Beach Blonde

DSC_8225.jpg

Kaupallinen yhteistyö: Garnier Truly Blond

Muutama viikko sitten pääsin hiusmalliksi kuvauksiin, jossa stailattiin 4 eri vaalean tukan ilmettä: beach blonde, natural blonde, platinum blonde ja classic blonde. Ei ole varmaan vaikea arvata, että omat hiukseni edustivat beach blonde-lookkia. Päivä oli kaikin puolin todella onnistunut ja olin oikein tyytyväinen meikkiin, hiuksiin ja stailaukseen.

Oli hassua huomata, kuinka paljon bloggaaminen on tuonut itsevarmuutta kameran edessä olemiseen. Muistan kun aikoinaan ammattivalokuvaajan eteen meneminen oli kauhistuttavinta mitä tiesin. Kommentit olivat luokkaa ”koita rentoutua”, ”älä ajattele kameraa” ja lopputulos oli kasa kiusallisen jäisiä kuvia. Nyt en meinannut uskoa korviani kun stailaaja ja valokuvaaja kehuivat, kuinka luontevasti liikun kameran edessä. Suuri osa tästä luontevuudesta tuli varmasti siitä, että koin oloni mukavaksi tässä stailauksessa.

Pohdin päivän aikana myös omaa suhdettani vaaleaan hiusväriini ja totesin, että siitä on tullut melko vahva osa omaa identiteettiäni. Nyt tuntuu kummalliselta ajatella, että olen ollut monta vuotta mustatukkainen. Se ei sopisi jotenkin persoonaani lainkaan enää tänä päivänä. Rakastan sitä, että hiukset ovat huolettoman näköiset ja luonnolliset. Se antaa mielestäni mahdollisuuden hullutella meikillä ja vaatteilla, ilman että kokonaisuudesta tulee liian puunatun oloinen. Aurinkon raidoittamat hiukset näyttävät mielestäni parhaimmilta juuri suurilla laineilla, tai lettikampauksissa, kun eri sävyt pääsevät oikeuksiinsa.

Minulle toteutettiin Beach blond –lookki, jossa yhdistyvät tulevan hellekauden kiinnostavimmat trendit. On hieman boheemiutta, mokkanahkaa, farkkua.  Täältä pääset katsomaan valmiit kuvat studiosessiosta ja ohjeet Beach Blonde- lookin toteuttamiseen. Täällä voit käydä testaamassa, mikä look kuvaa sinua parhaiten. Tein itsekin testin ja senkin mukaan olen beach blonde! ”Olet cool ja rento ja rakastat hauskanpitoa. Elämässä kuuluu pitää hauskaa ja tutustua uusiin paikkoihin. Olet reissannut maailman joka kolkassa. Olet boheemi beach girl, joka antaa uuden merkityksen sanoille ”cool” ja ””trendikäs”. Valitset ennemmin tennarit kuin korkkarit ja hiuksesi ovat kiharat suorien sijasta. Olet Beach Blonde! ”

DSC_8228.jpg

DSC_8233.jpg

DSC_8295.jpg

DSC_1024.jpg

TallennaTallenna

TallennaTallennaTallennaTallenna

TallennaTallenna

Kommentit (4)
  1. Siun hiukset on kyllä ihanat! Värjättiinkö siis tuolla kuvassa näkyvällä Garnierin värillä? 🙂 

    1. Kiitos! Ei värjätty 🙂 tää on ihan luonnon väri 🙂

  2. Ihastuttavia kuvia!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *