California Road Trip

Onko jollain muulla suunnitelmissa road trip Jenkeissä? Ajattelin kertoa hiukan meidän reissusuunnittelmia etukäteen, jos tästä olisi vaikka jotain hyötyä samanlaisesta matkasta haaveileville. Lentoja etsiessä kannattaa olla kärsivällinen, eikä tyytyä ensimmäiseen vaihtoehtoon. 

 

Käytän itse yleensä monia eri hakupalveluita ja olen myös facebookit lentodiilit- ryhmässä, johon päivitetään aina kaikki halvimmat tarjoukset. Siellä on ollut mm. lentoja Meksikoon ja takaisin 115 eurolla. Hakukoneissa käytän Kilroyta, ebookersia, supersaveria ja Momondoa. Pohtimisen arvoista on myös, haluaako lentää edestakaisin vai tullako tähän suuntaan toiselta kentältä? Yleensä viikonloppuisin lentojen hinnat ovat kaikkein kalliimpia, joten kannattaa kokeilla myös eri päivämääriä mikäli aikataulusi joustavat yhtään. Päätimme, että lennämme ensin San Franciscoon ja vietämme siellä pari päivää. Vuokraamme sieltä auton ja ajamme rannikkoa pitkin alaspäin. Siinä on paljon kivannäköisiä paikkoja, jossa ajattelimme pysähdellä. Ensimmäinen pidempi pitstoppi on kuitenkin vasta Los Angelesissa. Auton vuokrasimme Alamolta, koska sitä oli suositeltu todella paljon. Halvimmillaan autonvuokrauksessa oli pärjännyt parilla sadalla eurolla. Me otimme vähän isomman auton, mutta sekään ei ihan hirveästi maksanut.

 

Losin jälkeen suuntaamme Las Vegasiin, jossa olemme 2 yötä. Kuulimme, että Vegasissa on usein ihan huipputarjouksia hotellien suhteen. Löysimmekin ihan mahtavan hotellin, jonka oikea hinta oli 970 € yöltä, ja me saimme sen vähän yli sadalla eurolla. Muuten meillä ei olekaan hotelleja kuin kahdelle ensimmäiselle yölle Friscossa ja kahdelle yölle Losissa. Varaan aina majoitukset hotels.com:in kautta, koska siellä on helppo hakea vaikkapa hinnan ja asuinalueen mukaan. Varaaminen on myös näppärää, kun ei tarvitse hotellien omilla sivuilla seikkailla. Siellä on myös usein alennuksia, niinkuin nytkin ja saattaa tällainen budjettireissaajakin päästä hienoihin hotelleihin jos hyvä tuuri käy. 

 

Vegasin jälkeen suuntaamme San Diegoon. Ystäväni lentää takaisin Losista, joten palautamme auton Losin kentälle. Jään itse vielä viikoksi yksin sinne, tosin viimeisiksi päiviksi saan seuraa toisesta ystävästäni joka saapuu vapuksi. En vielä tiedä, miten pärjään Losissa ilman autoa (vai pärjäänkö ollenkaan). Nautin silti hurjasti siitä, ettei kaikki ole suunniteltu liian pitkälle vaan on mahdollista seurata omaa intuitiota ja tehdä spontaaneja asioita. 

 

Suunnitelmatta reissaamisessa on toki puolensa, eikä se kaikille sovi. Olen joskus kävellyt Balilla useamman kilometrin painava rinkka selässä keskipäivän kuumimman helleaallon aikaan etsien hotellia. Itse saattaisin tylsistyä jos olisin samassa hotellissa koko lomani ajan. Toisille se taas on välttämättömyys.

 

Kysytte usein, miten minulla on varaa matkustaa niin paljon. Yksi syy on se, että en ole kovin ronkeli majoituksissa. Minusta nuorena voi yöpyä vaikka missä, kunhan se on turvallisella alueella. Olen muun muassa ollut sellaisessa hostellissa Malesiassa, jossa suihku oli kerrostalon parvekkeella. Ja ei, siinä ei ollut suihkuverhoa. Muistelen kuitenkin suurella lämmöllä tätäkin matkaa, koska saimme hyvät naurut ystäväni kanssa tästä ratkaisusta. Ja usien niissä kummallisimmissa majataloissa on aina kaikkein sympaattisimmat pitäjät. Kerran ”hotellin” omistaja vei minut lääkäriin mopollaan ja laittoi respan kiinni siksi aikaa. 

 

Jälleen kerran kuitenkin totean, että tällaiseen tarvitsee todella avoimen mielen. Pienellä budjetilla ei kannata odottaa taulutelkkaria ja huonepalvelua. Ikkunan alla saattaa olla vaikka kanala ja sängystä puuttua lakanat. Kuitenkin se on mielestäni pieni hinta siitä, että pääsee tutustumaan uuteen kulttuuriin, näkemään upeita paikkoja ja tutustumaan erilaisiin ihmisiin. 

Kommentit (31)
  1. Friscosta alaspäin (n 1,5h ajomatka) tullessa kannattaa pysähtyä Carmel-by-the-Sea –nimisessä paikassa. Suloinen pikkukylä, jonka täyttää lukemattomat taidegalleriat ja ravintolat. Länsirannikon upscale-versio kotimaisesta mökkeilystä 😉

    Myös Santa Barbara on kiva rannikkokaupunki n 1.5h ennen LA:ia. Mutta jos aika on kortilla, varaisin riittävästi aikaa LA:iin.

    Kun lähestytte LA:ia, kannattaa poiketa Camarillossa ns. premium outletissa
    http://www.premiumoutlets.com/outlets/outlet.asp?id=20
    Aivan taivas. Löytyy kaikki jenkkimerkit Nikesta alkaen. Eikä tavara ole tosiaan mitään ”jämäkamaa” (kuten esim. Nykin outleteissa), vaan suurelta osin ihan samaa tavaraa mitä löytyy kaupoista. http://www.yelp.com/biz/uncle-bills-pancake-house-manhattan-beach#query:…. Ja hinnat ovat vain murto-osan kotimaan hintatasosta. Varoitan jo etukäteen, että täällä menee koko päivä! 🙂

    Tai vielä parempi vastaava löytyy LA:sta noin 1,5h länteen http://www.premiumoutlets.com/outlets/outlet.asp?id=6
    Paljon samoja liikkeitä; tässä jälkimmäisessä on runsaampi tarjonta high-end merkkejä.

    LA:ssa kannattaa ehdottomasti piipahtaa Hermosa Beachilla (ja/tai vierekkäisellä Manhattan Beachilla) (navigaattoriin vaikka Hermosa Beach Pier). Aivan rannan tuntumassa menee ihana rantabulevardi Strand, jota pitkin on mahtava juosta, rullaluistella, fillaroida tms. Ehdottomasti suosikkipaikkojani LA:ssa, jota ei matkaoppaissa juurikaan mainita <3

    Sille ajalle kun olet LA:ssa ilman autoa kannattaa ehdottomasti varata hotelli Santa Monicasta. Siellä on paljon kivoa kävelykatuja ja se on myös harvoja kaupunginosia, joilla on ok bussiliikenne. Ja muutenkin Santa Monica on kiva alue, jonka haluaisitte varmasti nähdä. Btw, Santa Monican rannassa on alue, jossa on erilaisia rekkejä, tankoja, tms. temppujuttuja. Odotan jo, että laitat sieltä kivoja sporttikuvia blogin puolelle 😉

    Btw, jos kaipaat kivaa salia, suosittelen lämpimästi tätä ketjua: http://www.equinox.com/regions/southerncalifornia Tarkoitettu vain jäsenille, mutta jos soitat etukäteen saat kyllä luultavasti puhuttua itsellesi tutustumiskäynnin 😉 Itse suosin tätä lokaatiota: http://www.equinox.com/clubs/southbay Katolta löytyy mm. kiva pooli 🙂 Vastaava löytyy varmasti Santa Monicastakin.

    Vegasiin tuskin tarvitsette paria päivää pidempää… Kannattaa ehdottomasti mennä illalla johonkin showhun. Omia suosikkejani ovat Cirque du Soleil:n näytökset. Helikopteriajelu Grand Canyonilla on elämys. Suosittelen, jos vain budjetti sallii (kustansi muistaakseni kahdelta noin 600-700e).

    Vegasin hotelleista kivoin jossa olen olen ollut on http://www.wynnlasvegas.com/. Huoneita voi jopa kuvata tyylikkäiksi, vaikka kaikkihan Vegasissa on varsin yliampuvaa 🙂

    Btw, illan showun myydään alelippuja muistaakseni tunti ennen näytöksen alkua. Ja hotellekaan ei kannata bookata etukäteen; aina on hyviä tarjouksia viime tingassa varaaville…

    Niin, ja käykäähän jossain vaiheessa LA:ssa ruokaostoksilla Whole Food:ssa. Kaikki kaupassa myytävä on luomua. Ja heillä on mahtava valmisruokatiski.

    Enjoy!

    Riika

    1. Heh, tuohon edelliseen pieni korjaus:

      ”… Tai vielä parempi vastaava löytyy LA:sta noin 1,5h ITÄÄN.” Muuten joutuisit shoppailemaan keskellä merta 🙂

      Voi kumpa pääsisi itsekin taas takaisin LA:iin! <3

      Riika

  2. Heippa, komppaan ylläolevaa ja suosittelen käydä kattomassa ton Pebble golf clubin, ja jos ootte autolla niin siellä voi ajaa tälläisen turistikierroksen koko radan ympäri 17 mile drive jonka varrella näkee kyllä todella hienoja maisemia, maksoi muistaakseni jotain 20dollaria.. Losiin päin kun ajatte suosittelen pysähtymään Malibussa Paradise Cove nimisessä ravintolassa. Aivan rannalla sijaitseva legendaarinen ravintola (nähty monissa sarjoissa/elokuvissa) jossa mahtava tunnelma ja hyvä ruoka 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *