Erilainen huijarisyndrooma

 

2018-04-09 07.57.48 1.jpg

 

Eilen yöllä istuin ratikassa ja selasin instagramia. Piizun (Pia Dahlmanin) kuvateksti kertoi Jos jotain olen oppinut, niin sen että kannattaa kerätä ympärilleen itseään viisaampia. Ja kuunnella. Kuunnella tarkasti.”

En voisi olla enempää samaa mieltä. Hymyilytti. Olin juuri tulossa ystäväpariskunnan luota illalliselta. 

Koko illan ajan tuntui, kun olisin ollut lapsi vanhempien pöydässä. Puhuimme muun muassa Iranin historiasta ja geopoliittisista valtasuhteista. Tai lähinnä minua opetettiin. Ja kuuntelin. Kuuntelin tarkasti. 

He suhtautuivat myötätunnolla sivistykseni puutteeseen, kertoivat selkokielellä mielenkiintoisia tarinoita ja neuvoivat mitä kirjoja minun kannattaa lukea, mikäli haluan tutustua aiheeseen enemmän. Siinä näiden ihanien ihmisolentojen valmistamia simpukoita syödessäni ja heidän juttuja kuunnellessani mietin, miten ihmeessä olen päässyt osaksi näiden tyyppien elämään. 

Huijarisyndroomasta on paljon puhuttu työelämän suhteen, enkä ole sitä siinä suhteessa potenut. Ihmissuhteissa taas olen kokenut sitä useinkin. Olen miettinyt että luuleekohan nämä tyypit, että olen paljon fiksumpi ja filmaattisempi mitä olenkaan?

Tajuaakohan ne jossain vaiheessa, kuinka ankea tyyppi olenkaan, jolla ei ole oikeastaan mitään annettavaa missään keskustelussa, eikä yhtään orginellia ajatusta? 

Olen saanut monesti blogissa kritiikkiä tietynlaisesta oman onnensa seppä– ajattelusta, ja haluan kiittää siitä. Se on avannut omaa maailmankuvaani todella paljon ja nykyään aiemmat ajatukseni tuntuvat todella naiiveilta. Suomessa toki on maksuton koulutus ja yhteiskuntarakenteet mahdollistavat sen, että kuka tahansa voi väitellä tohtoriksi, riipumatta siitä minkälaiseen perheeseen on syntynyt. 

Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kaikilla olisi samanlaiset mahdollisuudet tavoitella esimerkiksi korkeampaa tulotasoa. On hölmöä sysätä vastuuta yksilön harteille, sillä ympärillä olevillamme ihmisillä on järkyttävän suuri rooli siinä, millaiseksi maailmankuvamme rakentuu. 

Perhe on oma kulttuurinsa ja kaveriporukat myös. Jos esimerkiksi koulutusta olisi katsottu nenänvartta pitkin perheessäni ja ystäväpiirissäni, en tiedä mitä valintoja olisin lopulta itse tehnyt. Olin kaksi ensimmäistä kouluvuottani sellaisessa koulussa, jossa väritin värityskirjoja ja luin romaaneja kun muut tavasivat aapista. Opettajani otti yhteyttä vanhempiini ja kertoi ettei hänellä ole resursseja antaa minulle lisätehtäviä ja kehoitti minua hakemaan toiseen kouluun. 

Kun vaihdoin Sykkiin, muuttui koulunkäyntini täysin. Yhtäkkiä ympärillä oli kokonainen luokka motivoituneita oppilaita ja tahti oli paljon kovempaa. Tutustuin lapsiin, jotka tulivat kouluun ympäri Helsinkiä ja erilaisista taustoista kuin minä. Opiskelukulttuuri ja asiat, joita pidettiin arvokkaina, alkoivat muovata omaa maailmankuvaani jo varhain.

Nyt kun ympärillä on tyyppejä, jotka rikkovat lasikattoja, ovat kunnianhimoisia, tiedonjanoisia ja näyttävät hyvää esimerkkiä, on paljon helpompaa visioida myös itselleen kivoja asioita tulevaisuuteen. Silti välillä koen sellaisia kuvitteelisia yhteiskuntaluokkia. Olen yleensä porukan ainoa, jolla ei ole esimerkiksi akateemista koulutusta ja välillä se luo henkisen kuilun minun ja muiden välille. Kukaan muu tätä tuskin on koskaan huomannut kuin minä. 

Vaikka tiedän, ettei akateeminen koulutus ole mikään älykkyysosamäärän mittari ja älykkyyttä on montaa erilaista, on se asia josta tunnen riittämättömyyttä. Vaikka huijarisyndrooma nostaa välillä päätään ihmissuhteissa, tunnen olevani maailman onnekkain huijari, sillä olen jotenkin onnistunut petkuttamaan elämään niin hienoja ihmisiä. 

Nykyään ymmärrän paljon paremmin, kuinka kaikki elämäni ihmiset ovat tuuppineet minua eteenpäin ja kuinka vähän lopulta onkaan ollut itsestäni kiinni. 

Onko muita jotka tunnistavat huijarisyndrooman ihmissuhteissa?

Kommentit (22)
  1. Hieno ja ajatuksia herättävä kirjoitus! Itselläkin on aina silloin tällöin tullut ihan sama asiaa mietittyä. Suomessa asuvia kavereita nähdessä keskustelu menee helposti aina politiikkaan ja talouteen, kaikki kaverini opiskelevat kyseisiä juuri kyseisiä aloja ja itse opiskelen lääkiksessä. Enkä kuitenkaan koskaan ole ollut erityisemmin kiinnostunut politiikasta tai taloudesta ja siitä syystä en noissa tilanteissa koe olevani samalla tavalla ”tyhmä” tai vähemmän älykäs kun olen itse tietoisesti päättänyt olla perehtymättä kyseisiin aiheisiin sen tarkemmin. Sen sijaan välillä omien opiskelukavereiden kanssa keskustellessa tulee kuitenkin hieman ulkopuolinen ja tyhmä fiilis kun muut kertovat saaneensa jo lopputyönsä valmiiksi mutta silti jatkavansa tutkimustyötä ihan huvin vuoksi ja itse en kuollakseni pysty keksimään edes yhtä hyvää tutkimusaihetta lopputyötä varten. Toisaalta taas maailma tarvitsee juuri erilaisia ihmisiä, erilaisia lääkäreitä joista toiset haluavat keskittyä potilastyöhön ja toiset taas tutkimukseen. Tämä ei kuitenkaan tarkoita että toinen vaihtoehdoista olisi toista parempi tai vaatisi toista enemmän tai vähemmän älyä, vaan molemmat vaativat älyä mutta erilaista älyä eikä niitä voi verrata määrällisesti keskenään.

    Ja sitten jotain ihan muuta; mä en ikinä ollut ajatellut että säki olisit vanha sykkiläinen, ei ehkä ehditty olla siellä samaan aikaan. Mutta se selittää kuitenkin mitä kautta sä tunnen mun serkun joka on joskus jossain kuvissa täällä vilahtanut. Onhan Helsinki periaatteessa tosi pieni paikka ja usein vaikka sitä tapaisi jonkun ihan uuden tyypin niin pienen keskustelun jälkeen tulee kuitenkin esiin monta yhteistä tuttua, mutta silti hauska sattuma 😀

    1. Vähänkö mua nyt alkoi mietityttämään että kuka sun serkku on?! 😀 

      Mutta oot niin oikeassa tuossa, että on ihanaa että ihmisillä on erilaisia mielenkiinnon kohteita ja lääkärin työ on tuosta loistava esimerkki. Ja tuo oli myös jotenkin vapauttavaa että myös lääkisopiskelijalla voi olla tällaisia ajatuksia. 😀 Minulle lääkärit ovat aina sellaisia yli-ihmisiä, jotka kärjistäen tietävät kaikesta kaiken. 

  2. Ei se ole älyä jos tietää Iranin tms. tilanteesta tai historiasta. Se on kirjaviisautta. Minulle on moni ihminen sanonut että olen pelottavan älykäs. Silti en häpeä sanoa, että en tiedä historiasta / politiikasta paljon mitään. Ne ei kiinnosta minua enkä ole siksi perehtynyt. Omia alueiltani ovat musiikki, kirjallisuus, ihmisen perimä jne. Vaistot, elekieli ym. Näitä asioita voi oppia ilman kirjojakin, vaistolla. Minua ei haittaa yhtään jos joku pitää mua tyhmänä! Ehkä tiedän itse etten ole ja se on tarpeeksi. Voin antaa vaikka miten bimbon kuvan itsestäni, se on kuulijan vika jos tuomitsee mut:) Professoreista lähtien mun älykkyys on kuitenkin nähty, vaikka en koskaan tuo älyäni esille ns. show off-mielessä. Kirjoitinkin Didemin blogiin kommentin älystä. Mainitsin myös että sinä olet yksi harvoista blogaajista joilta sitä löytyy. Eli herätät ajatuksia, olet vilpitön(!), olet valmis muuttumaan jne:) Minusta tietty viattomuus ja vilpittömyys on älyä hienompaa. Kiitos blogista!! 🙂

    1. Voi kiitoksia. Joo sanoinkin tuolla, että älykkyyttä on erilaista. Mielestäni tietynlaista älykkyyttä on kuitenkin myös sisäistää kuulemaansa ja oppimaansa tietoa ja hahmottaa niistä suurempia kokonaisuuksia. Johon liittyy vahvasti kirjaviisaus. Kuitenkin on niin paljon muutakin älykkyyttä, kuten esimerkiksi sosiaalista älykkyyttä, eikä yksi ole sen parempi kuin toinenkaan. 

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *