Ladataan...

Olen pitänyt itseäni vasemmistolaisten arvojen kannattajana. Minun mielestäni Li Andersson on näpsäkän näköinen nuori nainen, joka ilmaisee itseään aika tyylikkäästi. Nyt, kun viimein tutustuin hänen poliittisiin mielipiteisiinsä (KYLLÄ, nyt sen tein!), yllätyin, kun en olekaan hänen kanssaan niin kovasti samaa mieltä. Ilmeisesti työelämään siirtyminen ja orastava perheellistyminen ovat aiheuttaneet sen, että omanikäiseni lapsettoman vasemmistolaisen mielipiteet kuulostavat aikansa eläneeltä yliopistohippeilyltä. 

Olen siirtynyt vaalimaan mm. ihmisen oikeutta yksityisautoiluun (helpottaa arkea kummasti), ja koen, että nopeusvalvontakamerat provosoivat ihmisissä enemmän säikähdysreaktioita kuin kannustavat nopeusrajoitusten noudattamiseen. Jalkakäytävien talvihuollosta on mielestäni äärimmäisen tärkeää huolehtia, mutta ehkä vielä vaarallisempaa on huonosti aurattu ja hiekoitettu autotie. Terveiset pelästyneeltä autoilijalta, joka meinasi hyvin hitaalla nopeudella ajaa jalankulkijan päälle, koska auto ei vaan pysähtynyt valoihin riittävän nopeasti ja perä lähti heilumaan uhkaavasti viereiselle kaistalle.

Mielestäni puheet lasten oikeudesta laadukkaaseen varhaiskasvatukseen ovat täyttä tuubaa, joiden ainoa tarkoitus on edistää taloudellisia päämääriä. Alle kolmevuotias lapsi ei tarvitse varhaiskasvatusta vaan perhettä, kotia ja vanhempia. Alle kolmevuotiaiden lasten kotihoitoa on syytä tukea rahallisesti. Alle kolmevuotias ei ymmärrä sitä, miksi vanhempi lähtee ja tulee takaisin jatkuvasti. Nykyisellään varhaiskasvatus ja päivähoito ovat täynnä resurssivajetta, liian isoja ryhmäkokoja, ahdistavaa ärsyketulvaa, oireilevia lapsia ja uupuneita varhaiskasvattajia. Jos yhteiskunta alkaa pakkoajaa lapsia entistä varhaisemmin päivähoitoon, ryhmäkoot ja ongelmat kasvavat entisestään. Laadukkaaseen varhaiskasvatukseen tulee panostaa niiden lasten kohdalla, jotka sen piirissä tällä hetkellä ovat: merkittävä ja täysin riittävä osuus alle kouluikäisistämme. Laadukas varhaiskasvatus on äärimmäisen kallista puuhaa, eikä sen kustannuksia todellakaan kateta työssäkäyvien 1-vuotiaiden lasten äitien veroäyreillä.

Subjektiivista päivähoito-oikeutta en kannata itseisarvona. Kannatan lapsen oikeutta päivähoitopaikkaan kuntoutuksellisista, lapsen kehitystä ja hyvinvointia tukevista syistä silloin, kun lapsi jollain tavalla deprivoituu kotona olevien vanhempiensa kanssa. Joissain tapauksissa lapsen kasvun ja kehityksen turvaaminen vaatii päivähoidossa oloa.

Jotain kommaria minussa sentään on jäljellä. Julkisen sektorin kaikille yhtäläiset sosiaali- ja terveyspalvelut näen niin tärkeinä, että olen valmis maksamaan niistä korkeita veroja. Toisaalta koen myös olennaisena, että ne, jotka pystyvät nimellisesti niistä muutaman kympin maksamaan, saavat sen tehdä. Tietyt vähätuloiset erityisryhmät voidaan vapauttaa maksuista. Ja jos minun täytyisi valita, mitä talouskasvun eteen tulee uhrata, tingin mieluummin ympäristönsuojeluun liittyvistä tavoitteista (vaikka nekin ovat tärkeitä arvoja) kuin julkisesta terveydenhuollosta.

