Byron Bay

DSC_9577.jpg

Byron Bay on ollut omalla listallani jo monta vuotta. Se on oikeastaan ollut houkuttelevampi Aussi-kohde, kuin esimerkiksi Sydney. Tietynlainen lungius ja boheemius viehättää, eikä maisematkaan ole pöllömmiltä näyttäneet muiden kuvia katsellessa. Kaikki, joille olen sanonut haluavani mennä käymään siellä, ovat sanoneet samaa ”you will love it”. 

Starttasimme aamulla Suomi-poppoolla auton ja köröttelimme noin tunnin verran Gold Coastilta Byroniin. Paikkojen välillä on tunnin aikaero, mikä tuntuu ihan käsittämättömältä suomalaiselle. Vaikka lähdimme todella aikaisin aamulla, oli kello jo lähempänä lounasaikaa ollessamme perillä. Menimme brunssille ihastuttavaan Folk-ravintolaan, jossa oli tyylikkään sisustuksen lisäksi myös taivaallista ruokaa!

Aamupäivä oli todella synkkä, pilvinen ja sateinen, jopa hiukan kylmä. Kävimme pyörimässä liikkeissä ja tuijottelemassa maisemia. Kun olimme kavunneet majakalle, alkoi sääkin selkiintyä ja lopulta iltapäivästä tuli todella kuuma. Kävimme Annan kanssa jopa pyörähtämässä vedessä lonkkareiden kanssa. 

Iltapäivällä treffattiin vielä täällä reissaava kaveri, ja istahdimme rannan viereiselle nurmikolle kuuntelemaan miestä, joka soitti kitaraa ja lauloi. Tänne on kyllä varmaan päästävä vielä joskus uudestaan vähän pidemmäksi aikaa. 

DSC_9503.jpg

DSC_9505.jpg

DSC_9527.jpg

DSC_9529.jpg

DSC_9533.jpg

DSC_9536.jpg

DSC_9554.jpg

DSC_9542.jpg

DSC_9543.jpg

DSC_9557.jpg

DSC_9591.jpg

DSC_9611.jpg

DSC_9574.jpg

DSC_9616.jpg

DSC_9623.jpg

DSC_9630.jpg

DSC_9589-2.jpg

DSC_9595.jpg

DSC_9620.jpg

Kommentit (2)
  1. Ihania kuvia Ellu! Tulipa kuume matkustaa tuonne päin maailmaa!

  2. Siis Byron on jotenkin niin koukuttava! Mä en eka tykännyt siitä yhtään, meni hermot kaikkiin backpacker travel agencyjen myyjiin kadulla jne, mutta jotenkin vaan koko ajan buukkailin extraöitä hostellista ja lopulta taisin olla siellä yli viikon 🙂 Ihanaa, et kävitte Folkissa. se ja Combi oli ehottomasti omia lempparikahvilat Byronissa. Hahah ja tunnin aikaeroa vielä huikeempi on puolen tunnin aikaero, joka muuttui parin päivän päästä puolentoista tunnin aikaeroks, tää siis Northern Territorystä Western Australiaan siirryttäessä ja kesäajan just vaihtuessa 🙂 Innolla ootan postauksia Melbournesta, sinne kun on itellä suunta vasta tammikuun lopulla!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *