EROON HAIHATTELUSTA

Mieli karkaa aina silloin tällöin haihatteluun. Pitäisi opetella lisää espanjaa, olisi hienoa osata valokuvata jonkinlaisia kuvia, nyt voisi treenata jos jaksaisi.. ja niin edelleen. Kunnon konditionaalin sarjatulitusta. Sorrun tähän itsekin aika ajoin, mutta inhoan tapaa yli kaiken. 

Olen pitkään jo ajatellut, että se mitä itsellemme kerromme, vaikuttaa suurissa määrin siihen, miten elämästämme suoriudumme. Ovatko ajatuksemme ja puheemme sellaista, joka keskittyy kaikkeen siihen, jota emme voi tehdä, vai onko tarina optimistisempaa?

Tällaisten konditionaaliverbien käyttö on siinä tapauksessa melko hölmöä. Sehän kuvaa tekemisen epävarmuutta, epärealistisuutta tai ehdollisuutta. Kiellämme siis jo ajatuksen tasolla onnistumisemme näissä asioissa, lisäämällä verbiin isi-päätteen. 

Yleensä nämäkin lauseet ovat helppo muuttaa sellaiseen muotoon, jossa ne ovat realistisempia saavuttaa.  ”Pitäisi opetella espanjaa” tai ”Aion opetella espanjaa” ovat täysin erilaiset lauseet, vaikka ajatus niiden takana onkin samanlainen. 

Tällaiseen -isi verbien viljelyyn, eli jossitteluun menee joskus ihan käsittämättömän paljon turhaa aikaa. Nuokin hetket voisit käyttää siihen, että ihan oikeasti vaikka opiskelisit sitä espanjaa. Vähemmän asioiden kelailua, enemmän niiden tekemistä. 

Jos aina vain suunnittelet, pohdit, unelmoit ja mietit mitä kaikkea voisit tehdä, joku toinen tekee sillä välin niitä asioita. 

Kuvat: Sara/ Tickle Your Fancy 

Bikinit: yläosa lainassa Saralta (H&M Studio) alaosa paikallinen merkki Auric