Eroottisen tantran työpaja

Saimme ystäviltäni lahjaksi 30-vuotislahjaksi eroottisen tantran työpajan. Olemme käyneet aiemmin kotona keskustelun siitä, minkälainen päivä on luvassa. Totesin että se on luultavasti enemmän luento-tyyppinen päivä, jossa meille käydään teoriajuttuja läpi ja saamme sitten kotiin vietäväksi harjoituksia. Pakkasin muistiinpanovälineet mukaan, enkä oikein osannut odottaa mitään. 

Saavumme paria minuuttia vaille paikanpäälle Vallilaan joogakoulu Nathaan ja meidät ohjataan pukuhuoneisiin. Puna nousee saman tien kasvoilleni ja kysyn, olisiko pitänyt ottaa jotain erityistä vaatetta mukaan? Saan kuitenkin ystävällisen hymyn ja vastaukseksi ”ei, kunhan on mukavat ja rennot vaatteet päällä”. Katson poikaystävääni pillifarkuissa pahoitellen ja sen jälkeen joogasalia, joka on täynnä ihmisiä treenivaatteet päällä istuskellen matoilla. 

Nappaamme omat matot ja muut tiivistävät niin että pääsemme rinkiin mukaan. Ryhmä on yllättävän suuri, noin 30 henkilöä. Katselen muita osallistujia ja totean että porukkaa on ihan laidasta laitaan. On eri ikäsiä pariskuntia, ystäviä ja yksin tulleita. Ikähaitarikin on laaja. Olimme juuri naureskelleet ajatukselle siitä, jos joku tuttu pariskunta olisi samalla kurssilla. Ja kuinka ollakaan, viimeisenä saliin saapuu Kriselda poikaystävänsä Joonaksen kanssa. 

Kun katseeni kohtaa heidät, näen kuinka Joonaksen pokka pettää ja yritän itse pidätellä nauruani. Salissa on odottava tunnelma ja hiirenhiljaista. Lopulta vetäjä alkaa kertoa rauhallisella äänellä päivän kulusta. Edessä on kuusi tuntia erilaisia harjoituksia, filosofian avaamista ja rentoutumista. Aloitamme päivän rentoutumisharjoituksella, missä keskitymme omaan hengitykseen silmät kiinni. 

Sen jälkeen nousemme ylös ja alamme rentouttaa lantiota erilaisilla liikkeillä. Minun on yllättävän vaikeaa rentoutua ja hullutella. Taustalla soi suomireggae ja kävelemme ympäri salia heilutellen lantiota puolelta toiselle. Tunnen itseni typeräksi ja jäykäksi. Harjoitus tuntuu piinallisen pitkältä. Missä vaiheessa kadotin heittäytymiskykyni?

Vihdoin esimmäinen harjoitus on ohi ja pääsemme makaamaan omille patjoillemme silmät kiinni. Teemme syvärentoutusharjoituksen ja pääsen totaalisen irtautuneeksi ruumiistani. Kun vetäjä käskee antaa ruumiin ääriviivojen kadota, tunnen voimakkaasti sulautuvani ympäristööni. Alan uskoa, että tulen saamaan päivästä vielä paljon irti. 

Jossain vaiheessa meille jaetaan lasit, joissa on muutama hedelmän pala. Ajattelen sen olevan välipala ja alan ahtamaan mangon palasia suuhuni. Yhtäkkiä havahdun siihen että KUKAAN muu ei ole koskenut siihen paitsi minä ja poikaystäväni. Kun olemme kummatkin melkein syöneet kaikki hedelmät lasista, alan kuiskia ettei niitä varmaan olisi saanut syödä vielä. Salissa on taas hiirenhiljaista ja kukaan ei kommentoi hedelmäkuppeja mitenkään. Tunnen oloni taas erittäin vaivaantuneeksi kun katson omaa lasiani, jossa on vain muutama viinirypäle jäljellä. 

Lopulta ohjaaja rikkoo hiljaisuuden ja puhuu siitä, kuinka harvoin keskitymme esimerkiksi ruokaan kaikilla aisteillamme. Koen piston sydämessäni ja naurattaa samalla se, että olemme ehtineet jo tuhoamaan melkein kaikki hedelmät. Yritän peitellä lasiani ottamalla sen kouraani, mutta tuntuu että kaikki tietävät minun syöneen sen jo melkein tyhjäksi. Lopulta saamme ensin haistella niitä ja lopulta syöttää toisillemme ne niin että syöjän silmät on kiinni. Koen kurssin ensimmäisen ahaa-elämyksen. En muista milloin olisin syönyt niin hyviä viinirypäleitä. Tuskin koskaan. Alan päästä jyvälle tästä aistillisuudesta. 

