Asennemimmeiltä rohkeutta

Kaupallinen yhteistyö: Löfbergs Lila

Kirjoitin aiemmin rohkeudesta ja siitä, minkälaisissa tilanteissa olen ollut rohkea. Kun mietin rohkeaa naista, mieleeni nousee kaksi vahvaa naista lähipiiristäni, Satu ja Sofia. Heillä on niin sanotusti munaa. En haluaisi käyttää tässä yhteydessä näin toiseen sukupuoleen viittaavaa adjektiivia, mutta se vain kuvaa heidän asennetta mielestäni parhaiten. 

Kun kaipaan itse pientä itsevarmuusboostia, menen mielessäni sellaiseen ”miten Satu/Sofia toimisi tässä tilanteessa”-modeen. Olen välillä jopa ärsyttävän arka joissain tilanteissa ja harmittaa kun joskus Satu on joutunut puolustamaan minua jossain tilanteessa kun en ole itse kehdannut. Sellainen terve omanarvontunto kun olisi kaikilla hyvä olla. 

Eniten tätä minulta on puuttunut työelämässä, ja esimerkiksi palkkakeskustelut ovat kamalinta mitä tiedän. Halusinkin vähän haastatella näitä ystäviäni aiheen ympäriltä ja kutsuin heidät drinkeille. Tein ”espresso” Martineja. Koska minulla ei ole espressokeitintä, kokeilin miltä ne maistuisi vahvalla tummapaahteisella kahvilla. Lopputulos oli todella hyvää, joten toimii ehdottomasti näinkin!

Espresso martini

1 shotti espressoa tai hiukan vahvempaa tummapaahteista kahvia (käytin itse Löfbergsin Crescendoa)

2 cl Kahvilikööriä

4 cl Vodkaa

Jäitä

Päälle kolme kahvipapua

Laita kaikki ainesosat shakeriin muutaman jääpalan kanssa (myös ihan normaali tiivis juomapullo toimii, mikäli ei omista shakeria) ja ravista kunnolla. Kaada ilman jäitä lasiin ja koristele kahvipavuilla. 

Kun kyselin ystäviltäni rohkeudesta, päädyimme pohtimaan rohkeuden käsitettä. Asiat, joiden takia minä pidin heitä esimerkiksi rohkeina, ei heidän mielestään välttämättä kertoneet mitään rohkeudesta. Ne sattuivat olemaan sellaisia, joiden tekijöitä on totuttu pitämään rohkeina meidän yhteiskunnassamme. Jos heitä ei ole kuitenkaan jännittänyt lainkaan näitä juttuja tehdessä, voiko silloin puhua rohkeudesta? Heidän mielestään rohkeutta on tehdä asioita pelosta huolimatta ja osata ottaa vastaan epäonnistumisia ja vastoinkäymisiä. On myös rohkeutta olla ylpeästi oma itsensä maailmassa, jossa joka puolelta tulee erilaisia viestejä siitä, millainen sinun tulisi olla.

Minua usein sanotaan rohkeaksi, sillä pukeudun juuri niin kuin haluan, muiden mielipiteistä huolimatta. En ajattele tätä rohkeutena, koska en ole edes tajunnut etteivät kaikki uskalla laittaa juuri niitä vaatteita päälleen mitä haluaisi. Ehkä joskus nuorempana se on vaatinut minultakin rohkeutta, ja olen sen silloin tehnyt ja ymmärtänyt ettei maailma kaadu jos joku arvostelee vaatteitani tai katsoo vähän pidempään. Mitäs sitten?

Tulimme siihen lopputulokseen, että heidän mukavuusalueensa on ehkä suurempi kuin muilla ihmisillä, jonka takia heille tavalliset teot näyttäytyvät rohkeutena. Kun kysyin, ovatko he aina olleet tällaisia, muistelevat kummatkin olleensa jo pienenä esimerkiksi sosiaalisissa tilanteissa rohkeita. Aloin miettiä, kuinka paljon tähän on mahdollisesti vaikuttanut se, että kumpikin heistä on asunut lapsena ulkomailla? Onko tietynlainen nöyristely niin kulttuurisidonnainen asia, että kun sitä ei tee, näyttäytyy jotenkin poikkeavan rohkeana? Onko heidän ollut pakko poistua jo pienenä omalta mukavuusalueeltaan, saadakseen esimerkiksi ystäviä vieraassa maassa? 

Kun kysyin vinkkejä siihen, miten rohkean asenteen voisi oppia, kehoittivat he aloittamaan pienillä hypyillä oman mukavuusalueen ulkopuolelle. Sen on kuin kehä, joka laajenee joka kerralla kun tekee jotain rohkeaa. Aina kun on harpannut oman ympyränsä ulkopuolelle, on se oma liikkumistila taas hiukan isompi. Sen jälkeen sellaiset asiat, jotka ovat joskus vaatineet rohkeutta, tuntuvatkin ihan tavallisilta jutuilta. Itsensä ylittämisestä tulee myös niin voittajafiilis, että tunteeseen jää helposti koukkuun. 

Satu sanoi myös hienosti, että on helppoa olla rohkea, kun ympärillä on hyvä tukiverkko. Kun yrittää jotain, jossa epäonnistuukin, tietää silti ettei tärkeimmät asiat muutu kuitenkaan. 

Kun sanoin pelkääväni joskus sitä, että olen rohkean sijaan röyhkeä, neuvoivat he miettimään, ajateltaisiinko miehestä siinä tilanteessa että hän on röyhkeä? Kun tiedät oman arvosi ja koet perustelluksi esimerkiksi palkankorotuksen, ei ole röyhkeyttä myöskään pyytää sitä. On usein myös kiinni siitä, miten asian esittää ja muotoilee. Voi olla samaan aikaan nöyrä, ja tietää mitä itselleen kuuluu ja mitä ansaitsee.