CURLS & CARS

DSC_8093.jpg

Päätin pitkästä aikaa vääntää vanhat kunnon korkkiruuvikiharat. Kyllästyn usein omaan ulkonäköön ja tällä tavalla saa ilmeen todella erinäköiseksi. Ennen värjäsin hiukseni aina kyllästymisen koittaessa ja hiusparkani joutuivat kärsimään. Nykyään yritän olla vähän vähemmän dramaattinen näissä muodonmuutoksissa. Täällä ohje näiden tekoon!

Vuokrasimme nyt vihdoin auton ja päädyimme lukuisten eri autonvuokrausfirmojen kilpailutuksen jälkeen vuokraamaan sen yksityishenkilöltä. Täällä on nimittäin sellainen palvelu kuin turo.com, joka on vähän kuin autojen airbnb. Sieltä voi vuokrata jonkun tietyn auton vaikkapa pariksi päiväksi tai pidemmäksi aikaa. Me päädyimme sellaiseen katumaasturiin, joka oli 31 dollaria/päivä. Siihen päälle tuli vielä jonkin verran vakuutusmaksuja, sillä halusimme vakuuttaa sen kaiken varalta. Kaikenkaikkiaan vuokraus tuli kuitenkin edullisemmaksi kuin vuokrafirman kautta. 

Plussaa siitä, että auton omistaja toi auton meille kotiin, ja itse ”vuokraustapahtuma” oli hyvin nopea. Hauskaa, että nykyään tällaisia palveluja on tullut niin paljon. Ei tarvitse enää omistaa kaikkea itse, vaan voi lainata muilta silloin kun jotain tarvitsee. 

I decided to curl my hair, since I haven’t done that in ages. They make the whole appearance really different, and it’s nice change. Here you’ll find easy instructions for these curls. Yesterday we rented a car and decided to do it with this app called Turo. With that you can rent a car from a private person. It’s a little cheaper than using a car rental company, and you can decide from a wider range of cars. 

DSC_8088-2.jpg

DSC_81282.jpg

DSC_8124.jpg

DSC_8098.jpg

DSC_8105.jpg

DSC_8127.jpg

DSC_8096.jpg

Skirt – old, T-shirt – old, Jacket – Topshop / Zalando (*here), Shoes – Converse

*adlink

Kommentit (4)
  1. Upeita kuvia!! Olet mielettömän kaunis ja tosi kiva tyyli. Kiitos inspiroivista postauksista!:)

    1. Voi täällähän ihan punastuu! Kiitos <3

  2. Hei kattelinkin jo eilen Snapissa että sulla oli tosi kiva asu ja vielä paremmalta näyttää näissä kuvissa. Ihana lämmin väriharmonia 🙂 Pistä vaan lisää juttua snappiin jos mitenkään ehdit, sielt on tosi kiva katsella!

    1. Pitää aktivoitua siellä taas! Jotenkin se on vain unohtunut lähiaikoina 😀 Mutta kiva kuulla!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *