Tähän blogipostaukseen sopisi hyvin juuri tänään ystäväni kanssa läpikäymäni tarinat Oulun Koulun Kohina-lehden myynnistä ala-asteella. Soittelin yksin vain seitsenvuotiaana tuntemattomien ovikelloja ja myin lehteä naapurikortteleissa. Ennakkotilauksien toimittaminen vaati uuden kierroksen osoitelistan kera. Mikä mieletön rohkeus, luulin, ettei musta enää olisi tähän. Mutta olin väärässä.

*PING PONG*

Tällä kertaa en ollut myyntireissulla, jonka tokaisimme myös hämmästyneille ovenavaajille. Nimittäin olimme tutkailemassa potentiaalista uutta asuinkortteliamme, jossa seisova mielenkiintoinen kohde sijaitsi useamman talon tontilla, lyhyen läpikulun päässä. Halusimme siis tutustua naapureihin ennen päätöstämme tarjota asunnosta kuullaksemme lisää alueesta asuinympäristönä.

Meidät kohdannut naishenkilö oli ehkä ensin hieman hämillään, mutta vastaanotto oli ihana. Hän kertoi meille auliisti niin tontista, pihapiiristä kuin kaupunginosassa viihtymisestään.  Parinkymmenen minuutin aikana saimme tietää myös naapuripihojen asukkaiden profiilin, oikotien bussipysäkille, lähimmän postin ja muuta, mitä en olisi osannut edes kysyä. Kuulimme myös insightia rakentajista sekä taloa katsomassa käyneiden ihmisten määrästä. Kohtaaminen oli lämmin ja sitä hauskuuttivat vuorollaan niin naapurin höpöttelevä taapero kuin viereisen talon söpö terrierinpentukin.

Joskus kannattaa pimpotella vieraiden ovikelloja. Voi yllättyä positiivisesti.

Ja niin. Jos meistä tulee tuon pihan asukkaita, aion kyllä leipoa sen ”perinteisen” muuttopiirakan juuri näille naapureille.

-Noora