Yllättävät keinot rennompaan lenkkeilyyn

Treenaan tällä hetkellä Tukholman maratonille. Olen juossut yhden täyden maratonin aiemminkin, mutta kevään kuluessa varma fiilikseni maaliin pääsystä on haihtunut.

Lenkit alkoivat kevään myötä tuntua raskaammilta, jalat painoivat jo lähtöviivalla. Parin lenkin jälkeen olo oli tukkoinen ja seuraavalle lähdettäessä oksetti vähän jo ovella. Vatsa turposi myös, eikä tavallinen apu piereskelykään enää auttanut. Ilma ei liikkunut ja olo oli tukala.

Jalkojen tukkoisuuden vuoksi suunnistin hierojalle. Sille samalle, jolla olen käynyt vuosia. Sille, joka aina muistaa kaiken mitä viime kerralla kerroin. Joka kysyy kuulumiset ja kuulostaa aina välittömän kiinnostuneelta siitä, mitä kerron. Sille, joka on monia kertoja kehottanut mua pitämään lepopäiviä. Sille, jota olen liian harvoin kuunnellut.

Sain tästä viime kesänä opetuksenkin. Hierojani oli juuri kehottanut mua (yllätys, yllätys) juoksusta seuranneen jalkojen tukkoisuuden vuoksi välttää pyöräilyä. No. Osittain olosuhteiden pakosta päätin uhmata kieltoa ja hyppäsin fillarini kyytiin aikomuksena polkea paikasta a paikkaan b noin 10 kilometrin verran. Kaaduin 200 metrin kohdalla ja mursin olkapääni. Tuli hieman pidempi tauko. Karma, ajattelin.

Tälläkin kertaa hierojani käski minua lepäämään. Lenkille aikaisintaan maanantaina, hän kehotti mua perjantaina nähdessämme. ”Mutta se maraton, mun pitää..”, puolustelin. ”Oot ihan kunnossa.”, hän jatkoi ja pysyi kehotuksessaan. Viikonloppuna urheiluni rajoittui golf-pallon lätkimiseen ja lyhyeen fillarointiin, mutta lenkkipolulta pysyin pois. Tänään maanantaina teki jo vähän mielikin juosta, mutta jännitti tossuja jalkaan kiskoessani enemmän kuin aikoihin.

Maratonharjoittelu on aiheuttanut mulle  paineita. Jos juoksu ei kulje, hajoaa koko paketti.

Lähdin matkaan pitkästä aikaa ilman kelloa. Ajattelin sen rentouttavan mun mieltä. Maratonharjoittelu on aiheuttanut mulle sisäisiä paineita. Mittareita, joita kelaan juostessa kelloa tuijotellessani. Jos juoksu ei kulje, hajoaa koko paketti. Kellon jäädessä kotiin saatoin keskittyä tärkeämpiin asioihin. Katselin maisemia, testasin uusia kivoja reittejä lähistöllä. Kiinnitin enemmän huomiota juoksuasentoon, joka helpotti tekemistä. Palauttelin tietoisesti ajatuksiani työasioista hetkeen ajatellen: ”Tää on mun omaa aikaa, nyt oon vaan tässä.”

Juoksun jälkeen oloni oli rennompi kuin aikoihin. Kateissa ollut nälän tunne tuli juuri sopivasti suihkun jälkeen. Neste imeytyi, eikä jäänyt palloksi mahaan vellomaan. Jalat tuntuivat rennoilta ja jopa asunnon portaat kapusin ketterästä tullessani katsomaan Rimakauhua ja Rakkautta-sarjaa juuri tähän yläkertaan.

Keskity hetkeen tai etsi flow mukavista ajatuksista sen sijaan, että hautaat ajatuksenjuoksusi musiikin alle tai mietit työasioita.

Yhteenvetona vinkkejä ja kulmakiviä rennompaan lenkkeilyyn ja kehittymiseen:

• Jätä mittarit hyllylle. Käytä kelloa vain kun se on tarpeellista, älä jokaisella lenkillä.
• Tunnustele omaa fiilistä läpi lenkin. Keskity hetkeen tai etsi flow mukavista ajatuksista sen sijaan, että hautaat ajatuksenjuoksusi musiikin alle tai mietit työasioita.
• Pidä vapaapäiviä. On tärkeä levätä riittävästi vaikka (ja erityisesti kun) treenaa tavoitteellisesti.
• Huolla kehoasi hyvin. Venyttele. Myös jooga on juoksijan paras kaveri, sen kehittäessä keskivartalon hallintaa ja venyttäessä tehokkaasti jalkojen lihaksia.

Maratonia kohti, tänään jo hieman toiveikkaampana.

-Noora

Mistä motivaatiota lenkkeilyyn? Lisää vinkkejä täällä.