Kun kaikki on pienestä kiinni

Hyppäsin eilen Patrickin kyytiin kaupungilta. Meidän oli tarkoitus mennä mustikkamaalle kuvailemaan. Hakaniemen torille kääntyessämme kulman takana olikin auto pysähtyneenä. Teimme äkkijarrutuksen ja saimme auton pysähtymään juuri ennen kuin olisimme osuneet seuraavaan autoon. Juuri kun ehdimme hengähtää läheltä piti -tilanteen takia, tunsimme että joku tulee kovalla vauhdilla meidän peräämme. 

Takaatuleva auto oli suuri hinausauto ja se tuli kovalla voimalla. Olimme niin lähellä edessä olevaa autoa, että räsähdimme samalla sen takaosaan. Mitään ei onneksi käynyt, lukuunottamatta kovia iskuja niskatukeen meillä ja edessä olevassa autossa. Autokin oli tilanteen jäljiltä vielä ajokunnossa, vaikka takaosa oli rytyssä, valot olivat hajalla ja etuosa lommoilla.

Kuitenkin hetken ehdin jo kuvitella, että se on menoa nyt. 

En ollut aiemmin ollut missään autokolarissa, joten olo on vieläkin vähän kummallinen. Mietin moneen kertaan, mitä olisi voinut käydä jos meillä ei olisi ollut turvavöitä. Olen aina todella tarkka turvavyön käytöstä ja taksimatkoillakin olen se ärsyttävä tyyppi joka pyytää muitakin laittamaan vyöt kiinni. Kuitenkin tämän tapauksen jälkeen muistaa taas, miksi se on niin tärkeä. 

Kävimme Dextrassa vielä tarkistamassa, ettei kolauksesta tullut mitään vammoja, eikä pääkään enää jomota tänään. Säästyimme siis todellakin säikähdyksellä. Nyt on kuitenkin vähän sellainen Frendien Rossin newfound respect for life – tyyppinen olo. Ja tietysti hurjan kiitollinen olo, ettei mitään sattunut. Se olisi voinut olla niin pienestä kiinni. 

Pictures: Sara Vanninen