Suvaitsevaisuutta lisää

Kun muutama päivä sitten kuulin Pori Jazzin nyt jo entisen toimitusjohtajan kommentit siitä, kuinka hän ei usko että homoja on, on vain homoutta, aloin kihistä raivoa. Päällimmäisenä tunteena oli kuitenkin epäusko. En voinut kuvitella, että vielä vuonna 2018 voi joku oikeasti ajatella näin. Kun olin siinä ärsyyntynyt tarpeeksi pitkään, yritin vetää happea ja miettiä että tällaisia tyyppejä on varmaan vielä aika paljon Suomessa. Yritin taas muistaa, että ihmiset tekevät parhaansa ja asenteet ovat sellaisia mitkä on yleensä opittu jo nuorena. Nyt on aika taas ottaa pää sieltä pensaasta ja todeta ettei vielä olla niin pitkällä kuin haluaisi.

Olen itse kasvanut varmaankin poikkeuksellisen liberaalissa ympäristössä, ainakin koko Suomen mittakaavassa. Meidän taloyhtiö oli sellainen, jossa kaikki asukkaat tunnettiin nimellä. Parin muun perheen lisäksi siellä asui myös lesbopari ja homopari. Tanssiopettajallani oli myös naisystävä. Muistan elävästi kun joskus lapsena olin kuullut homo-sanan haukkumatarkoituksessa ja käytin sitä ensimmäistä kertaa itse, vailla sen parempaa tietoa siitä mitä se tarkoittaa.

Isäni kysyi, että miksi ihmeessä käytän sitä sanaa? Tiedänkö mitä se tarkoittaa? Vastasin varmaan, että jotain tyhmää tyyppiä. Hän kertoi minulle, mitä se oikeasti tarkoittaa ja otti esimerkiksi vielä naapurimme ihanan pariskunnan. Muistan hämmentyneeni silloin. Minkä takia sitä oikein käytettiin haukkumasanana? Hehän olivat yksiä kivoimpia tyyppejä, joita olin koskaan tavannut. 

Minusta on kasvatettu suvaitseva. Olen itse seurustellut vain poikien kanssa, mutta en näe omalla kohdallani sukupuolta mitenkään määrittävänä tekijänä siinä, kehen ihastuu. Tuntuu ihan käsittämättömältä, että edelleen löytyy tyyppejä joiden mielestä samasta sukupuolesta kiinnostuminen on asia, josta voi eheytyä. Uskon kuitenkin vakaasti, että tämä on asia jossa otetaan suuria harppauksia lähivuosina. 

Tänä vuonna tuntuu että pride näkyy ja kuuluu enemmän kuin koskaan aiemmin. Kauppojen hyllyt täyttyvät sateenkaaritavarasta ja itsellenikin on tullut kutsu jo useampaan pride-juhlaan. Oli ihanaa huomata, kuinka Pori Jazzin hallitus reagoi ja myönsi Ruotsalan valinnan toimitusjohtajaksi olleen virhe. Jos jotain positiivista tästä voidaan löytää, on se että tällainen mediahuomio ehkä herättää myös heitä, ketkä eivät ole koskaan joutuneet näitä kysymyksiä miettimään. Ehkä joku alkaa kyseenalaistaa omia esimerkiksi vanhemmiltaan opittuja arvoja tämän myötä.