Ei Starbucksille

Istuimme Saran kanssa paikallisen Kossu-nimisen kundin kyydissä yhtenä aamuna matkalla Ubudiin, kun huomasin pienen orastavan päänsäryn. Tajusin samantien, että olin unohtanut juoda aamukahvin täysin. Kyselin, voisimmeko pysähtyä jos jokin paikka sattuisi matkan varrelle, josta saisi kahvin juostua nopeasti mukaan takapenkille – esimerkiksi Starbucks. 

Kassu nyökkäili iloisesti ja totesi, että voidaan toki pysähtyä. Vähän ajan päästä hän kysyi, voisiko hän sittenkin viedä meidät muualle kuin sinne bucksiin, nimittäin kahviplantaasille. Aloin välittömästi hävetä koko Starbucks pyyntöä ja kummatkin innostui plantaasiajatuksesta heti. Se olisi kuulemma ihan matkamme varrella, ja saisimme maistella monia eri kahvimakuja. 

Pian olimmekin saapuneet päämääräämme, ja herttainen nainen otti meidät vastaan ja vei tehokkaasti (koko kierrokseen meni ehkä maksimissaan viisi minuuttia) läpi kahvi- ja mausteviljelmien. Mausteiden tuoksut sekoittuivat ihanasti kahvin hajuun ja pian meidät vietiinkin perällä sijaitsevaan ”kahvilaan” ja eteemme tuotiin jättimäinen lärvilautaa muistuttava lankku, joka oli täynnä erilaisia tee- kaakao- ja kahvimakuja. Voin kertoa että siinä kohdassa oltiin aika lähellä meikäläisen henkilökohtaista taivaskäsitystä, kun pääsi maistelemaan esimerkiksi kookos- ja inkiväärikahveja, sekä chilikaakaota. 

Oudointa oli, että koko tämä lysti oli ilmaista. Niin kierros, kuin herkulliset kahvitkin. Työntekijät eivät edes tyrkyttäneet mitään myytävää, mutta oli silti pakko pyörähtää kaupan puolella hakemassa pari erikoisempaa makua kotiinvietäväksi Saralle. Omaan matkalaukkuun ei harmillisesti mahtunut enää mitään ylimääräistä, mutta tänne plantaaseille voisin mennä kyllä uudestaankin.