9: Glögi vai glühwein?

IMG_4872-630x419.jpg

Päätin joulukuun alussa kokeilla päivittäistä postausta tekemällä joulukalenterin jouluaiheista. Jos haluat osaksi joulukalenterin sisältöjä, ota haltuun mun päivittäinen jouluäänestys Instagramissa @nooraroon. 

9. luukku: Glögi

Jos piparit on joulun ”the herkku”, niin joulun ”the juoma” on ehdottomasti glögi. Aloitan usein glögikauden jo ihan liian aikaisin marraskuussa sen ilmestyessä kauppoihin. Mun glögiin tulee rusinoita ja mantelilastuja (kokonaisia en voi allergian takia syödä, mutta liuskoja suu sietää). Parhaimpina päivinä glögiin kuuluu myös dippipipari, eli kastan piparkakkua mukiin ja haukkaan pehmeän osan pois. Nam!

Muki ei ole kuitenkaan ainoa astia, josta glögini nautin. Haha, kuulostaapa hassulta, tästä kuitenkin aasinsiltana glögikiisseliin. Olen nimittäin jo muutamana jouluna tehtaillut hedelmäsopan sijaan riisipuuron lisuukkeeksi kiisseli, johon tulee rusinoita ja glögiä. Joinain vuosina sekaan on eksynyt pari luumuakin. Tuo soppa kuuluu kuitenkin vain jouluaattoihin, en tee sitä muulloin.

Kysyin Instagramissa tarinaa katselleilta, nautitko glögisi mieluummin holillisena vai holittomana? Suurin osa halusi glögin alkoholin kera, joka oli vähän yllättävää. Myönnän kuitenkin itsekin vastanneeni näin ja syy on yksinkertainen, nimittäin Glühwein. Saksassa joulumarkkinoilla joskus piipahtaneet tietävät mistä puhun. Samaa juomaa saa toki muiltakin joulumarkkinoilta nimellä Mulled Wein. En ollut koskaan ennen ymmärtänyt alkoholillisen glögin päälle, sillä Suomessa tarjottiin usein tujausta holittoman sekaan viinapullosta. Glühwein ei ole kuitenkaan tällä tavoin terästetty, vaan on jo luonnostaan mausteista, lämmintä punaviiniä. Ja, kun nautit kupillisen tuota Euroopan joulumarkkinatunnelmassa, avot! 

Kysyin myös seuraajieni glögisuosikkeja ja sain vastaukseksi vadelma-lakritsiglögin. Kuulostaa järin jännittävältä, pitänee ottaa tänä vuonna kokeiluun.

Ensi viikonloppuna teemme puoliskoni kanssa minimatkan Tallinnaan nauttimaan, syömään hyvin ja tietysti joulutorille. Pitänee käydä Helsingin keskustassakin tsekkaamassa joulutorihumua vielä seuraavina viikkoina ja nauttimassa kupillinen kuumaa glögiä. 

 

– Noora

Puheenaiheet Höpsöä

8: Pikkujoulut

namit2.jpg

Päätin joulukuun alussa kokeilla päivittäistä postausta tekemällä joulukalenterin jouluaiheista. Jos haluat osaksi joulukalenterin sisältöjä, ota haltuun mun päivittäinen jouluäänestys Instagramissa @nooraroon. Oon oikeesti jo aika ylpeä itsestäni: en uskonut, että kykenisin päivittäiseen postaamiseen näinkään hyvin, varsinkin kun moneen päivään en ole voinut enää tehdä mitään kirjoittelua varastoonkaan. Mutta nyt lähtee kahdeksas luukku!

8. luukku: Pikkujoulut

Tänä aamuna tein joulukuun ensimmäisen riisipuuron ja tosi hyvää tuli. Illalla on luvassa joulukuun toiset pikkujoulut. Kivaa! Vielä marraskuussa kelailin, että ”apua, kohta alkaa pikkujoulukausi”. Oli niin paljon kiirettä elämässä (ja on edelleen), jolloin kaikki menot tuntuivat vähän raskaalta ajatukselta. Nyt yhden pienet joulut uusien työkavereiden kanssa juhlittuani ja 2-3 kekkeriä kavereiden kanssa edessä, alan jo vähän innostua touhusta. Pikkujouluthan on maailman mahtavin keksintö päästä pois siitä arejn rumbasta pitämään hauskaa ystävien kanssa ilman aikatauluja.

Haastattelin Instagramissa ystäviäni pikkujoulujen määrästä. Itselläni on tänä vuonna ainakin kolmet. Tämän lisäksi meillä on yhden pitkäaikaisimman ystäväni kanssa ollut tapana pikkujouluilla vähän kahdestaan, tehdä esimerkiksi joulutorttuja jomman kumman luona tai karata glögille keskustaan. Tääkin on vielä luvassa ennen joulua. Instagramissa yleisin vastaus oli 2-3 pikkujoulun välissä, mutta oli siellä joku joka juhlii jopa 6+ kertaa. Pisteet hänelle, ehkä ihan siihen en tässä elämäntilanteessa pystyisi.

Toinen teema, josta halusin ihmisiä haastatella oli pikkujoulujen teema: tarvitseeko olla teemaa tai onko se vain ylimääräinen stressitekijä juhliin valmistautumiseen? Vai tuoko teema kenties helppoutta pukeutumiseen, kun tietää kaikkien olevan samoilla linjoilla. Lopputuloksena 78 % vastaajista ei usko teemoihin, vaan mieluummin jättäisi ne juhlista pois. Tässä tapauksessa 78 % oli selkeä enemmistö. Yksi vastaajista kertoi ainoan teeman olevan suomalaisittain kostea hauskanpito – haha, tiedän tyypin, niin kommentti nauratti vain. En itsekään ole varsinaisesti teemojen suurin fani. Toki riippuu vähän tilanteestakin.

Pakko myöntää, että tänä vuonna pikkujouluihin pukeutuminen on ollut taas vähän hankalaa. Työpaikan pikkujouluissa oli teemana pallot ja raidat, jonka taklasimme kollegojen kanssa joulupallokorvakoruilla. Yksi tiimiläisistämme toi pallot tuliaiseksi matkaltaan ja hankimme noihin ainoastaan koukut. Mahtava pelastus! Ostin nimittäin viime vuonna toisiin juhliin paljettimekon, jota käytin noiden juhlien lisäksi vain uutenavuotena. Nyt saatoin hyödyntää mekon pikkujouluajalle teemasta huolimatta. Kaveripikkujouluihin tuo mekko on ehkä vähän liikaa.

Yksi tärkeä pikkujoulujen juttu mulle on ruoka. Viime vuonna järjestimme omat tyttöjen pikkujoulut muutaman ystävän kanssa, joissa oli ihan mahtavat tarjoilut. Muutenkin ilta oli tosi kiva. Pikkujouluissa, joissa olen itse ollut on yksi toistuva perinne: Secret Santa. Jokainen juhlijoista ostaa yhden n. 5-10 € (juhlista riippuen) arvoisen lahjan ja paketit vaihdetaan sokkona. Viime vuonna sain paketista teekalenterin. Nyt työpaikan pikkujouluissa paketista paljastui vohvelikeksikakku ja kynttilä. Kyselin ennen ensimmäisiä pikkujoulujani instagram-seuraajilta myös vinkkejä 5 € yllätyslahjoihin. Sieltä nousivat mm. kynttilä, lahjakortti pikaruokalaan, tuore leipä, glögi ja arpa. Yksi ystävistäni oli saanut vastaavasta paketista teemukin ja teetä. Toinen oli täyttänyt paketin suklaalla. Mitä itse sujauttaisit 5 euron pakettiin?

Nyt on aika alkaa valmsitautumaan illan pikkujouluihin. Tunnustan, että asukriisi on käsillä tänäänkin, vaikka sain jo rankattua kuitenkin vaihtoehdot kolmeen. 

Ihanaa pikkujouluaikaa kaikille! Tämän päivän äänestysaihe Instagramissa on myös pian auki.

 

– Noora

 

 

 

Puheenaiheet Höpsöä