Stressi on yksi niistä asioista, jotka eivät elämän aikana katoa mihinkään. Sitä voi kuitenkin oppia hallitsemaan. Muistan jo kouluajoilta monia lihassärkyjä, käsien tärinää, vatsavaivoja ja ahdistuneisuutta. Ymmärsin kuitenkin niiden liitännäisyyden stressiin ja ahdistaviin elämäntilanteisiin vasta aikuisiässä. Jatkuva turvotus ei johtunutkaan siitä, että syön liikaa tai esiintynyt vain PMS-oireiden yhteydessä. Vatsa oli hyvä lomalla, mutta turposi arjessa holtittoman paljon. Turvotus ei selittynyt pelkällä istumatyöllä, vaikka toki sekin edisti asiaa. Testasin tätä seisomalla työpöytäni ääressä enemmän ja silti turvotus istui tiukasti arkipäivissäni. Olotila purkaantui lopulta vain lomalla ja ajoi tuolloin kuormittuneen minäni myös muutaman päivän lääkärin määräämälle lomalle, kun en enää pysynyt koko päivää kasassa.

Olen onnellinen siitä, että sain kokea yllämainityn elämässäni riittävän aikaisin. Nykyään tunnistan nämä oireet ajoissa ja tiedän, miten tilanteen saa haltuun.

Mitä tapahtuu, kun olen stressaantunut?

– Olen väsynyt. Ihan koko ajan ja mihin vuorokauden aikaan tahansa. Myös viikonloppuna pidempien yöunien jälkeen.

– Olen ärsyyntynyt. Tiuskin kaikesta pienestä ja turhastakin. Niillekin ihmisille, joille normaalisti en missään nimessä tiuskisi. Asiat eivät pysy hyppysissä ja pikkiriikkiset kolaukset tuntuvat maailmanlopulta.

– En nuku. Tai jos nukun, näen unta asioista, jotka ovat tekemättä. Tai saatan pyöritellä mielessäni asioita niin, etten tiedä yön jälkeen olenko nukkunut vai ollut hereillä.

– Olen turvonnut. Stressi esiintyy kropassani myös fyysisinä oireina. Ja nuo oireet lisäävät stressin määrää niiden yhdistyessä mielessä kehonkuvahaateisiin.

– Haluan syödä. Ihan koko ajan ja mitä vaan, kunhan hampaiden välissä on jotain pureskeltavaa. Pahin morkkis tulee, jos tällaisena hetkenä kaapissa on jotain epäterveellisempää naposteltavaa.

– Juoksu ei kulje. Lenkit ovat tosi vaikeita ja kylkipistokset ihan vakio. Vauhdikkuus ja lennokkuus puuttuu askelista, tuntuu kuin asfalttiin iskeytyisi ainakin sata kiloa massaa joka ponnistuksella.

Miten otan stressistäni niskalenkin?

– Otan illan rauhallisesti. Teen asioita, joihin stressin aiheeni ei liity. Venyttelen ja huollan lihaksiani. Haen läheisyyttä sohvan nurkasta ja annan itselleni luvan olla tekemättä yhtään mitään.

– Kirjoitan tekemättömät, kuormittavat asiat paperille ja teen suunnitelman niiden hoitamisesta. Kerron myös niistä muille – joskus näin saattaa saadaa apua yllättävältäkin taholta.

– Lähden juoksemaan rauhallisen lenkin tai kävelylle metsään kahden ajatusteni kanssa. Joskus auttaa myös turina hyvän ystävän kanssa samalla luonnossa liikkuen. Jätän kellon mukana paineet aikatauluista kotiin, puhelinta en pidä lenkillä juuri koskaan muutenkaan.

– Muistan ruokarytmin ja pidän siitä kiinni. Syön riittävästi aterioilla ja huolehdin ateriavälistä. Jos huomaan etsiväni jääkaapista vain jotain stressissä jauhettavaa, nappaan vesipullon ja keskityn muuhun tekemiseen sekä rauhoitan tietoisesti hengitykseni.

– Annan aikaa. Stressi ei lähde hetkessä, mutta näitä ohjeita noudattamalla saattaa helpottaa jo parissa päivässä.

-Noora

BTW Nämä suloiset kuvien otukset kohtasin New Yorkissa. Postausta reissusta on tulossa mahdollisesti vähän myöhemmin.