Oululaisten bloggaajien pikkujoulut

Vietimme oululaisten bloggaajien kesken pikkujouluja jo marraskuun alkupuoliskolla, mutta ehdin nyt vasta tekemään tapahtumasta postauksen. Vietimme pikkujouluja tunnelmallisella Oulun arkkitehtikillan kiltatalolla, joka kaunis puutalo Pikisaaressa. Kiltatalo on Oulun toisiksi vanhin puutalo ja sijaitsee loistavalla sijainnilla Pikisaaressa lyhyen kävelymatkan päässä Oulun kauppatorilta. Kaksikerroksisen kiltatalon voi vuokrata juhlakäyttöön ja olenkin ollut siellä aikaisemmin juhlimassa uuttavuotta muutama talvi sitten.

Tytöt olivat koristelleet tilan todella kauniiksi nollabudjetilla: pöytiin oli sijoitettu puisten lankkujen päälle lasipurkkeja, joissa olevaan hiekkaan oli upotettu antiikkikynttilöitä. Kynttiläasetelmat oli vielä koristeltu oksilla. Itse saavuin hieman myöhässä paikalle, jolloin herkkutarjontaan oli jo kajottu ja jokainen oli jo asettunut paikoilleen pöytin, joten en edes kaivanut kameraa esiin. Onneksi esimerkiksi Tiinan blogista löytyy kuitenkin kauniita kuvia tilan koristuksista, oululaisen kahvila Makian ja suklaamerkki Cloettan meille sponssaamista herkuista sekä pikkujoulutunnelmasta. 🙂

IMG_0810_1.jpg

kuva: Sarianna

Minä ja ihana Kaisa pikkujoulufiiliksissä. Tutustuin Kaisaan viime syksynä Sitan järjestämällä blogilounaalla, ja Kaisan vuoden ikään ehtinyt Ambitions-blogi löytyy myöskin täältä Lilystä.

IMG_0837_1.jpg

kuva: Sarianna

Oululaiset bloggaajatytöt (vasemmalta oikealle, alhaalta ylös):

Sarianna, Heidi, Tiina, Eve, Annika,

Sita, Laura,

Marianna, Pinja, minä, Mella, Mia, Miia, Jenna, Nina,

Tiina, Linda, Kaisa, Annika, Mette ja Enni.

Sponssattujen herkkujen lisäksi meillä oli pöydät täynnä muutakin syötävää, sillä jokainen toi jotain tarjottavaa nyyttäriperiaatteella. Pikkujouluissa ei ollut mitään varsinaista ohjelmaa, mutta ilta kului mukavasti syöden ja muiden bloggaajien kanssa kuulumisia vaihtaen. Saimme myös goodie bagit, joista paljastui kivoja Glitterin, Sticky Wingersin ja Cloettan sponssaamia juttuja. Myös Oulun Make Up Store osallistui iltaan sponssaamalla arvontapalkinnon, jonka voitti Linda.

collage1.jpg

Goodie bagista paljastui Glitterin söpö palmikkokuosinen hupullinen huivi sekä kimaltavat korvikset, hiuspanta ja rannekoru. Uusi ravintola Sticky Wingers lahjoi meitä 20 euron lahjakortilla ja Cloetta oli sujauttanut kassiin vielä uutuussuklaataan.

Seuraaviin ja todennäköisesti tämän syksyn viimeisiin pikkujouluihin pääsenkin jo viikon päästä, kun oululaisten logopedien ainejärjestö Communica ry järjestää meille logoille omat pikkujoulut. Blogipikkujouluissa minulla oli sama asu kuin publiikkipäivänäkin, mutta logojen pikkujouluihin olen suunnitellut jotain hieman erilaista ja jouluisempaa: ehkäpä laitan punaisen maksimekon tai uuden vihreän maksihameen. Millaisissa vaatteissa sinä olet juhlinut pikkujouluja tänä vuonna?

 

x Marjo

Suhteet Oma elämä Suosittelen Höpsöä

Time flies like an arrow

Tajusin eilen, että en ole vieläkään kirjoittanut oululaisten bloggaajien pikkujouluista. Niistä on nyt kaksi viikkoa. Luulin, että ne olivat toissapäivänä, mutta ilmeisesti tämä aika vain syöksyy sitä nopeammin eteenpäin mitä lähemmäksi joululoma tulee. Olen ollut ylityöllistetty viime aikoina opiskelujuttujen vuoksi, enkä ole hirveästi ehtinyt muuta puuhailemaan. Ennen joulua pitäisi vielä ahkeroida opiskelijaterapian parissa, naputella erityiskysymysten essee, selvitä tilastotieteen tentistä sekä hieman edistää gradua hahmottelemalla tutkimussuunnitelmaa. Phuuh. Huomiselle olen kuitenkin suunnitellut rentoa päivää, jolloin käyn kampaajalla, haahuilen kirppiksillä ja yritän selättää selkäkipuni joogassa – sekä unohtaa opiskeluhommat hetkeksi. Onko muita, joita puhalluttaa ja pahasti, kun jouluun on enää alle kuukausi aikaa?

IMG_7257_1.jpg

Kengät, jakku, rannekoru ja kaulakoru: second hand. Housut: Gina Tricot.

Eräänä päivänä kauan sitten päätin pukea valkoisen yläosan suosikkipöksyjeni kanssa ja kuorruttaa koko komeuden kirkkailla helmikoruilla. Sen jälkeen menin pönöttämään parvekkeellemme kameran eteen keskellä päivää vain huomatakseni, että ulkona on jo hämärää. #tykkäänsyksystä

IMG_7268_1.jpg

Odotan innolla huomista kampaaja-aikaa, sillä ajattelin tällä kertaa kokeilla jotain uutta, nimittäin otsatukkaa! Kreisiä. Toivottavasti haaveilemani malli sopii minulle eikä saa minua näyttämään joltain surulliselta mopsilta. Pitäkää siis peukkuja. Siis sen onnistumisen puolesta. Tänään on kuitenkin ollut todella pitkä päivä, ja ajatus sylttää tällä hetkellä ja pahasti, joten taidan kohta kömpiä nukkumaan! Palataan asiaan ehkä vihdoinkin niiden pikkujouluasioiden merkeissä.

 

x Marjo

Muoti Päivän tyyli Trendit