Ladataan...

Edellisen postauksen inspiroimana jatkan tulevaisuuteni ja äitiyteni suunnittelua keskittyen tällä kertaa äitiyslomaan. Kun vuotta 2017 on kulunut muutama viikko, hyppään liitäen ulos oravanpyörästä. Pakkoneuroottispiirteinen persoonallisuuteni odottaa tuota synnytystä edeltävää kuukautta, jolloin minulla on enemmän tunteja päivässä kuin työssäkäyvänä. Jotta saisin taas jälkikäteen nauraa omien aikomusteni toteutumatta jäämiselle, tein ennakoivan kuvauksen elämästäni äitiysvapaalla:

  • Ennen vauvan syntymää käyn läpi varastokopin. Kyllä, juuri sen, minne en ole uskaltanut itsenäisesti astua muuttopäivämme jälkeen. Se on täynnä tarpeetonta, osittain myyntikelpoista tavaraa. Aika hankkiutua siitä eroon koittaa pian. Facebook-kirpputoriryhmät, valmistautukaa!
     
  • Järjestän kodin vauvalle valmiiksi. Raivaan tilaa vaatteille, vaipoille ja liivinsuojuksille.
     
  • Alan tarjoushaukaksi. Tuloni tippuvat, joten on aika metsästää parhaita k-plussatarjouksia (silti: s-ryhmä on halvempi) ja selvittää, kuka myy tarvitsemani rintapumpun halvimmalla.
     
  • Ei enää kasin aamuja, joten kaikista yösyötöistä ja uupumuksen tunteista huolimatta herään jokaiseen aamuun hitaasti ja ilman vitutusta. Tämä on se kohta, jonka toteutumista epäilen ehkä eniten.
     
  • Annan vuorokausirytmini mennä täysin sekaisin, sillä kuulemma se menee joka tapauksessa.
     
  • Käyn kaupoilla silloin, kun ei ole ruuhkaa. Seuranani Sokoksella on parisenkymmentä mummoa ja seitsemän opiskelijaa, ei kolmeasataa väsynyttä työssäkäyvää.
     
  • Suunnittelen etukäteen, mitä laitan ruoaksi. Tämän lisäksi kokkaan budjetti- ja ravitsemustietoisesti. Todellisuus lienee lähempänä "yks berlusconi ilman oreganoa kotiinkuljetuksella, kiitos" -puhelua. Perään syyllisyydentuntoinen itku ja soitto miehelle töihin teemalla emmääjaksa.
     
  • Keitän juureksia ja soseutan niitä pakastimeen. Vauvani elää ilman valmissoseita.
     
  • Alan panostaa ulkonäkööni (tässä kohdassa viimeistään kaikki pienten lasten äidit repeävät tai hokevat itsekseen vitunidioottia. En jaksa työaamuina laittaa kauheasti meikkiä puhumattakaan siitä, että jaksaisin tehdä hiuksilleni jotain. Äitiyslomallakin todennäköisesti vietän suurimman osan ajasta yövaatteissa ja hiukset rasvaisina. However, äitiyslomalla yksittäisistä ulkonaliikkumisista tulee Tapahtumia, joita varten ehkä haluankin näyttää kivalta. Ehkä?

Kaikesta tästä minulle tuli kovin itsekeskeinen olo. Minua houkuttaa ajatus siitä, että ainakin ennen vauvan syntymää minulla olisi aikaa myös itselleni. Siitä huolimatta minua houkuttaa kaikista eniten ajatus siitä, että kaiken sen minä-, raha- ja työkeskeisyyden tilalle syntyy uusi ihminen, joka voi olla minun elämässäni kaiken keskipiste. Joku, josta pitää huolta. Joku, jolle laulaa kehtolauluja joka ikinen ilta.

Ladataan...

Kasvatan tälläkin hetkellä pientä ja hartaasti odotettua ihmisenalkua, joka potkii jo vilkkaasti ja aiheuttaa keholleni mitä kummallisempia tuntemuksia. Olen lukenut monia blogikirjoituksia vanhemmuudesta ja äitiydestä. Olen pohdiskellut sitä, millainen äiti minusta tulee ja millaisia äitien kuuluu ylipäätäänkin olla. Nyt, kun vauva ei ole vielä nähnyt päivänvaloa, on hyvä hetki koota tämänhetkiset ihanteet listaksi. Voin sitten jälkikäteen naureskella sille, miten asiat todellisuudessa menivät.

1. Kun lapsi on vauva-/taaperoikäinen, en jää sen kanssa kotiin kykkimään, vaan käyn sen kanssa paikoissa. Haluan viedä sen vauvamuskariin tai vauvauintiin. Tämä ei tarkoita sitä, että vauvaa retuutetaan joka paikassa mukana äidin tarpeiden mukaan.

2. Vauva ei katso telkkaria. Minä katson pääasiassa vauvaa, kun imetän.

3. Minusta tulee nuiva tiukkisäiti.

  • Lapseni ei saa puhelinta ennen kouluikää. Nykyään niillä on kuulemma päiväkodeissakin omat älylaitteita koskevat säännöstöt.
  • Lapseni puhelimessa ei ole nettiyhteyttä ennen kahdentoista vuoden ikää, eikä lapseni ole alakouluikäisenä pitkiä aikoja netissä ilman valvontaa. Itse kävin 11-vuotiaana kirjaston tietokoneella pornosivuilla, joten tiedän kyllä, mikä niitä viattomia kultamussukoita kiinnostaa.
  • Lapseni ei saa pelata Moviestarplanetia, joka on yksi moraalittomimpia asioita ikinä.
  • Kodissamme on sellainen käsite kuin ruutuaika, ja se määräytyy ikätasoisesti. Sitä ei kielletä, mutta se ei ole lapsemme pääasiallinen ajanviete.

4. Opetan lapseni siihen, että elämässä täytyy odotella asioita.

  • En anna lapseni katsoa piirrettyjä tabletilta, kun olemme ruokakaupassa. Lapseni tulee ruokakauppaan auttamaan vanhempiaan ostosten tekemisessä ja pakkaamisessa.
  • Jos lapsi valittaa, että on tylsää eikä ole mitään tekemistä, ohjaan hänet empaattisesti keksimään itselleen tekemistä. En täytä lapseni elämää aktiviteeteillä ja harrastuksilla. Keksiköön itse, mikä kiinnostaa.

5. Palkitsen tehdystä työtä, en lopputuloksesta. Maksan viikkorahaa sovittujen kotitöiden tekemisestä. Arvostan ahkeraa opiskelua enemmän kuin hyvää koenumeroa.

6. Järjestän itselleni vapaa-aikaa. Lapsella kun kerran on isäkin kuvioissa, järjestän silloin tällöin itselleni aikaa juoda hyvää punaviiniä ja polttaa pari tupakkaa.

7. Uskallan kohdata lapseni kanssa sekä onnelliset että ikävät asiat. En teeskentele, jos asiat ovat pielessä. Aikuisetkin saavat joskus ärähtää ja itkeä. Opetan lapseni puhumaan tunteista.

8. Ruokaa täytyy kunnioittaa.

  • Ruoasta ei sanota, että se on pahaa. Kaikesta ei tarvitse tykätä, mutta asian voi ilmaista korrektisti tai jättää ilmaisematta.
  • Lautasta ei ole pakko väkisin syödä tyhjäksi, tärkeämpää on opetella, miltä tuntuu, kun on syönyt riittävästi. Seuraava ruoka tarjoillaan sitten, kun muillekin, välipalat eivät korvaa väliin jätettyä lounasta.
  • Vihanneksia on tarjolla ja niitä syödään siinä missä muutakin ruokaa.

9. Lahjoista kiitetään aina, oli todellinen mielipide lahjan mieluisuudesta mikä tahansa.

10. Äidille voi aina tulla kertomaan, oli mokannut miten pahasti tahansa. Äiti ei tuomitse vaan auttaa selviytymään eteenpäin.

Pages