupatsaita, jotka jäivät hyvin mieleeni.

IMG_2723.JPG

Tänä viikonloppuna kävimme Tallinnan joulutorilla, josta on tullut myös jo jonkinlainen perinne. Tallinna on tosi lähellä, mutta joulumarkkinoilla on aistittavissa varsin keski-Eurooppalainen tunenlma. Kovin suuri tuo joulutori ei ole, mutta siellä on kaikki olennainen; ihania pikkukojuja, ihmsiiä, joulupukin paja sekä tietysti Eurooppalaisia pikkuserkkujaan hieman terästetympää hehkuviiniä.

IMG_2714.JPG

Kysyin Instagram-kyselyssäni seuraajilta, käyvätkö monet fiilistelemässä joulua ulkomailla. Aika moni käy, vastanneista jopa 62 prosenttia. Kyselysssä selvisi myös, että aika moni oli joskus viettänyt joulua ulkomailla. Itsekin olen, kaksi kertaa Teneriffalla. Ensimmäisellä kerralla olimme vanhempieni eron jälkeen ensimmäisenä jouluna siskoni ja isäni kanssa Teneriffalla ja toisen kerran olin myös Teneriffalla, sillä kertaa matkaoppaana. Meillä oli oppaiden kanssa kiva aattoilta, jonne osa oli tehnyt jouluruokaa ja toiset toivat mukanaan kotoa postitse saapuneita herkkuja. Joulupäivä oli työpäivä, joten osaltani juhlissa ei mennyt ihan niin myöhään kuin monilla muilla. 

Ostin muuten laivalta ihanaa uutuussuklaata Fazerin sininen x Dumle. Ihan superhyvää! Taidan nyt siirtyä herkuttelemaan ja Instagramissa pääset nyt vastaamaan joulusuklaa-aiheisiin kysymyksiin. Huomenna saamme muuten avaimet uuteen kotiin. Hieno tunne, alkaa vähitellen konkretisoitua se ajatus häämöttävästä muutostakin.

Huomiseen!

-Noora

 

 

Kulttuuri Matkat

14: Hullutteleva piparkakku, Nenäkäs haisujuusto ja ne muut

IMG-0632.JPG

Päätin joulukuun alussa kokeilla päivittäistä postausta tekemällä joulukalenterin jouluaiheista. Jos haluat osaksi kalenterin sisältöjä, ota haltuun mun päivittäinen jouluäänestys Instagramissa @nooraroon. 

14. luukku: Joulutontut

Tontut ovat jo liikeellä! Haha, en tiedä kuinka moni uskoo tonttuihin, mutta löysin viime jouluna pari hauskaa juttua, jotka haluan jakaa nyt myös teille täällä blogissa. 

Ensimmäinen näistä on tonttunimigeneraattori. Nyt tunnustan, etten muista mistä ensimmäistä kertaa tämän bongasin. Muuten antaisin ehdottomasti tekijälle isot kreditit. Nyt otan riskin ja lainaan kuvan alle. Kerrothan heti, jos olet bongannut jossain alkuperäislähteen. Lisään sen siinä tapauksessa välittömästi postaukseen.

Instagramissa yllytin ihmisiä kertomaan oman tonttunimensä ja mulla oli tosi hauskaa niitä lueskellessa. Mukana olivat niin Nenäkäs haisujuusto, Viisas marmeladi, Hössöttävä havukranssi kuin Unelias taikapölykin. Itse olen tuo otsikon Hullutteleva piparkakku. Sopii hyvin mulle, etenkin hössötys toteutuu hyvin näin joulun alla (vain hyvällä tavalla, kröhöm…)!

 

23509272_10155200801484423_1785999485394832176_o.jpg

No, lupasin, että näitä hilpeyttä herättäviä juttuja on kaksi. Pääkuvan perusteella joku teistä ehkä ekan jo arvasikin. Nimittän ElfYourself-sovellus. Sovelluksessa voit ladata tontuiksi ystäviäsi laittamalla heidän kuvansa tontun pään tilalle. Sitten ElfYourself-generaattori tekee teistä hauskan tanssivideon. Löysin tämän itseasiassa ekaa kertaa jo kaksi vuotta sitten, jolloin huvitin itseäni tekemällä videon siskoni ja vanhempieni kera. Vietimme joulua eri paikoissa, niin video toimi samalla eräänlaisena joulukorttina rakkailleni. Ja meillä oli kaikilla tosi hauskaa.

Tänään tein Instagramissa halukkaiksi ilmoittautuneista vastaavan videon. Ehdit ehkä katsoa ne vielä tarinastani!

Näitä tonttunimigeneraattoreita ja muita löytyy toki muitakin kuin nämä mainitut. Mikä olisi sun tonttunimi ylläolevan kuvan perusteella? Jaa se kommenteissa ja hauskuuta mua ja muita lukijoita! 🙂 

Kivaa juoulunodotusta kaikille!

 

– Hullutteleva piparkakku

Puheenaiheet Höpsöä