Heti kun olen päässyt mukavuusalueelleni, minut riuhtaistaan sieltä pois. Menemme piiriin, jossa joudun koskettelemaan vieraiden miesten käsiä silmät kiinni. Olen aina tiennyt, että olen tarkka omasta tilastani ja kaihdan kosketusta, mutta huomaan silti yllättyväni siitä kuinka vaikealta harjoitus tuntuu. Yritän rationalisoida tilannetta itselleni ja miettiä, mikä saa oloni niin epämukavaksi. En tiedä.

Yritän heittäytyä tilanteeseen huonolla menestyksellä. Ohjeena on kosketella toisen käsiä niin, kuin kuvittelisi toisen haluavan niitä koskettavan. Päädyn pitämään toista käsistä kiinni. Kätemme ovat hikiset ja sydämeni lyö kolmeasataa. Raotan silmiäni ja katson vieressäni olevaa naista. Hän hieroo ja hyväilee miehen käsiä varmoin ottein kuin manikyyrin rasvausoperaatiossa. Mietin pitäisikö minunkin tehdä jotain vastaavaa. En kykene. Tyydyn pitäytymään tässä kiusallisessa käsistä kiinni pitämisessä. 

Meille olis sanottu, että mitään intiimiä ei tulla tekemään päivän aikana. Tekee mieli huutaa että TÄMÄHÄN ON IHAN TAJUTTOMAN INTIIMIÄ. 

Päivän aikana joudun tekemään monia asioita, jotka tuntuvat ihan ylitsepääsemättömän vaikealta. Kuten esimerkiksi katsomaan tuntematonta ihmistä silmiin kiusallisen pitkään. Huomaan defenssien nousevan, sillä minun on aluksi vaikea pitää pokkaa näissä tilanteissa. Lopulta vaikeusastetta lisätään niin, että tuijotukseen lisätään käsistä kiinni pitäminen ja aletaan olla rajusti omalla epämukavuusalueellani.

Joidenkin kohdalla on helpompi rentoutua kuin toisten. Kun joku on täysin aseeton ja läsnä siinä tilanteessa, voi itsekin rauhoittua. Suuremman osan kohdalla olen kuitenkin äärimmäisen kiusaantunut. Mietin, että luultavasti oma kiusallisuuteni tekee myös heidän olonsa vaikeammaksi. 

Eniten yllättää se, kuinka vaikealta tämä kaikki tuntuukaan. Olen kuitenkin tanssinut puolet elämästäni ja kontakti-impro on tuttua. Rakastin pienenä myös teatteria ja minun oli helppo laittaa itseni likoon. Kuitenkin silloin kyseessä on joku rooli, minkä taakse voi piiloutua. Nyt tässä oltiin ihan vain omina itsenämme egoista riisuttuina ja se jos jokin oli pelottavaa. 

Päivän päätteeksi takkini oli aivan tyhjä ja tajusin kuinka paljon minulla onkaan harjoiteltavaa. Huomasin myös, kuinka paljon helpompi oli yhtäkkiä katsoa tuttuja ihmisiä silmiin. Kun ystäväpariskunta tuli illalla syömään ja paasasin siitä kuinka minut oli yllättänyt se, kuinka kavahdan kosketusta, sanoi ystäväni että ”eihän se voinut tulla sulle yllätyksenä!”.  Niin, ei kai. Mutta olen aina kuvitellut että pystyn tilanteen vaatiessa heittäytymään ennakkoluulottomasti mihin vain. Näköjään siinä onkin vielä hurjan paljon opeteltavaa. 

Tuntui kuitenkin äärimmäisen hyvältä joutua oman mukavuusalueen ulkopuolelle, ja veikkaan että viikonloppuna oppimien asioiden sisäistämiseen menee vielä tovi. Halusin kuitenkin kirjoitella heti fiiliksiä teille, sillä tämä on ainakin omassa kaveripiirissä herättänyt hurjan paljon mielenkiintoa.