Bloggaajien epäreilut tulot

desktop.jpg

Bloggaajien ansiot tuntuvat edelleen kohisuttavan, vaikka ammattinimike ei enää ihan nuori olekaan. Sara kirjoitti loistavan postauksen blogimainonnasta ja sen läpinäkyvyydestä tällä viikolla. Olen myös läpinäkyvyyden kannalla, ja maksetuista mainoksista tulee mielestäni olla merkintä. Jäin kuitenkin pohtimaan sitä, minkä takia bloggaajat saavat yleensä kaikkein eniten kuraa niskaan yhteistyökuvioista?

Olen ollut muutamien lehtien toimituksissa mukana ja voin kertoa, että aivan samalla tavalla toimittajat ovat saaneet ilmaiseksi esimerkiksi kosmetiikan testiin. Tuntuisi jokseenkin humoristiselta lukea muotilehdestä jokaisen huulipunan kohdalta (*saatu ilmaiseksi toimituksen kautta). Lehdessä on vielä mukana mainostajien rahat, jotka tuovat oman lusikkansa soppaan. 

Faktahan on kuitenkin se, että jos haluamme nauttia asioista kuten naistenlehdistä, urheilutapahtumista, konserteista, televisiosarjoista, festivaaleista, radio-ohjelmista tai laadukkaasti tuotetuista blogeista, ei se ole mahdollista ilman mainostajien rahoja. Ei meidän lipputuotot tuo eturivin musiikkiesiintyjiä Suomeen, eikä lehtien ostamisesta syntyneet tuotot mahdollista niiden toimittamista. Nämä asiat ovat mahdollisia sen takia, että mainostajat haluavat maksaa näkyvyydestä. 

Ketään tuskin häiritsee se, että sponsoreiden kuvat näkyvät festivaalin mainoksissa tai urheiluseuran paidassa näkyy joku logo. Se on suoraa, rehellistä ja kaikille selvää näkyvyyttä. Aivan samanlaista, kuten blogimainontakin parhaimmillaan. Siitä ilmoitetaan postauksen alussa, ja tuote näkyy konseptiin sopivalla tavalla. Kun tätä vertaa esimerkiksi televisiosarjoissa näkyvään tuotesijoitteluun tai tiettyjen brändien suosimiseen vaikkapa muotilehdissä, on blogimainonta mielestäni paljon rehdimpää. 

Mietitäänpä maailma, jossa meillä ei olisi minkäänlaista mainostusta. Aika moni kulttuurin osa jäisi kokonaan pois. Kukapa olisi valmis maksamaan  lukuoikeudesta blogeihin tai triplahintaa festarilipusta? Tuskinpa kamalan moni. Silti tuntuu hiertävän se, että joku tätä toimintaa rahoittaa, jotta kaikilla meillä olisi halvalla tai jopa täysin ilmaiseksi mukavaa tekemistä. Eikö ole parempi, että joku toinen hoitaa maksun puolestasi? 

Joten minua kiinnostaa, mikä siinä blogeissa mainostamisessa edelleen niiiiin paljon ärsyttää? 

Kommentit (66)
  1. Villi ehdotus bloggaajille, laittakaa hyvä kiertoon ja arpokaa saamanne tavarat kun ette niitä enää tarvitse! Esim. just Stokke Mewborn setit yms. jotka selvästi poistuu käytöstä. Kaikki voittais ja hyvä mieli lukijakunnan kesken.

    1. Hyvä idea! 🙂 varsinkin just lastentarvikkeiden osalta! Ne kun jää kuitenkin pieneksi jossain vaiheessa.

  2. Surettaa, ettei bloggaaja vaivaudu vastaamaan hyviin, perusteellisiin kommentteihin, jotka kertovat hänelle erittäin hyvin vastauksia postauksessa esitettyihin kysymyksiin. Herää kysymys siitä, kiinnostaako mikään perustelu asiaan, vai haluttiinko tässä vain möyhätä kuinka ranccaa bloggaajan elämä on. Sääli.

    1. Koska hyviä kommentteja on tullut niin paljon, en ole ehtinyt vastaamaan vielä kaikkiin ajatuksella 🙂 tekstissä ei missään vaiheessa väitetty bloggaajan elämän olevan rankkaa. 

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *