Alitajuntasi voima

Kerroinkin jo aikaisemmin katsoneeni sellaisen dokumentin kun ”Mielen salattu voima”. Rakastan erilaisia dokumentteja ja tämä oli vielä aiheesta, josta olen erittäin kiinnostunut. Siinä oli tutkittu paljon sitä, kuinka ihmisen alitajunta on yhteydessä terveyteen. Esimerkkinä tapaus, jossa Parkinsonin tautia sairastavalle henkilölle oli tehty lumeleikkaus. Hän luuli saaneensa oikeaa hoitoa, ja hänen oireensa paranivat lähes huomaamattomiksi vuoden kuluessa.

 Dokumentissa kerrottiin muistakin mielenkiintoisista kokeista. Toinen esimerkki oli pojasta, joka oli masennuslääkkeiden testiryhmässä. Hänellä oli tullut riita tyttöystävänsä kanssa, jonka seurauksena hän oli syönyt kaikki jäljellä olevat masennuslääkkeensä. Hän tuli kuitenkin katumapäälle ja meni terveyskeskukseen yliannostuksen takia. Pojan syke oli laskenut kriittisesti ja häntä pidettiin tiputuksessa monia tunteja. Hengenvaarallinen tila ei kohentunut millään konstilla. Lopulta lääkärit saivat yhteyden masennuslääkkeitä testaavaan ryhmään, ja selvisi että poika oli saanut lumelääkettä koko ajan. Pojan kuultuan tämän, hänen tilansa koheni samantien ja syke palautui normaaliksi.  Jos joku haluaa katsoa tuon, niin muistaakseni se tulee vielä uudestaan ensi tiistaina. EDIT: Lukija vinkkasi, että se onkin  3-osainen dokumenttisarja, josta siis seuraava osa nähdään tiistaina. Varmaan Areenasta näkyy kaikki osat 🙂 http://teema.yle.fi/ohjelmat/juttuarkisto/mielen-salattu-voima Aloin miettimään, voinko paremmin kun syön värikästä lähiruokaa einesruokien sijaan myös sen takia, että kuvittelen sen tekevän parempaa keholleni. Placeboa tai ei, tärkeintä että itsellä on hyvä olla. 

Lähiruokaa parhaimmillaan
Einesruokaa pahimmillaan

Ihmisen mieli on siis todella voimakas, ja sillä on nyt myös todistetusti todella suuri merkitys terveyteen. Mielestäni oli pelottavaa, kuinka ihmiset pystyvät kehittämään itselleen fyysisiä oireita. Jos esimerkiksi jonkun lääkkeen sanotaan aiheuttavan huonovointisuutta, tai oksentelua, vaikka näin ei todellisuudessa olisi, ihminen luultavimmin tulee huonovointiseksi ja oksentelee. Tällaista sanotaan noceboksi.  Miettikää siis mitä ajattelette omasta kehostanne, koska sillä on yhteys siihen, millaiseksi se muokkautuu. Jos treenaatte jotain tiettyä tavoitetta kohti, yrittäkää visualisoida se tavoite mielessäni mahdollisimman tarkasti. Jos et pysty näkemään itseäsi edes mielessäsi voimakkaana/hoikkana/kurvikkaana tai mihin ikinä pyritkään, on sen saavuttaminen todella hankalaa.

Alitajuntaanhan on vaikea suoranaisesti vaikuttaa, mutta omiin ajatuksiin tietysti voi. Pienenä tein usein myös sellaisia aarrekarttoja, joihin leikkelin lehdistä kuvia ja sanoja jotka kuvastivat sitä mitä seuraavalta vuodelta toivoin. Sen jälkeen laitoin sen johonkin sellaiseen paikkaan, jossa näin sen päivittäin. Vaikka kuulostaa ehkä huuhaalta, oli se todella tehokas keino. Pitäisi tehdä taas tuollainen!

Kommentit (13)
  1. Jep, itse katsoin kyseisen dokkarisarjan jo silloin kun joskus vuoden päivät sitten näytettiin ja kyllähän se paljon ajatuksia herättää. Suosittelen ehdottomasti tuon Yle Areenasta katsomaan. 🙂

    1. Ai se on vanha! 🙂 Mulla on vielä viimenen osa katsomatta, odotan innolla sitä! Ainakin 2 ensimmäistä on laajentanut omaa näkökulmaa melkoisesti.

  2. ProjectMe2013
    10.12.2012, 20:55

    Mietin tuota lumevaikutusta juuri eilen. Lopetin todella pitkäaikaisen pepsi-maxin juomisen viikko sitten ja olen tuntenut oloni paremmaksi kuin aikoihin. Mutta johtuuko se sitten tuosta lopettamisesta vai siitä, että oletanko nyt voivani paremmin, sitähän ei voi tietää 🙂

    1. Niinpä! Nää on mielenkiintoisia juttuja! Mutta tärkeintä on, että voit paremmin;)

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *