ELÄMÄN KIIHDYTYSKAISTALLA
Viime päivät ovat olleet hiukan hektisiä. Tulin Hampurista kotiin ja pakkasin laukun uudestaan saman tien. Tällä hetkellä olen nimittäin Amsterdamissa juhlistamassa poikaystäväni kanssa kuusivuotista suhdettamme. Lähiaikoina on tuntunut, kuin olisin kokoajan moottoritien kiihdytyskaistalla ja odottelen, milloin vauhti tasaantuu. Suunnitelmissani on tosiaan muuttaa syksyllä hetkeksi New Yorkiin ja sitä varten onkin yksi jos toinenkin asia hoidettavana. Suomessa käytyäni minulla oli Skype- haastattelu unelmieni yritykseen ja nyt täytyy vain malttamattomana odotella, milloin saan kuulla heidän valinnastaan. Järjestelyt, pakkaaminen, reissusuunnitelmat, haastatteluun valmistautuminen ja muut hoidettavat asiat, kuten laskujen maksaminen ja sähköposteihin vastaaminen ovat vieneet yllättävän paljon energiaa lähipäivinä.
Vaikka kaikki tämä on mukavaa ja olen todella innoissani tämänhetkisestä elämäntilanteesta, tuntuu että vauhtia on joskus liikaa. Tuntuu jotenkin aika kiittämättömältä myös valittaa. Se ei oikeastaan ole edes tarkoitukseni. Kuulun niihin, jotka tarvitsevat välillä päiviä, jolloin voi vain latailla akkuja. En muutenkaan pidä kiireestä ollenkaan, eikä täysi kalenteri ole itselleni mitenkään tavoiteltava asia. Välillä minusta tuntuu, että elämme niin suorituskeskeisessä yhteiskunnassa, että se mitä enemmän säntäilet päivän aikana paikasta toiseen, korreloi sen kanssa, kuinka onnistunut olet ihmisenä. Kotona käydään vain nukkumassa, eikä unellekaan ole järkevää antaa kuutta tuntia enempää vuorokaudestaan. Aina pitää olla monta rautaa tulessa ja ystävienkin näkeminenkin tapahtuu tiukasti aikataulutettuna aktiviteettina.
Nykyään tuntuu olevan jotenkin mediaseksikästä kipittää iphone kourassa ympäri Helsingin katuja kokouksesta toiseen ja liikennevaloissa seistessä vielä päivittää Instagram ja Snapchat ajan tasalle. Miten päädyimme siihen, että tällainen multitasking on jollain tavalla ihalitavaa?
Suorituspaineet kasvavat jatkuvasti elämän jokaisella sektorilla. Samaan aikaan pitäisi olla uraohjus, täydellinen puoliso/äiti/tytär/ystävä, ehtiä käydä kaikenmaailman tilaisuuksissa, verkostoitua, unohtamatta kuitenkaan ulkonäöstään huolehtimista ja kodin siistinä pitämistä. Koko lista alkoi hengästyttää jo tässä kirjoittaessa. Alamme pikku hiljaa pitää tällaista supersingahtelijaa aikamme normina tai ainakin ihanteena. Mikäli ei itse kykene kaikkeen tähän, on jollain tavalla epäonnistunut.
Aionkin nyt nauttia Damista ilman suorituspaineita tai to do-listoja. Istua pitkään syömässä ja olla läsnä tässä hetkessä. Ja muistutella itselleni, että se on ihan ok, jos välillä vähän rentoutuu. Meillä kävi ihan loistava tuuri hotellin kanssa ja tämä huone on ihan mieletön. Täällä jos jossain on helppo vaihtaa hiukan vapaalle. Nyt pulahdan hetkeksi kylpyyn. Rentouttavaa loppuviikkoa kaikille!
