4AM

Olen aina ollut enemmän tai vähemmän yöihminen. Jos eläisin täysin luonnollisessa rytmissäni, valvoisin varmasti kaikki yöt ja nukkuisin pitkälle päivään. En tiedä mikä se on, mikä eniten öissä kiehtoo. Niissä on jotain ihan käsittämättömän rauhoittavaa, mutta samalla inspiroivaa. Toki kesäisin yöt saavat vielä jonkin erikoisen tähtipölyn ylleen. 

Parasta on hetket ennen auringonnousua. Olen aiemminkin kertonut, että kävelen yleensä baarista kotiin kesäisin. En tiedä mitään niin ihanaa, kun kulkea Töölönlahden vartta pitkin täysin yksin, katsoa tyyntä lahtea ja kuunnella hiljaisuutta. Harvoin on mahdollista olla Helsingin kaduilla niin yksin. 

Tänä kesänä kävelyt ovat vaihtuneet pyöräilyyn, mutta siinäkin on oma taikansa. Tuntuu jotenkin niin vapaalta polkea tyhjiä katuja, kuhunkin mielentilaan sopiva soittolista korvilla ja katsella valoshowta taivaalla. Joka ilta näkymä on erilainen, vaikka reitti pysyykin samana. Eilen sumu oli tehnyt taikojaan, kun poljin kotiin. Oli pakko pysähtyä ottamaan muutama kuva tästä huikeasta näystä.

Valitettavasti hetken hienous ei tallentunut yhtä henkeäsalpaavana kameran muistikortille. Toisaalta, ehkä siinä se hienous onkin. Jotkin hetket tuntuvat merkityksellisemmiltä silloin, kun sen saa jakaa jonkun kanssa. Toisten hetkien taika kenties onkin se, että on todistamassa sitä yksin. Tunnen tällaisilla hetkillä ihan käsittämätöntä yhteyttä ja kunnioitusta luontoon. Ne ovat tavallaan vain meidän välisiä kokemuksia.