Erilainen huijarisyndrooma

 

 

Eilen yöllä istuin ratikassa ja selasin instagramia. Piizun (Pia Dahlmanin) kuvateksti kertoi "Jos jotain olen oppinut, niin sen että kannattaa kerätä ympärilleen itseään viisaampia. Ja kuunnella. Kuunnella tarkasti."

En voisi olla enempää samaa mieltä. Hymyilytti. Olin juuri tulossa ystäväpariskunnan luota illalliselta. 

Koko illan ajan tuntui, kun olisin ollut lapsi vanhempien pöydässä. Puhuimme muun muassa Iranin historiasta ja geopoliittisista valtasuhteista. Tai lähinnä minua opetettiin. Ja kuuntelin. Kuuntelin tarkasti. 

He suhtautuivat myötätunnolla sivistykseni puutteeseen, kertoivat selkokielellä mielenkiintoisia tarinoita ja neuvoivat mitä kirjoja minun kannattaa lukea, mikäli haluan tutustua aiheeseen enemmän. Siinä näiden ihanien ihmisolentojen valmistamia simpukoita syödessäni ja heidän juttuja kuunnellessani mietin, miten ihmeessä olen päässyt osaksi näiden tyyppien elämään. 

Huijarisyndroomasta on paljon puhuttu työelämän suhteen, enkä ole sitä siinä suhteessa potenut. Ihmissuhteissa taas olen kokenut sitä useinkin. Olen miettinyt että luuleekohan nämä tyypit, että olen paljon fiksumpi ja filmaattisempi mitä olenkaan?

Tajuaakohan ne jossain vaiheessa, kuinka ankea tyyppi olenkaan, jolla ei ole oikeastaan mitään annettavaa missään keskustelussa, eikä yhtään orginellia ajatusta? 

Olen saanut monesti blogissa kritiikkiä tietynlaisesta oman onnensa seppä- ajattelusta, ja haluan kiittää siitä. Se on avannut omaa maailmankuvaani todella paljon ja nykyään aiemmat ajatukseni tuntuvat todella naiiveilta. Suomessa toki on maksuton koulutus ja yhteiskuntarakenteet mahdollistavat sen, että kuka tahansa voi väitellä tohtoriksi, riipumatta siitä minkälaiseen perheeseen on syntynyt. 

Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kaikilla olisi samanlaiset mahdollisuudet tavoitella esimerkiksi korkeampaa tulotasoa. On hölmöä sysätä vastuuta yksilön harteille, sillä ympärillä olevillamme ihmisillä on järkyttävän suuri rooli siinä, millaiseksi maailmankuvamme rakentuu. 

Perhe on oma kulttuurinsa ja kaveriporukat myös. Jos esimerkiksi koulutusta olisi katsottu nenänvartta pitkin perheessäni ja ystäväpiirissäni, en tiedä mitä valintoja olisin lopulta itse tehnyt. Olin kaksi ensimmäistä kouluvuottani sellaisessa koulussa, jossa väritin värityskirjoja ja luin romaaneja kun muut tavasivat aapista. Opettajani otti yhteyttä vanhempiini ja kertoi ettei hänellä ole resursseja antaa minulle lisätehtäviä ja kehoitti minua hakemaan toiseen kouluun. 

Kun vaihdoin Sykkiin, muuttui koulunkäyntini täysin. Yhtäkkiä ympärillä oli kokonainen luokka motivoituneita oppilaita ja tahti oli paljon kovempaa. Tutustuin lapsiin, jotka tulivat kouluun ympäri Helsinkiä ja erilaisista taustoista kuin minä. Opiskelukulttuuri ja asiat, joita pidettiin arvokkaina, alkoivat muovata omaa maailmankuvaani jo varhain.

Nyt kun ympärillä on tyyppejä, jotka rikkovat lasikattoja, ovat kunnianhimoisia, tiedonjanoisia ja näyttävät hyvää esimerkkiä, on paljon helpompaa visioida myös itselleen kivoja asioita tulevaisuuteen. Silti välillä koen sellaisia kuvitteelisia yhteiskuntaluokkia. Olen yleensä porukan ainoa, jolla ei ole esimerkiksi akateemista koulutusta ja välillä se luo henkisen kuilun minun ja muiden välille. Kukaan muu tätä tuskin on koskaan huomannut kuin minä. 

Vaikka tiedän, ettei akateeminen koulutus ole mikään älykkyysosamäärän mittari ja älykkyyttä on montaa erilaista, on se asia josta tunnen riittämättömyyttä. Vaikka huijarisyndrooma nostaa välillä päätään ihmissuhteissa, tunnen olevani maailman onnekkain huijari, sillä olen jotenkin onnistunut petkuttamaan elämään niin hienoja ihmisiä. 

Nykyään ymmärrän paljon paremmin, kuinka kaikki elämäni ihmiset ovat tuuppineet minua eteenpäin ja kuinka vähän lopulta onkaan ollut itsestäni kiinni. 

Onko muita jotka tunnistavat huijarisyndrooman ihmissuhteissa?

Kommentit

marjapilami
Nørrebro Summers

Mietin kuule ihan näitä samoja itse eilen, kun kaveriporukka ympärillä analysoi Pohjois- ja Etelä-Korean suhteita ja yritin siinä heitellä edes jokseenkin fiksuja kommentteja väliin. Kaikki muut tuntuivat jotenkin niin "aikuisilta" ja mulla oli sellainen valeaikuis-olo :D

Mutta tulin samaan lopputulemaan kuin sä - pitää olla kiitollinen että noin miellyttävällä tavalla viinilasi kourassa, sairaan siistien tyyppien seurassa saa kuunnella & oppia.

Elisa Lepistö

Se on just noin <3

Tasaraita

Todella hyvä postaus ja hienoa, että olet oivaltanut ettei kaikki ole vain yksilöstä itsestään kiinni. Meitä ja meidän elämäämme muovaavat niin paljon ympäristö ja ympärillä olevat ihmiset omilla valinnoillaan, kannustuksellaan ja asenteillaan.

Mielestäni me määritämme toisiamme aivan liikaa työn ja koulutuksen perusteella. Se on vain yksi osa meitä, eikä oikeasti kerro kuin sen mitä teemme työksemme tai mistä olemme ainakin joskus olleet kiinnostuneita.

En tiedä oletko itse joutunut kohtaamaan tällaisia ennakkoluuloja, mutta kun itse työskentelin aiemmin muodin parissa, sain usein kuulla kautta rantain, että minua oli alkuun pidetty työni takia hyvin pinnallisena ihmisenä, jonka kanssa tuskin voi keskustella muusta kuin vaatteista ja kengistä.
Tällainen on tuntunut tosi pahalta ja kun se kiinnostus muotiin ja työskentely sillä saralla oli vain yksi osa minua. Nykyään olen kouluttautunut aivan toisen alan ammattiin, jolla ei ole pätkääkään tekemistä muodin tai pinnallisten asioiden kanssa. Silti rakkaus ja kiinnostus muotiin on edelleen osa minua, mutta nykyään lähinnä "harrastus". Mutta olenko muuttunut ihmisenä tai voiko kanssani nyt keskustella erilaisista asioista kuin ennen? No tuskinpa. Olen varmasti melko sama ihminen edelleen samoine ajatuksineni, pohdintoineni ja kiinnostuksenkohteideni kanssa, muut vaan ehkä näkevät minut eri tavalla kun teen työtä jolla on tarkoitus, näin kliseisesti sanottuna.

Olisi kiva kuulla millaista suhtautumista sinä olet saanut kokea ns. puolituttujen tai tutun tuttujen seurassa työsi vuoksi. Koetko, että sinua lokeroidaan ihmisenä siksi että olet bloggaaja?

Elisa Lepistö

Joo toi asenteiden tarttuminen on ainakin omalla kohdallani noussut varmaankin tärkeimmäksi määritteleväksi tekijäksi. Ihan jo siitä lähtien, että esiteininä olisi ollut tosi noloa vaikkapa tupakoida. Ja että maailma oli avoinna kaikille. Asenne oli se, että meidän sukupolvi pystyy mihin vaan, ja olisi ollut jopa kiusallista jättää oma "potentiaali" jotenkin käyttämättä. 

Mutta oot ihan oikeassa tuossa että määrittelemme ihmisiä aivan liikaa esimerkiksi työn perusteella. Juuri eilen kävimme itseasiassa aihetta läpi kun eräs ystäväni sanoi että hänen olisi vaikea kuvitella seurustelevansa esimerkiksi solariumin työntekijän kanssa. Hänen mielestään työpaikka kertoo ihmisestä paljon ja silloin tulee olo että henkilöllä ei ole kunnianhimoa ja urallisia tavoitteita. Totesin kuitenkin, että intohimoa voi olla muitakin asioita kohtaan kuin työtä. Voi olla vaikka taitava harrastelijamaalari tai viulisti. 

Eikä työpaikka edes välttämättä kerro siitä, mistä olemme kiinnostuneita. Moni valitsee urapolkunsa myös sen perusteella missä on luontaista lahjakkuutta, mikä tuntuu itselleen luonnolliselta, missä on hyvä työllistyminen tai kova palkka. 

Mutta ennakkoluuloja on totisesti joutunut kohtaamaan ja kohtaan niitä edelleen usein. Sen takia en mielelläni heti kerrokaan mitä teen työkseni, sillä haluan henkilön muodostavan mielipiteensä ensin. Meidän yhteiskunnassa "mitä teet työksesi" on kuitenkin melko kärkikysymys uuden tuttavuuden kanssa. Syyllistyn siihen aivan liian usein itsekin. Jotenkin ajattelen, että kertoohan se kuitenkin jotain tästä henkilöstä. Ja tavallaan se on myös tapa urkkia hiukan sitä että mihin suuntaan keskustelua voisi lähteä viemään tai löytyisikö itseltä jotain yhteistä tämän tyypin kanssa. 

Sen takia tuntuukin vähän kaksinaismoralismilta paheksua muiden ennakkoluuloja bloggaajia kohtaan, sillä minullakin löytyy oma ennakkoluuloni eri aloja kohtaan. Ja olen myös pohtinut, että varmaan itsekin suhtautuisin bloggaajiin eri tavalla jos en itse tekisi tätä työtä ja tuntisi henkilökohtaisesti niin montaa bloggaajaa. Kuitenkin tarvitsemme niitäkin ammatteja, jotka eivät ole yhteiskunnallisella tasolla merkityksellisiä, vaan esimerkiksi kulttuurisesti. Niitä ennakkoluuloja on kuitenkin hauska murtaa (niin omia kuin muidenkin). 

Vierailija (Ei varmistettu)

Tähän keskusteluun tällä kertaa sen enempää osallistumatta halusin tulla vain sanomaan että kiitos Elisa (siitäkin) kun vastaat aina ihanan perusteellisesti kommentteihin. Se motivoi minua ainakin kirjoittamaan kommentin aina kun minulla on jotain tähdellistä sanottavaa.

Elisa Lepistö

ihanasti sanottu! Kiitos hurjan paljon. Tästä tuli hyvä mieli <3

Tasaraita

Joo kiitos todella kattavasta ja perusteellisesta vastauksesta. :) Kommentissa jakamasi ajatukset herättivät itsekin taas pohtimaan omaa suhtautumista eri ammatteihin.

Elisa Lepistö

Kiva jos herätteli <3 

Olipa hyvin ajoitettu postaus. Mietin itse tätä samaa pari päivää sitten.

Olin istumassa iltaa kollegoiden kanssa, ja aiheet hyppivät laidasta laitaan aina Kiinan historiasta ja taloudesta uusimpaan teknologiaan. Aikaisemmin olin ollut keskustelussa vilkkaasti mukana, mutta lopulta istuin vain hiljaa ja kuuntelin muita. Pelkäsin koko ajan milloin joku tajuaa, että minulla ei ole keskustelulle mitään annettavaa enkä ole esittänyt yhtäkään "originellia ajatusta".

Rohkaistuin jossain vaiheessa avaamaan suuni ja kysymään, jos jokin asia oli todella epäselvä. Huomasin, että tietämättömän kysymykset voivat ohjata keskustelua uusille, mielenkiintoisille raiteille minne ei olisi alkujaan päädytty. Niissä tilanteissa kuuntelin vielä entistäkin tarkemmin. :)

Elisa Lepistö

Toi on niin totta! Ja joskus joku saattaa tuntua todella tyhmältä kysymykseltä, ja loppujen lopuksi muut eivät ole koskaan edes ajatelleet sitä. :)

emmms (Ei varmistettu)

Oivaltava postaus, joka herätti paljon ajatuksia. Itse koin tämän fiiliksen vahvasti ensimmäisinä opiskeluvuosina. Oma vapaa-aika oli siihen asti kulunut urheilun parissa, kun taas opiskelukaverit tuntuivat olleen osana nuorisopolitiikkaa, kielikerhoja tai muuta paljon sivistävämpää. Tämän innoittamana aloin kuitenkin lukea enemmän sanomalehtiä ja nyt 4 vuotta myöhemmin pystyn osallistumaan keskusteluihin sopivasta hallituskokoonpanosta ja tekoälyn tulevaisuuden näkymistä. Olen kiitollinen ystävilleni tästä sivistävästä vaikutuksesta, mutta myös ylpeä itsestäni siinä että olen halunnut/pystynyt kääntämään alemmuuden tunteen motivaatioksi oppia.

Elisa Lepistö

Toi on ihan parasta! Kun löytää itsensä tilanteesta, jossa ei pysty lainkaan osallistumaan keskusteluun ja sen innoittamana alkaa sivistää itseään aiheesta. Ja joskus kun elämme niissä pienissä kuplissa, emme edes tajua kuinka tietämättömiä olemme joistain asioista. Sen takia on rikkaus jos on erilaisia ystäviä eri aloilta, joilta voi kaikenlisäksi oppia yhtä sun toista. 

Vierailija (Ei varmistettu)

Ei se edes ole noin että "kuka tahansa voi mennä yliopistoon" = tutkimusten mukaan kaltoinkohtelu ja esim seksuaalinen hyväksikäyttö lapsena vaikeuttaa opiskelu-, ja keskittymiskykyä, heikentää muistia, aiheuttaa masennusta ja ahdistusta jne. Mietippä vaikka itse että tulisit vuosikausia raiskatuksi joka viikko ja silti pitäisi käydä töissä kuin mitään ei olisi tapahtunut. Naiivia pumpulissakasvaneen puheita nuo oman onnensa seppä- höpinät.

Elisa Lepistö

Sä et tainnut lukea tätä postausta lainkaan. Niin en nyt vaivaudu edes vastaamaan.

Esikko (Ei varmistettu)

Moikka fellow-Sykkiläinen! :)
Tutkimusten mukaan ympäristö vaikuttaa ihmisen älykkyyteen paljonkin, esim. köyhiin perheisiin adoptoidut lapset pärjäävät älykyysosamääräkokeissa rikkaisiin perheisiin adoptoituja heikommin. Ensimmäisen lapsen älykkyysosamäärä on myös myöhempiä suurempi, ehkä siksi, koska hän saa jakamattoman aikuisten huomion ja vanhemmat panostavat myös ensimmäiseen kaikista innokkaammin. t: susilapsi jonka vauvakirjaakaan ei jaksettu täyttää. Olen itse asiassa miettinyt onko tämä järjestys perheessäni vaikuttanut siihen että yleissivistykseni tuntuu välillä riittämättömältä, vanhemmat sisarukseni kun ovat paljon pahempia besserwissereitä kuin minä ja tietävät paljon vähän joka aiheesta. (Blame the parents! ;)

Olen itse lopettanut yliopistotutkintoni kandiin enkä kadu sitä lainkaan. Itse asiassa alallani (IT- ja yrittäjämaailma) aika monet lähtevät kesken kaiken lätkimään. Koodausta oppii parhaiten tekemällä ja tämä ei ole mahdollista yliopistokursseilla joiden kurssien sisällöt lyödään lukkoon ties kuinka paljon etuajassa. Myöskin palkkataso nousee niin korkeaksi aikaisessa vaiheessa että mikäli ei havittele akateemista uraa, ei maisterin tutkinnossakaan ole välttämättä järkeä (samaa mieltä ovat myös jotkut proffat alallani). Toki pitää olla hyvä.

Aloin miettiä että sinäkin taidat olla alalla joka muovautuu jatkuvasti ja ymmärrät nykyhetken mediaa todennäköisesti paremmin kuin 99 % populaatiosta. Tällaisia ei tietääkseni pystytä opettamaan korkeakouluissa ja vaatii kanttia lähteä sellaiselle tielle, oli vanhempien tahto tai yhteiskunnan ja oman sosiaalisen piirin malli mikä tahansa.

Itse en kyllä usein koe olevani muita ihmisiä merkittävästi tyhmempi. Huonosti yleissivistynyt, toisinaan. Nuorempana toki häpeilin tätä ja yritin peitellä
sivistyksen puutetta, mutta sitä saa hienon tilaisuuden oppia jos joku selittää kansantajuisesti aiheesta joka on hänelle intohimo. Välillä pyydänkin että selitä tämä minulle kuin olisin 5-vuotias, en tajua. Minun aikani on toistaiseksi mennyt muiden asioiden opiskeluun ja omaksumiseen joista olen valmis puhumaan suu vaahdossa mikäli kiinnostaa. Huojentava ajatus on että kukaan ei ole valmis ja aina voi kehittää itseään haluamaansa suuntaan, oppia uutta.

Olen onnellinen että elämässäni on paljon inspiroivia ja erilaisia ihmisiä ja aina on tilaa uusillekin. ;) Meillä kaikilla on kirjo erilaisia positiivisia ominaisuuksia ja älykkyys ja yleissivistys ovat vain muutamia näistä.
&lt;3
-Linda

Elisa Lepistö

Heii sori kun vastauksessa on kestänyt! Näitä uusia kommentteja ei välttämättä aina bongaa tuolta. Muttta kiitokset kommentista! Enpä ollut kuullut tuosta ensimmäisen laspen suuremmasta älykkyysosamäärästä, mutta käy järkeen. Toisaalta myöhemmät lapset voivat oppia sisariltaan myös paljon ja kehitys voi olla nopeampaa ainakin nuorena, kun on joku kenestä ottaa mallia. 

Nykyään tosiaan on paljon aloja, joihin ei kirjoja lukemalla voikaan kouluttautua, vaan kokemus karttuu nimenomaan siellä työpaikalla. Ja nykyään internetin aikakaudella kun melkein kaikki tieto on saatavilla, ei sitä koulua tai tutkintoa tarvitse millään tavalla itseään sivistääkseen. :)

GG (Ei varmistettu)

Hieno ajatusta herättävä kirjoitus, kiitos! Also, miten miellyttävää huomata etten ole ainoa omituisteni "pelkotilojeni" suhteen. :D "En kai mä nyt näin aiheesta tietämätön ole, iiks."

Elisa Lepistö

"Tiedän vain sen, etten tiedä mitään" vai miten se Sokrateen viisaus menikään? :D 

Johanna___ (Ei varmistettu)

Ei se ole älyä jos tietää Iranin tms. tilanteesta tai historiasta. Se on kirjaviisautta. Minulle on moni ihminen sanonut että olen pelottavan älykäs. Silti en häpeä sanoa, että en tiedä historiasta / politiikasta paljon mitään. Ne ei kiinnosta minua enkä ole siksi perehtynyt. Omia alueiltani ovat musiikki, kirjallisuus, ihmisen perimä jne. Vaistot, elekieli ym. Näitä asioita voi oppia ilman kirjojakin, vaistolla. Minua ei haittaa yhtään jos joku pitää mua tyhmänä! Ehkä tiedän itse etten ole ja se on tarpeeksi. Voin antaa vaikka miten bimbon kuvan itsestäni, se on kuulijan vika jos tuomitsee mut:) Professoreista lähtien mun älykkyys on kuitenkin nähty, vaikka en koskaan tuo älyäni esille ns. show off-mielessä. Kirjoitinkin Didemin blogiin kommentin älystä. Mainitsin myös että sinä olet yksi harvoista blogaajista joilta sitä löytyy. Eli herätät ajatuksia, olet vilpitön(!), olet valmis muuttumaan jne:) Minusta tietty viattomuus ja vilpittömyys on älyä hienompaa. Kiitos blogista!! :)

Elisa Lepistö

Voi kiitoksia. Joo sanoinkin tuolla, että älykkyyttä on erilaista. Mielestäni tietynlaista älykkyyttä on kuitenkin myös sisäistää kuulemaansa ja oppimaansa tietoa ja hahmottaa niistä suurempia kokonaisuuksia. Johon liittyy vahvasti kirjaviisaus. Kuitenkin on niin paljon muutakin älykkyyttä, kuten esimerkiksi sosiaalista älykkyyttä, eikä yksi ole sen parempi kuin toinenkaan. 

laura.k.a

Hieno ja ajatuksia herättävä kirjoitus! Itselläkin on aina silloin tällöin tullut ihan sama asiaa mietittyä. Suomessa asuvia kavereita nähdessä keskustelu menee helposti aina politiikkaan ja talouteen, kaikki kaverini opiskelevat kyseisiä juuri kyseisiä aloja ja itse opiskelen lääkiksessä. Enkä kuitenkaan koskaan ole ollut erityisemmin kiinnostunut politiikasta tai taloudesta ja siitä syystä en noissa tilanteissa koe olevani samalla tavalla "tyhmä" tai vähemmän älykäs kun olen itse tietoisesti päättänyt olla perehtymättä kyseisiin aiheisiin sen tarkemmin. Sen sijaan välillä omien opiskelukavereiden kanssa keskustellessa tulee kuitenkin hieman ulkopuolinen ja tyhmä fiilis kun muut kertovat saaneensa jo lopputyönsä valmiiksi mutta silti jatkavansa tutkimustyötä ihan huvin vuoksi ja itse en kuollakseni pysty keksimään edes yhtä hyvää tutkimusaihetta lopputyötä varten. Toisaalta taas maailma tarvitsee juuri erilaisia ihmisiä, erilaisia lääkäreitä joista toiset haluavat keskittyä potilastyöhön ja toiset taas tutkimukseen. Tämä ei kuitenkaan tarkoita että toinen vaihtoehdoista olisi toista parempi tai vaatisi toista enemmän tai vähemmän älyä, vaan molemmat vaativat älyä mutta erilaista älyä eikä niitä voi verrata määrällisesti keskenään.

Ja sitten jotain ihan muuta; mä en ikinä ollut ajatellut että säki olisit vanha sykkiläinen, ei ehkä ehditty olla siellä samaan aikaan. Mutta se selittää kuitenkin mitä kautta sä tunnen mun serkun joka on joskus jossain kuvissa täällä vilahtanut. Onhan Helsinki periaatteessa tosi pieni paikka ja usein vaikka sitä tapaisi jonkun ihan uuden tyypin niin pienen keskustelun jälkeen tulee kuitenkin esiin monta yhteistä tuttua, mutta silti hauska sattuma :D

Elisa Lepistö

Vähänkö mua nyt alkoi mietityttämään että kuka sun serkku on?! :D 

Mutta oot niin oikeassa tuossa, että on ihanaa että ihmisillä on erilaisia mielenkiinnon kohteita ja lääkärin työ on tuosta loistava esimerkki. Ja tuo oli myös jotenkin vapauttavaa että myös lääkisopiskelijalla voi olla tällaisia ajatuksia. :D Minulle lääkärit ovat aina sellaisia yli-ihmisiä, jotka kärjistäen tietävät kaikesta kaiken. 

Kommentoi