9 x TYHMÄ

dumb.jpg

Veikkaan että kaikilla on niitä hetkiä, jolloin miettii miten muut eivät ymmärrä jotain itsestäänselvältä tuntuvaa asiaa. Tuntee itsensä järkevämmäksi ja nokkelammaksi kuin kukaan muu ympärillä. 

Ja sitten on taas niitä hetkiä, kun tuntee itsensä täydeksi idiootiksi. Ainakin allekirjoittaneella. Viimeaikoina olen tuntenut itseni vajaaälyiseksi muun muassa näissä tilanteissa.

  1. Kun tajusin, että jatkuvasti ohittamamme ”Divorce for men”- lakimiesten mainoskyltti ei olekaan gay-avioliitoille suunnattu.
  2. Kun tajusin että aka tarkoittaa also known as.
  3. Kun luulin että Robert De Niro ja Al Pacino ovat sama henkilö. I know….
  4. Kun en koskaan ymmärrä kuvasuhteita. Pixelit, cm, image size ja quality. Aina yhtä hämmentäviä. Huomasin sen uutta banneria hinkatessa.
  5. Kun luulin että Vermont on Kanadassa. Tämä ilmeni kun pelasimme peliä jossa piti nimetä mahdollisimman monta Yhdysvaltojen osavaltiota.
  6. Joka kerta kun lausun Macaulay Culkinin nimen, joka jostain syystä tapahtuu useammin kuin kuvittelisi. 
  7. Aina kun joudun tankkaamaan. Jokin siinä operaatiossa saa minut aina ihan puihin, eikä asiaa auta se, että olen esimerkiksi koittanut joskus tankata autoa rekan bensaletkulla.
  8. Kun luulin että Mustang on autonvalmistaja, eikä Fordin mallin nimi.
  9. Kun pelasimme automatkalla peliä, jossa piti keksiä mahdollisimman monta ruokaa k-kirjaimella ja aloin muistelemaan, että eikös ole sellainen kuin Keisarin leike? Pojat totesivat, että ei ole ja ihmettelin kun omaan korvaan kuulostaa niin tutulta. ”Ettet vain ajattelisi nyt keisarileikkausta?” ”ei helvetti…” 

Muistuuko teillä vastaavia tilanteita mieleen? Älkää please kertoko, että olen ainoa idiootti!

DSC_5249.jpg

DSC_5219.jpg

DSC_5241.jpg

dumb3.jpg

Body – Zalando/Topshop, Shorts – Vintage Levi’s

Pictures: Tomi Taskula

Kommentit (28)
  1. Haha mahtava tää keisarin leike :DDDDDD Pakko kysyy että mitä tuo sun huulipuna on? Niin kauniin väristä! Toivottavasti joudat vastaamaan:) Muutenkin meikkitutoriaali olis mukava kun sulla on niin nätti ja oman lainen meikkaustyyli.

    1. Ai kiitos, en ikinä ole ajatellut että mulla olisi omanlainen meikkaustyyli, mutta voin hyvin tehdä tutorialeja. Huulipuna on tämän hetkinen ehdoton lemppari Urban Decayn Heartless-sävy. Se toimii ehkä vielä paremmin, kun ei ole päivetystä, sillä ruskettuneen ihon kanssa siitä tulee vähän liian Barbie 😀

  2. Kaveri kertoi joskus mulle matkustaneensa Etelä-Suomesta Pohjois-Suomeen ja ihan vakavalla naamalla kysyin että ”tuliko pahakin jetlag?” kaverin ilme oli siinä vaiheessa aika epäuskoinen.
    Pienenä luulin myös että sokkotreffeille mennään oikeasti silmät sidottuna, joten olin aika järkyttynyt kun luin naistenlehdestä jonkun pariskunnan rullaluistelu-sokkotreffeistä. Moni onkin kaveripiirissä sanonut että värjättyäni hiukset mustasta blondiksi, vastaa uusi hiusväri vihdoin luonnettani 😀

    1. 😀 voiei! Mäkin luulin jostain syystä pienenä että sokkotreffeille mennään silmät sidottuna. 

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *